3 kesäistä killerireseptiä + ARVONTA

Kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’s

Keskikesä, yltäkylläinen vihreä kasvuvoima ja valoisuus, joka sekoittaa suloisesti vuorokaudenajat ja pyytää kaikella valloittavuudellaan anteeksi kaamosajan mystistä hämäryyttä. Miten sitä melkein aina unohtaakin, miten hämmentävän ihana paikka tämä Suomi-neito on. Ehkä parasta kesässä on se, että ulkona voi olla ihan milloin vain. Piknikviltin voi heittää nurmikolle tai hiekalle aamupala-aikaan tai yön kullankeltaisina hehkuvina tunteina. Siis jos vain sadepilvet sen sallivat. Tein kolme killerireseptiä, jotka sopivat täydellisesti piknikille tai juhannuspöytään. Postaus on toteutettu yhteistyössä Hellmann’sin kanssa.

Omakotiasujana piknikille lähtö on tavattoman helppoa: viltti heitetään ovelta ulos (yleensä noin viisi kertaa, sillä musta nelijalkainen assari raahaa sen aina heti sisälle, koska elämä on leikki), ja ruoat viedään perässä. Sohvatyynyt käyvät istuimiksi, eikä pakkaamisen vaivaa tarvitse nähdä. Silti piknikissä on aivan erityinen viehätysvoima. Se on sellainen luontoäidin ja kesän vetovoima.

Kaikki kolme reseptiä sisältävät majoneesia. Se se on kuulkaa ihmeaine. Yksinkertaisista raaka-aineista valmistettu, usein vain kastikkeen rooliin pääsevä majo, tekee aika monelle ruoalle pieniä taikoja. Näistä kolmesta reseptistä vain yhdessä majoneesi on nyt perinteisessä kastikkeen muodossa, muissa se huiskuttelee taikapölyä osana varsinaista reseptiä. Kolmikko toimii loistavasti joko yhdessä tai erikseen.

Sushisalaatti on helppo versio aina vaan trendien harjalla leijuvista susheista. Sushisalaatti majoneesilla on konsepti, jota olen testannut lukemattomia kertoja. Kolme vuotta sitten kirjoitin salaatista blogiinkin. Salaattipedin päälle laitetaan siis maustettua riisiä, susheihinkin sopivia täytteitä ja homma viimeistellään majoneesilla. T ä y d e l l i s t ä.  Joskus saksin vielä merilevää salaatin pinnalle pieneksi silpuksi.

Pienet broccoliinipiiraat, mini quichet, taas ovat takuuvarma kesän hittiherkku.Broccoliinien kukinnot paahtuvat uunissa rapeiksi, kun ne nostaa ylevästi täytteen yläpuolelle. Itse täyte viimeistellään samettiseksi majoneesilla.

Jälkkäriksi tein ikisuosikin: klassikko goes mayo eli majoneesimokkapalat. Kuulostaa aika erikoiselta, mutta perinteiset mokkapalat nousevat mehevyydessään aivan uudellen tasolle, kun taikinaan sekoitetaan Hellmann’sin majoneesia. Mokkapalat kuorrutetaan samettisella kuorrutuksella ja tilanteen vaatimilla koristeilla. Marjat sopivat muuten aika kivasti mokkapalojenkin päälle, jos strösselit eivät tunnu juhannuspöydässä hyvältä ajatukselta. Lisää reseptivinkkejä ja ideoita majoneesin käyttöön löydät Hellmann’sin Instagramista ja Facebookista. Ja jos muuten aiot tehdä juhannuksena hampurilaisia, kurkkaapa miten tuunasin viime kesänä majoneesia pekonilla. Pekonimajoneesi on ihan parasta hampurilaisen välissä.

 

ARVONTA

Kerro kommenttilootassa, mihin sinä käytät – tai voisit käyttää – majoneesia. Keksi jotain villiä ja uutta, tai kerro perinteinen ikisuosikkisi. Kolme kommentoijaa arvotaan voittajiksi, ja kukin voittaa Hellmann’sin tuotepaketin. Osallistu arvontaan viimeistään tiistaina 27.6.2017. Voittajat arvotaan keskiviikkona 28.6. ja heihin ollaan yhteydessä sähköpostitse. Lisää siis kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteesi. Arvonnan sääntöihin, voit tutustua tarkemmin täällä.

Reseptit

Mokkapalakakku

noin 8 annosta

pohja

100g voita
1/4 tl suolaa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 1/4 dl vettä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
3/4 tl soodaa
1 dl Hellmann’s Real -majoneesia
1 kananmuna

päälle
3 rkl voita
3 rkl vahvaa kahvia
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
noin 250 g tomusokeria

lisäksi
marjoja tai strösseleitä

Kuumenna uuni 200 asteeseen (kiertoilmauunissa riittää 180 astetta). Laita kattilaan voi, suola, kaakaojauhe ja vesi. Kiehauta. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa majoneesi ja kananmuna. Lisää kuivien aineiden joukkoon voi-kaakaoseos sekä majoneesi-munaseos. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halk. noin 23 cm) ja paista uunin keskitasolla noin 10–14 minuuttia eli kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä.

Sulata voi ja sekoita voisulaan kahvi, kaakao sekä tomusokeri. Sekoita voimakkaasti, jotta kuorrutteesta tulee tasaista. Kaada kuorrute kakun päälle (halutessasi voit myös halkaista kakun ja laittaa osa kuorrutteesta kakun täytteeksi). Koristele kakku marjoilla tai strösseleillä.

_____

Sushisalaatti

4–6 annosta

riisi
1 dl sushiriisiä
1 1/4 dl vettä
1/4 dl riisietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa

lisäksi
salaattia
avokadoa
ituja
kurkkua, porkkanaa ja/tai retiisiä
tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa
(katkarapuja)

kastike
Hellmann’sin Real majoneesia 
(hieman chilikastiketta)

Huuhtele riisi kylmän veden alla, jotta siitä irtoaa liika tärkkelys. Laita riisi kattilaan ja kaada kylmä vesi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä riisiä kannen alla matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja anna hautua kannen alla vielä 10 minuuttia.

Tee mausteliemi kiehauttamalla etikka, sokeri ja suola. Mausta riisi liemellä ja anna riisin jäähtyä huoneenlämmössä.

Kokoa salaatti laittamalla salaatin päälle riisiä, avokadoa, ituja, kasviksia ja esimerkiksi katkarapuja. Tarjoa majoneesin kanssa. Voit maustaa majoneesin halutessasi chilikastikkeella.

_____

Pienet broccoliinipiiraat

noin 10 kpl

pohjat
3 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
noin 1/2 tl suolaa
100 g voita
1 keltuainen
(tilkka vettä tarvittaessa)

täyte
7–10 broccoliinin vartta
noin 1 1/2 dl raastettua pecorinoa
1 1/2 dl Hellmann’s Real majoneesia
3/4 dl maitoa tai kermaa
1 kananmuna

Tee ensin taikina. Sekoita suola jauhoihin ja nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja tarvittaessa hieman vettä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina kelmun sisään jääkaappiin vetäytymään noin tunniksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Hienonna broccoliinin varsiosat. Säästä kukkamaiset kärjet.

Jaa taikina 10 osaan ja painele taikinapalat muffinsipellin koloihin. Jaa broccoliinit tasaisesti taikinakuoppiin. Raasta juusto ja ripottele se broccoliinien päälle. Sekoita majoneesi, maito ja kananmuna. Jaa seos piiraisiin. Paista noin 10 minuuttia tai kunnes piiraat ovat saaneet kauniin sävyn ja täyte on hyytynyt.

Tarjoa haaleina tai huoneenlämpöisinä.

_____

Kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’s

 

Similar Posts

33 Comments

  1. Voileivän päälle ja hampurilaisen väliin
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  2. Hampurilaisiin laittaisin ainakin.
    -minttu47-
    minttu47[at]gmail.com

  3. Majoneesi menee kaikkeen. Ihan uusien perunoiden kanssa pistelin sitä juuri eilen ääntä kohti 🙂

    sampsapie(at)gmail.com

  4. Majoneesista on moneksi, mutta esimerkiksi cevicheleipiin ja paholaisten muniin myös!

    kukkaisunelmia[at]gmail.com

  5. Hampurilaisten väliin lähinnä olen laittanut 🙂 Mukana arvonnassa!
    netteri[at]gmail.com

  6. Hampurilaisen välissä yleensä käytän =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar[at]gmail.com

  7. Niinkin tylsästi, että leivän päälle, en pidä margariineista ja voileivät maistuu vähän tylsiltä voinkin kanssa, niin korvaan levitteen majoneesilla ja heti tulee paljon maukkaampia voileipiä.
    [email protected]

  8. Kolmioleivissä, hamppareissa, ranskalaisten dippinä, grillimakkaran kaverina jne… Tuleekohan syötyä vähän liikaa majoneesia 😀
    matsalikka[at]gmail.com

  9. Leivän välissä, hamppareissa, ranskalaisten kaverina 🙂
    maikinposti8[at]gmail.com

  10. Suklaakakussa olen käyttänyt majoneesia joka sopii siihen täydellisesti.
    hamalainentm[at]gmail.com

  11. Pitaleivän sisään kikhernepihvin kaveriksi käy napakasti maustettu chili-majoneesi oivasti. Mutta nyt tuo mokkapalakakku houkuttelee kokeilemaan makeassa leivonnassa.

    sarinarhi[at]hotmail.com

  12. Meidän suosikki on tietty perinteisesti hampurilaiset ja ranskikset. Mutta nämä reseptit kyllä houkuttelevat kokeilemaan jotain muutakin

    [email protected]

  13. Hampurilaisissa ja ihan ranskalaisten kera. Olen kokeillut myös juustokakussa, toimii!
    ellijapii[at]gmail.com

  14. Sellaisenaan ranskalaisten kera parasta. Curry-majoneesi salaattikastike. Voileipäkakkujen päällisenä. Kolmioleivässä pekonin kanssa. Kuppikakkutaikinaakin voi lisätä majoneesia mehevyyttä tuomaan.
    [email protected]

  15. Kylmäsavulohi-pasta-salaatti on ainoita ruokia, joihin majoneesia laitan ja hampurilaiskastiketta kyllä käytetään. Mutta tuo mokkapalakakku näyttää kyllä makoisalta… hippu(at)outlook.com

  16. Valmiiseen majoneesiin lisäisin sitruunamehua ja tilliä, sitten paistetun kalan ja perunoiden kyytipojaksi 🙂 Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

  17. Hampurilaisiin varmaankin ihan ensimmäiseksi, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla majoneesia myös makeisiin leivonnaisiin!
    miianblogi(at)suomi24.fi

  18. *Kirsikka*
    Majoneesia, limemehua ja sweetchilikastiketta grillatuille jättikatkaravuille. Naaaam!

    k_ahonen[at]hotmail.com

  19. Meillä käytetään tosi paljon majoneesia erilaisiin tarkoituksiin. Näin kiireisen arjen keskellä teen välillä päivälliseksi lihaa ja kasviksia uunissa ja sen seuraksi majoneesi. Maailman nopein ja usein myös aika herkullinen herkku! Majoneesin sekaan heitän esim currya ja vähän sitruunaa, niin saa täydellisen parin kasviksille.

    minuhno[at]gmail.com

  20. Mulla on nimenomaan Hellmans käytössä, ellen sitten tee itse. Pidän kovasti kaalista, joten osallistun kilpailuun coleslawlla 🙂

  21. Leipäkolmiot, joiden täytteessä majoneesi yksi olennainen osa. Muuten kurkkusalaattia, tonnikalaa, tilliä, mustapippuria ja ehkä vielä aina jokin spesiaali sivumaku mukaan.
    postin.tuomaa[at]gmail.com

  22. Suklaakakkua, jossa kananmunat ja rasva korvataan majoneesilla sekä sitruunamuffineita. Houkuttaa kovasti kokeilla tuotteita leivonnassa, nyt on paljon ollut ohjeita netissä ja blogeissa. 🙂 Perinteinen rapuleipä majolla olisi myös herkku kesäpöytään. lamerinquecit[at]gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.