3 vinkkiä ruokakuviin ilman perheriitaa
Kaikkien vähintäänkin salaa rakastaman sini-keltaisen huonekalujätin myymälät ja kuvastot huokuvat rentoutta ja kotoisuutta. Sellaista tunnelmallista ja elämänmakuista yhdessäoloa, johon haluaisi hypätä mukaan. Vetää hypätessään villasukat jalkaan ja nauraa sitten itsensä onnelliseksi höyryävän ruoan äärellä tai sohvatyynyjen syleilyssä. Samaa tunnelmaa tavoittelee IKEA kampanjallaan, jonka teema on vapaasti suomennettuna: Unohda odotukset ja rentoudu. Se on vain ruokaa, ei kilpailu. IKEA, Blogirinki ja Indiedays haastoivat minut mukaan rentoutumaan. Ehkä he aistivat, että juuri jotain sellaista olen tavoitellut.
Keittiöpaheita ja todellisuusharhaa
Aina välillä saan viestejä, joissa viitataan blogiin ja kysytään: ”Siis syödäänkö teillä ihan oikeesti noin?” tai ”Ettekö ikinä syö makaroonilaatikkoa tai pakastepizzaa.” Kyllä ja kyllä. Kaikki blogiin päätyvät ruoat syödään meillä ihan oikeasti sohvalla rötköttäen ruokapöydän ääressä. Ei ne mitään leikkiruokia ole. Rakastamme hyvää ruokaa ja käytämme siihen mielellään aikaa ja vaivaa. Mutta totta on sekin, että pakastepizza tai the keittiöpahe tulevat välillä huutavaan tarpeeseen eikä makaroonilaatikkoa parempaa kotiruokaa ole olemassakaan. Aina en tosin jaksa paistaa lootaa uunissa, makarooni-jauhelihasökötys on niin paljon helpompaa. Sekaan paljon ketsuppia ja käteen kymmenen sentin pätkä hieman nahistunutta kurkkua.
Tämän postauksen kuvat ovat pala stailaamatonta todellisuutta. Arjen ensimmäinen kotitoimistolounas. Lehtikaalia pihalta ja pari kananmunaa, koska mitään muuta ei ollut kaapissa. Arki tuli taloon vauhdilla.
Paineita somesta? Ei kiitos!
Paitsi arki myös aika kulkee selvästi raketti selässään. Kokit ja Potit -ruokablogi täyttää reilun viikon päästä kuusi vuotta. Aloittaessani en olisi koskaan voinut kuvitella, millaiselle matkalle lähden. Matka on ollut yllätyksellinen ja hullunhauska. Blogimaailma on kehittynyt matkan varrella valtavasti. Samalla maailma on muuttunut entistä visuaalisemmaksi ja ruokakuvaus on ottanut jättiläismäisiä harppauksia – sen huomaa esimerkiksi selailemalla 5–10 vuotta vanhoja ruokalehtiä. Sama muutos näkyy myös blogeissa, ja maailman visuaalisuus saa paatuneimmankin ruokakuvausta kumastelevan kaivamaan taskustaan kännykän. Trendikkäät vegaanismoothiekulhot tai kesän upeimmat ribsit on saatava muistikortille.
Kuvaamiseen tai kuvan somettamiseen saatetaan uppoutua yhdessäolon ja kohtaamisen kustannuksella. Ihan huomaamatta. Kuvaaminen on sopivissa tilanteissa oikein jees – mitä muuta voisin ruokabloggaajana edes väittää. Mutta kuva tai some ei saa olla itseisarvo, hetken arvo löytyy ruoasta, tunnelmasta ja ennen kaikkea seurasta.
Tärkeä on myös pitää mielessä, että kenenkään ruokavalinnat, sisustus tai meikki ei ole aina sitä miltä se somessa näyttää. Onneksi. Sillä todellisuus on paljon hauskempaa, värikkäämpää ja elävämpää. Se meidän aikuisten täytyy muistaa itse, ja siitä meidän täytyy muistuttaa somesta ja tykkäyksistä meitä helpommin paineita ottavia lapsia ja nuoria.
Ruokakuvia ilman perheriitaa – 3 vinkkiä
Ruokabloggaajana ruoan kuvaaminen on osa taudinkuvaa, väistämättä. Kuusi vuotta sitten käytin kuvaamiseen paljon vähemmän aikaa kuin nykyisin. Ja silti söimme silloin paljon useammin hieman jäähtynyttä ruokaa kuin nyt. Vaikka ruokakuvaukseen käyttämäni ajan määrä on kasvanut, vietämme nyt useimmiten ruokahetken ihan rauhassa, ilman kameroita. Ja syömme lämmintä ruokaa.
Muutos käynnistyi minusta, ei meillä tämän asian vuoksi ole onneksi tarvinnut riidellä. Homma alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, sillä en saanut otettua sellaisia kuvia kuin halusin, koska oli kamala kiire syömään ja vielä kamalampi nälkä. Sitten aloin tehdä asioita vähän toisella tavalla ja aloin nauttia sekä ruokahetkistä että kuvaamisesta entistä enemmän. Aikaa yhdessäololle jäi enemmän, ja kuvista alkoi tulla hiljalleen parempia.
Listasin kolme tärkeintä, kantapään kautta opittua vinkkiä parempiin ruokakuviin ilman perheriitaa:
- Suunnittele ja ennakoi. Koska usein itse kuvaamiseen kulunut aika on pieni suhteessa ennakkovalmisteluihin, mieti jo ennakkoon, millaisen kuvan uunissa muhivasta padasta haluaisit ottaa. Valmistele kuvausta ennen ruoanlaittoa tai siinä samalla: etsi kamera, muistikortti, jalusta, alusta tai mitä ikinä kuvatessasi tarvitsetkaan. Rakenna kuva niin valmiiksi kuin mahdollista ja tsekkaa tarvittaessa valotukset kohdilleen. Kun nostat ruoan kuvaan, usein pari ruutua riittää, koska kuva oli jo rakennettu. Siinä ajassa ei ruoka ehdi jäähtyä eikä perhe hermostua. Tällä tavalla olen kuvannut esimerkiksi Thai-maustetut wingsit, Poke-kakunja One pot -lihapullapastan. Eivät kuvat mitään taideteoksia ole, mutta riittävän hyviä kuitenkin.
- Rytmitä. Jos suunnittelu ja ennakointi ei onnistu, kokeile rytmitystä. Voisiko ruoan kuvata puolivalmiina? Ei kukaan sitä näe kuvasta. Entä jos wrapeja tekisikin kaksi ylimääräistä ja kuvaisi ne ruokailun jälkeen? Joku syö ne kuitenkin mielellään iltapalaksi. Tai jos säästäisi kulhollisen keittoa tai hieman pannaritaikinaa kuvattavaksi myöhemmin? Viimeksi piilotin yhden pihvin jääkaappiin ja grillasin ja kuvasin sen pihalla iltavalossa talon hiljennyttyä vieraista. Oi että, mausteiset pihvitacot maistuivat taivaalliselle seuraavan päivän pikalounaana.
- Rentoudu. Kaikkea ei tarvitse kuvata, eikä täydellistä kuvaa ei ole olemassakaan. Blogi tai somekanava ei kaadu, jos kuva jää päivittämättä tai sinne ladattava kuva on arkinen ja tavallinen. Muistetaan, että somen ja blogien tarkoituksena on tuottaa hyvää mieltä ja inspiraatiota, ei paineita, kiukkua saati perheriitoja. Mikään kuva tai somekanava ei ole tärkeämpi kuin ne tyypit, joiden kanssa juhlan tai arjen saa jakaa.
Meillä mies onneksi osaa jo kysyä, että "Ootko jo kuvannut tän?" ennenkuin haukkaa palasen. Oli meinaan vahingossa herkutellut kerran jollain leivoksilla, mitä en ollut vielä kuvannut. Voit uskoa, että sai kuulla tapahtuneesta ;D
-Heidi
tiskivuorenemanta.blogspot.fi
Strömsö on täälläkin melko usein paljon kauempana kuin se maantieteellisesti on. Että samassa veneessä kuomaisein 🙂
Hih. Suomen sää asettaa kuvaukselle aina omat haasteensa. Liikaa valoa. Liian vähän valoa. Liian kylmä. Liian tuulista. Sataa. Hyvä, että saitte homman purkkiin.
Yhdessä syömiselle iso peukku!
Sinun kuvista kyllä näkeekin sen, että ne on kuvattu rauhassa. Aina yhtä ihania!
Minusta taas leivonnaisten kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin ruoan kuvaaminen 🙂 Näin se menee.
Hyvä vaan, että ohikulkijoille ja naapureille on jotain mielenkiintoista katseltavaa – usein kulkevilta voit alkaa periä maksua 🙂 Minun touhuja ei taida ohikulkijat nähdä, paitsi jos kuvaan pihalla.
Onneksi ollaan vuosien saatossa jotain opittu!
Hiki on ja pysyy, mutta eihän se ole vaarallista, pieni jumppa tekee aina hyvää.
Ennakkovalmistelut ovat todellakin puoli ruokaa, mutta meillä,edelleenkin syödään välillä vähän viilentyneitä ruokia. Jostakin syystä ei vaan mene kuin Strömsössä 😉 mutta en taida olla ainoa.
Hyviä vinkkejä! Etukäteisvalmistelut on kyllä hyvinkin tarpeellisia, varsinkin jos ei pidä kestää vain muiden tuikeita kulmakarvoja, vaan myös omaa vatsan kurinaa 😀
Mulla oli tuossa kesällä melkein kunnon kakkukuvausongelma, kun tein juhannuksen alla kakkua, jonka koristelin sitten juhannusruusuilla ja ajattelin että kuvaampa sen ulkona kun sää on hyvä. Kakku piti myös saada kuvattua kokonaisena, koska koristelut oli se juttu. Sitten seuraavana päivänä kun oli se kuvausaika (kakun hyydyttyä jääkaapissa) satoi kaatamalla ja ukkosti, lopulta sade sitten tyyntyi ja aurinkokin pilkahti, säntäsin ulos pöytineni päivineni äkkiä kuvaamaan, räpsin muutamat kuvat ja äkkiä sisälle. Pian sitten alkoikin satamaan uudelleen ja sadetta kesti koko ilta 😀 Oli melkein kuin tilauksesta tuo pieni hetkellinen auringonpaiste.
Toisaalta taas sitten toissapäivänä lensi kakun päältä mintunlehdet ties minne kun tuuli oli niin järkyttävä kun kuvasin parvekkeella. Noh, eipä sitten käytetty mitään hienoja sommitteluja 😀
Mulla on myös käytössä tuo joko etukäteen tai jälkikäteen kuvauskikka. Esimerkiksi nyt blogissani on mustatorvisienikeitto, josta otin sivuun kipollisen verran keittoa ja ehdin kuvata vasta kaksi päivää jälkeenpäin… Olen melkein luovuttanut kuvaamisen suhteen ruokailun lomassa. Lapsille vielä saa ruoat laitettua lautasille, mutta sitten joku maitolasi kaatuu, joku tippuu tuolilta, joku haluaa jotakin..huoh. Mieluummin sitten keskityn yhdessäsyömiseen ja otan hetken kuvaamiselle ihan erikseen.
Hyvät vinkit! Alkoi Jannan kommenttia lukiessa naurattamaan koska itse kuvaan aina oikeastaan keittiön ikkunan edessä, jossa menee koko seinän pituinen pöytätaso. Naapurit varmasti tottuneet tähän jalustan kanssa jumppaamiseen mutta kuinkahan satunnaiset ohikulkijat 😀
Ennakointi ja etukäteen suunnittelu helpottaa hommia jo paljon, "hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.." jne..
Mutta täytyy sanoa, että ruokakuvaus on paljon hankalampaa kuin leivonnaisten. Itseltä loppuu mielikuvitus annosten laittamisissa 😀
Hyviä vinkkejä! Puolivalmiina kuvaamista tulee tehtyä aina, kun se on mahdollista. Tätä lukiessani tajusin, miten paljon omakin kuvaaminen on muuttunut alkuajoista: kuvia oli alussa ihan järkyttävä määrä, ruoka jäähtyi ja hommaan meni sekä hermot että tuhottomasti aikaa. Silti lopputulos ei välttämättä miellyttänyt. Nykyään homma hoituu tosi nopeasti 10-20 otoksella juurikin ennakoinnin ansioista. Silti saan kyllä usein hien pintaan pöydällä kiipeillessä. 😀
Sama homma. Juhlista on usein harmittavan vähän kuvia. Ehkä kännykässä joku nopea otos.
Koska ihmiset <3
Itselleni hankalimpia kuvausajankohtia ovat kaikki perhejuhlat ja muut tapahtumat, vaikka juuri niiden tarjoiluihin tulee aina panostettua. Tuntuu, etten pysty nauttimaan itse juhlista, jos stressaan kameran takana jatkuvasti. Huomaankin vain jättäväin kameran kassiin entistä useammin ja keskittyväni mielummin siihen olennaiseen, ympärillä oleviin ihmisiin ja rentoon tunnelmaan.
Kiitos, Veera!
Ennakointi on minullekin ehdottomasti noista tärkein. Mielikuvittelen kuvan ennakkoon ja sitten vaan räps. Joo, eihän se todellakaan aina noin mene, mutta tavoite on tuo 🙂
Kiitos <3
Ehkä mun blogi on siksi nykyään leivontapainotteinen kun leivonnaiset on niin iisejä kuvattavia, eikä kukaan odota niitä suoraan uunista pöytään. Paitsi pienet kätöset ovat joskus pistelleet keksit parempiin suihin sillä aikaa kun olen valmistellut kuvausta.
Mulle just tuo ennakointi on tärkeää, ja niin totta, että nykyään kuvasta selviää noin kymmenellä ruudulla ja niissäkin on jo monta erilaista kulmaa, kun ennen meni ikuisuus ja räpsyjä oli joku sata..
Kaikin puolin tosi kiva postaus!
Se on hyvä, että saa. Sitä paitse pienet kädet kuvassa on kauniita.
Oi kun kiva kuulla!
Sama juttu täällä. Ja siksi asialle oli pakko tehdä jotain. Minäkin yritän kuvata mahdollisimman paljon etu- tai jälkikäteen, koska nautin ihan suunnattomasti yhteisistä ruokahetkistä. Siksi kuvaan esim. ravintoloissa todella harvoin.
Totta! Lämpimät ruoat ovat vähän haastavia kuvattavia. Ja jätski 🙂
Meillä myös tuo ennakointi on tärkeä juttu, samoin rentous. Joskus perhe jo aloittaa syömisen tai ainakin annostelun lautasille kun minä vielä kuvaan. Muiden kuin lämpimien ruokien kohdalla tulee mieleen miten helppoa on kun voi mallailla, tuumailla ja asetella vaikka moneen kertaan.
Oi että osuu ja uppoaa tämä postaus! Mitenköhän monta kertaa olen sadatellut, kun mies odottaa voivansa aterioida mun kanssa samaan aikaan, vaikka sanon aina että ei tarvii odotella. Ja mikä siinä ärsyttää: oma täydellisen kuvan metsästys tietysti eikä toisen jääräpäinen kohteliaisuus. Olen kovasti opetellut hoitamaan kuvausjuttuni mahdollisimman vähällä ruokailuhetkellä, mieluiten sen ulkopuolella. Vielä on kyllä työsarkaa siinä hommassa! Hyviä nämä sinun vinkit, käyttöön lähtee!
Hih, meillä kuuluu aika usein nykyäänkin: "äiti, saako ottaa vai vieläkö kuvaat?" Yleensä saa. Jotenkin olen oppinut tuon ennakoinnin ja erityisesti sen ylimääräisen annoksen tekemisen kuvaa varten. (Eivätkä minun kuvani olekaan lähellekään niin kunnianhimoisia, kuin täällä tai niin monessa muussa blogissa…)
Kiitos kommentista!
Toivottavasti vinkit tulevat käyttöön.
Kiitos, Sari!
Minä olen järkeillyt tuon kuvaamisen määrän jotenkin niin, että jos bloggaa 1–3 kertaa viikossa ja ruokien määrä on kuitenkin jo päivässä tuon verran, ei kaikkea todellakaan tarvitse kuvata – ei niitä ehdi kuitenkaan bloggaamaan. Eikä kaikki ruoka ole todellakaan kuvan tai blogin arvoisia 😀
Minulla oma nälkä on pöydän toista puolta painavampi syy ennakoida tai jättää kuvaamatta. Nälkäisenä en saa oikein ikinä mitään hyvää aikaan.
Melko vaihtelevaa panostus on minullakin. Välillä tuusaan tosi pitkään, vaikka se ei näykään aina kuvissa. Välillä teen todella pikaisia kuvauksia.
Ihana postaus! Kiitos kaunis oivista vinkeistä!
Jauhelihasökötys on todella hyvää. Ja helppoa. Ja nopeaa!
Uskon kyllä, että pieni apuri antaa sekä kokkaukseen että kuvaukseen ihan uusia mausteita 🙂
Hyvin sinä oot kyllä vetäny uudesta arjesta huolimatta!
Kiitos 🙂
Jauhelihasökötys on just hyvää arkiruokaa. Riittävän hyvää, sanoisin.
Video on niin hyvä! Se huvittaa joka kerta. Ja joka kerta totean, että onneksi en ollut, ruokabloggaaja 1600 (?)-luvulla 😀
Hyvä, että olet oppinut relaamaan. Se ei kyllä blogissa näy. Sinun kuvat on aina vaan yhtä upeita.
Ei aina voi onnistua, ei edes joka kerta 🙂
Lämmin ruoka ja kurtuton perhe on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen asia.
Kiva kuulla, Merja!
Joo, ennakointi on arjessa haastava laji. En todellakaan siinä aina onnistu, mutta jos edes silloin tällöin onnistuisi.
Todella hyviä vinkkejä. Monesti voi kyllä olla ruokahetki todella haasteellista. Kauheat paineet siitä, että muu perhe ei joudu kärsimään omasta työstä/harrastuksesta. Minulla ehkä tärkein noista neuvoista on se, että kaikkea ei tarvitse kuvata. Sillä pötkii jo pitkälle 😉
Hyviä vinkkejä, joista aika moni onkin jo käytössä. Aika nopeaksi sitä on oppinut kun ei viitsi kuunnella ainaista narinaa pöydän toiselta puolelta, että joko saa ottaa. 😀
Kuulostaa tutulle 🙂 Nykyään tulee kyllä otettua kuvat todella nopeasti, ehkä osittain juuri sen valmistautumisen myötä. Ja olen päättänyt, että pari kuvaa saa riittää, onnistui tai ei. Välillä tulee tietenkin panostettua vähän enemmän!
Olipas hyvä postaus! Minuakin hymyilytti suo jauhelihasökötys – mutta se on hyvää! 🙂
Komppaan Hannaa siinä, että tuo pieni tyyppi joka ilmestyi perheeseen huhtikuussa on tuonut oman mausteensa ruoanlaittoon- ja kuvaukseen. Aina ei ehdi ja olenkin päättänyt, että en ota kauheasti paineita tuleeko kuvista täydellisiä. Tärkeintä, että saan jaettua kivan reseptin jonka olen kotikeittiössä toimivaksi todennut 🙂
Ihana postaus! jauhelihasökötys kuulostaa sitäpaitti aivan herkulta – ja todennäköisesti sun tekemänä sitä onkin..!
Tuo Ikean mainosvideo on niin mainio! Ollaan katsottu se Muikkujen kanssa jo monta kertaa.
Ruokakuvien ja bloggaamisen suhteen on tässä ruuhkavuositilanteessa ollut pakko oppia relaamaan, kun aina ei vaan pysty nappaamaan tarpeeksi hyviä kuvia. Sit vaan pohtii, että jos tätä tulee tehtyä uudestaankin, niin otan sitten. Jos pystyy. 🙂
Minulta meni aika kauan, ennen kuin tajusin vältellä perheen mutruisia kulmakarvoja. Nykyään yritän ihan tosissani skarpata, joskus onnistun ja joskus….no, joo 😀
Oikein hyviä pointteja! Kun ennakoisinkin kaikenlaisen tekemisen ajoissa. Niinkuin reseptin miettimisen ennen nälkää :).
Ihana kuulla, Janica! Kiva kun kommentoit 🙂
Talvella kuvaaminen on kyllä ihan oma taiteenlajinsa. Sillon ymmärtää, miksi sitä kutsutaan v a l o kuvakseksi. Voi puuh, kohta se aika taas koittaa.
Yrtit tekevät kesää talvea kyllä annoksille ihmeitä!
Olipas kiva postaus! Mä itkin pari vuotta sekä blogissani että miehelleni sitä, miten rumia ruokakuvani ovat aina talvella. Teemme ruokaa illalla, luonnonvaloa ei ole, keittiön pinnoista ja lampuista tulee kuviin rumaa heijastusta jne.
Sitten yhtenä päivänä tajusin, että Janica hyvä. Sä voit kuvata sen annoksen myös seuraavana päivänä, koska ruokaa jää yleensä myös lounaaksi. Lämmität sen mikrossa, jotta öljy kiiltelee ja roiskit annoksen päälle yrttejä peittämään mahdolliset nuupahtamiset. Niin helppoa se on.
Jotenkin sitä on omille ruokakuvilleen aina hiton armoton, mutta muiden kuvissa mua kiinnostaa lähinnä se, että näen, miltä ruoan pitäisi öbaut näyttää. Jos valmistuksessa on hankalia vaiheita, jotain näperrystä tai letitystä, on kiva, jos siitä on pari havainnollistavaa kuvaa tällaiselle koppurakouralle.
Savusuolaa, Janica
Oi ei! Siinä ei paljon rytmit ja ennakoinnit auki, jos laitteet prakaa 🙁
Hyviä vinkkejä! Minulla juuri tämän viikon ruokakuvat hävisivät, kun kameran muistikortti päätti hajota. Ei se eilen hymyilyttänyt, mutta jälkikäteen ajatellen rentoutuminen olisi ollut hyvä ohje siihenkin tilanteeseen, kuvata voi myös ensi viikolla.
Kiitos päivän nauruista, Sari!
Mielikuvittelen teidät noihin barokkivaatteisiin kiikuttamaan kohokkaita kasvihuoneeseen kuvattavaksi. Viulut soittavat tietenkin taustalla ja vauhti on hurja. Hih. Nyt en pääse enää tuosta mielikuvasta irti ja nauran täällä ääneen.
PUS!
Minun hassuin muistoni tästä kiireestä keittiössä on varmaan ekalta blogikesältäni, uskaltauduin tekemään kohokasta. Se onnistui ihan hyvin, annos kiikutettiin kasvihuoneeseen, jota käytimme kuvausstudiona kauniin valon vuoksi ja me söimmekin ne kauniit kohokkaat kuumina ja istahdimme nauttimaan kauniista kesäillasta. Sitten jotakin aikoja myöhemmin, saattoi olla tuntikin, piipahdimme keittiöön. Mitä siellä oli? Uuni täydessä tohinassa, luukku auki. Oli vähän unohtunut 😀 Grillikin on joskus jäänyt kaasua kohisemaan, kun on ollut niin kova kiire.