Viehättävä Öölanti

Asuntovaunureissua suunnitellessamme esitimme molemmat (aluksi) yhden kohdetoiveen. Herra Kokki osoitti kartalta tarkasti yhtä kohdetta, Hampuria. Minä piirsin kädellä laajaa kaarta, kerroin kehyskertomuksia ja sanoin haluavani kahlata Etelä-Ruotsia, Skoonea. Samaan hengenvetoon lisäsin Öölannin; onhan sekin nyt, hyvänen aika, ihan siinä lähellä näin Oulusta käsin katsottuna. Suunta oli siis selvä: Ruotsin itärantaa etelään ja kohti Saksaa. Välissähän oli sopivasti ihastuttava Kööpenhamina, jossa viivähdimme kylläkin vasta paluumatkalla.

Ensin meidät hurmasi Öölanti, pohjolan Provence. Saarella oli paljon mielenkiintoisia puoteja, tiloja ja nähtävää, vaikka tutustuimmekin vain pieneen osaan saarta. Eteläinen Öölanti, jota moni pitää aitona ja oikeana Öölantina kalkkikiviylänköineen, jäi meiltä kokonaan tutkimatta. Sekin on erinomainen syy palata saarelle uudelleen!

Saaren pääkaupunki, Borgholm, oli mukava pikkukaupunki. Kaupungin väkimäärä kuulema monisatakertaistuu heinäkuun puolessa välissä, kun prinsessa Victoria viettää siellä syntymäpäiviään.  Me emme nähneet Vickania, vaikka kuljeskelimme kaupungin kaduilla ja kujilla päämäärättömästi. Piipahdimme viehättävässä sisustusliikkeessä (Mittbrodt’s Möbleri, Slottsgatan 22), jonka sisäpihalla oli puutarhaosasto (kuvat yllä). Olisin helposti voinut jäädä tunnelmoimaan pihalle koko päiväksi, suloinen paikka! Liikkeen yhteydessä oli myös verstas. Verstaassa nikkaroitiin tyylikkäitä kesäkeittiöitä, joiden pöytään oli upotettu Weberin hiiligrilli (terveisiä vaan perheen nikkarille, yksi samanlainen mahtuisi meillekin).

Valitsimme Öölannin laajasta valikoimasta kaksi mielenkiintoiselta kuulostanutta tilakohdetta. Solberga gård oli hauska paikka: pihalla kiekisteli kanoja ja kukkoja ja pellolla pötkötteli possuja, jotka möyhensivät ja lannoittivat maata seuraavan vuoden viljelyksiä varten. Kahvilassa oli itsepalvelu: kahvin sai kaataa itse, leivokset otettiin tiskiltä ja mehun tai oluen sai napata tiskin takaa jääkaapista (pullonavaajan etsimiseen meni kyllä tovi). Ostokset pyydettiin maksamaan tilapuotiin. Tilapuodissa oli tarjolla pieni valikoima kasviksia omasta tarhasta sekä muiden lähialueen tuottajien tuotteita. Tilalla oli myös majoitusta sekä iltaisin palkittu ravintola. Pihapiirissä olleesta taimimyymälästä olisi saanut myös kaipaamiani parsan taimia, mutta sikäläiseen leppeään ilmastoon tottuneet parsat taitaisivat paleltua täällä kesälläkin, tänä kesänä nyt ainakin. Yllä olevassa kuvassa oleva persikkakaan ei taitaisi viihtyä meidän pihalla (mur!).

Toisena kohteenamme ollut Wannborga vin&lamm oli kiinni, vaikka he mainostivat nuoren viininsä lanseerauksen olleen vain pari päivää vierailuamme aikaisemmin. Pläähkis! Olispa ollut mukava maistaa paikallista viiniä, myös lammasta olimme varautuneet hankkimaan.

Ruokaa laitoimme saarella itse.  Lähellä leirintäaluettamme oli maatilatori (Skördebutik). Myös kaupoissa arvostettiin lähituotantoa ja paikallisten tuotteiden tuottajien nimet ja kylät oli tarkasti mainittu. Ostamamme perunat paikantuivat leirintäalueemme viereen – vähän kuin olisi oman maan perunoita syönyt. Paikallinen näkkileipä (kuva yllä) oli aivan järjettömän herkullista. Onneksi vaunun kuivamuonakaapissa oli paljon tilaa. Öölannin kansallisruokaa, Kroppkakania, emme sen sijaan syöneet. Seuraavalla kerralla sitten!

Jos Kun menet Öölantiin, tutustu näihin sivustoihin:

Tietoa Öölannista:

 Ruokakulttuuri:

Ylin kuva on leirintäalueemme rannalta. Vastarannalla häämöttää Kalmarin kaupunki.