Naurispyree

Syksyn saapumisen huomaa luihin ja ytimiin hiipivästä viileydestä (vaikka tälle viikolle näyttäisikin tulevan lämmin aalto) ja kauppohin ilmestyvistä syksyisistä juureksista. Pussitetutkin juurekset ovat meheviä, kuin vasta nostettuja. Vaikka osa minusta ei haluaisi millään luopua kesästä, haikailee toinen puoli jo syksyyn kuuluvien asioiden pariin. Villasukat, takkatuli ja juuresruoat kuuluvat ehdottomasti syksyn tähtikaartiin.

Nauris on perisuomalainen kasvis. Ennen perunan voittokulkua nauris olikin tärkeimpiä ruokakasvejamme. Ajatella, että nauriissa on yhtä paljon C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Syys- ja talviflunssaa vastaan kannattaa siis popsia appelsiinin sijaan (tai ohella) nauriita.

Naurispyree on herkullinen lisäke esimerkiksi porsaanlihalle. Aivan erinomainen ruoka syntyy myös, kun pyree tarjoillaan poron sisäfileen kaverina.

****

Naurispyree (kahdelle)

5-6 naurista
½-1dl (ruoka)kermaa
1-2 rkl voita
suolaa

Kuori nauriit ja pilko ne lohkoiksi. Keitä naurislohkot täysin kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada osa keitinvedestä talteen (varmuuden vuoksi), loput voit kaataa pois. Lisää kattilaan kerma ja voi. Aja tehosekoittimella tai sauvasekoittimella pyree samettisen tasaiseksi. Notkista tarvittaessa keitinvedellä (tai kermalla). Pyree saa jäädä riisipuuromaisen löysäksi. Lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoa lihan ja salaatin seurassa.

****