|

Suupaloja – helppo suklaa-mustaherukkafudge

Kuva: Johanna Myllymäki

Vuosi sitten syksyllä Suupaloja-kirjan idea oli hahmoteltu jo niin pitkälle, että päätimme viettää viikonlopun ensimmäisten kuvausten parissa, vaikka kustantajasta ei vielä ollut tietoakaan. Oikeasti kuvaukset olivat vain hyvä syy höpsötellä yhdessä, syödä hyvin, kattaa kauniisti ja skoolata pitkästä aikaa kylki kyljessä. Tuosta periaatteesta olemme pitäneet kiinni koko ajan: aina on aikaa yhteiseen iloon. Kuvauspäivät ovat paitsi täynnä työtä ja tiskiä, myös naurua, huonoja juttuja ja minipäikkäreitä lattialla.

Viime syksyn kuvasaldoa oleva kaksikerroksinen suklaa-mustaherukkafudge päätettiin lopulta jättää, vähän haikein mieli, kirjasta pois. Testiryhmältä fudge sai vuolaita kehuja. Tuhti ja makea suupala saa raikastusta mustaherukasta, jota laitetaan sekä fudgen sisään että päälle.

Kuva: Johanna Myllymäki

Resepti

Helppo suklaa-mustaherukkafudge

noin 40 palaa

noin 1 dl mustaherukoita 

1 prk (noin 400g) makeutettua kondensoitua maitoa (huom! ei karamellisoitua)

150 g tummaa suklaata

150 g valkosuklaata

2 rkl voita

hyppysellinen suolaa 

Sulata ja soseuta mustaherukat. Voit paseerata halutessasi kuoret ja siemenet pois. Jätä mustaherukkapyre odottamaan.

Ota kaksi teräskulhoa ja jaa kondensoitu maito tasan molempiin kulhoihin (noin 1 1/4 dl/kulho). Paloittele toiseen kulhoon tumma suklaa ja toiseen kulhoon valkosuklaa. Laita ruokalusikallinen voita sekä pieni hyppysellinen suolaa molempiin kulhoihin.

Keitä pienessä kattilassa hieman vettä. Veden kiehahdettua sammuta virta ja laita tummaa suklaata sisältävä kulho kattilan päälle. Sulata suklaa vesihauteessa hiljalleen. Kuuma vesihöyry riittää sulattamaan suklaan, älä siis anna kattilassa olevan veden kiehua. Sekoita aikaajoin. Kun suklaa on sulanut, sekoita massa huolellisesti tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 15×15 cm). Tee lusikalla lämpimän fudgen pintaan painaumia, koloja tai viiltoja ja valuta niihin hieman mustaherukkapyrettä.

Sulata sitten vesihauteessa valkosuklaa, sekoita massa tasaiseksi ja kaada tumman fudgekerroksen päälle. Sivele pullasudilla ohuelti mustaherukkaa fudgen pinnalle. Laita fudge jääkaappiin ja anna jähmettyä muutama tunti. Leikkaa pieniksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

Lisäys 27. ja 28.10.2015
Olen saanut fudgea kokeilleilta lukijoilta viestiä, että osalla on ollut ongelmia valkosuklaisen kerroksen jähmettymisen kanssa, osalla homma on sujunut ongelmitta. Olen yrittänyt selvittää ongelmaa, ja luulen selvittäneeni ongelman. Käytä kondensoituna maitona makeutettua kondensoitua maitoa (ei kuitenkaan karamellisoitua maitoa). Saatavilla on myös makeuttamaton kondensoitu maito, mutta vaikuttaisi siltä, että se ei reagoi valkosuklaan kanssa toivotusti.

_____

Testaa tätä tai muita blogissa ennen kirjan julkaisua julkaistavia Suupaloja-reseptejä, ota tekemästäsi ruoasta kuva ja julkaise se Instagramissa tai Twitterissä. Muista käyttää aihetunnisteita #suupaloja ja #rentoapikkuruokaa, jotta löydämme otoksesi. Voit myös laittaa kuvan kirjan Facebook-sivulle. Kaikkien reseptejä testanneiden kesken arvotaan kolme Suupaloja-kirjaa heti sen ilmestyttyä. Muistathan, että löydämme Instagramista vain julkisilla profiileilla julkaistut kuvat.

Kumpaa aiot testata ensin, fudgea vai rapeaa polentaa, sienillä & gorgonzolalla? Seuraavan kirjasta poisjätetty resepti julkaistaan marraskuussa.

Katso myös nämä reseptit:

22 Comments

  1. Kiitos, Noora!
    Kondensoidusta maidosta ja suklaasta tulee kyllä maailman helpoiten fudge – kokeile ihmeessä 🙂

  2. Onpa mukavan helpon oloinen fudgeohje. Muutaman kerran olen keitellyt kermasta ja toisella kerralla sain pehmeää kinuskia, toisella kerralla niin kovaa toffeeta, ettei siihen hammas pystynyt… Tämän kanssa voisin itsekin onnistua!
    Kauniita ruokakuvia sinulla.

  3. Viikko on siinä mielessä vähän riskihomma, että joku voi ehtiä syödä fudgen 😀

    Mutta oikeasti, jos säilytät fudgen kääkaapissa, säilyy se kyllä hyvinkin viikon tai kaksi.

  4. Kauanko säilyy, jos näitä tekisi joululahjaksi? Pystyisikö jo viikkoa ennen tehdä?

  5. Minun vuoka ei ole noin pieni, mutta kuta kuinkin tuollaiselle alalle fudgea olen levittänyt. Jos sen levittää laakeammalle, tulee vain ohuempaa levyä. Eli käytännössä kuinka vain!

  6. Noista aineksista ei voi saada aikaan kuin todella makeaa ja todella hyvää 🙂
    Kiva kuulla, että tykkäät!

  7. Vielä kysäisen ,ennenkuin teen,onko vuoka tosiaan noin pieni..15x15cm ??

  8. Oooo. Joo, kyllä aion tehdä. Joulua minäkin mietin, mutta ennen h-hetkeä täytyy kyllä resepti varmasti testata.

    Kahdesti.

  9. Ooh…ihanan näköisiä! Näistä taitaa tulla tulevan joulun hitti 🙂

  10. Onpa herkullisen näköisiä ja ainesosat niin minun makuuni…ensi viikolla saan ystävän yökylään.Täytyypä testata..ja yksi joulumakeinen lisää herkkupöytäämme ,nams!

  11. Antennit on sojottaneet selvästi kohti etelää 😀
    Kaksikerroksinen fudge on kyllä näyttävä lahjaksikin!

  12. Kehittelin joku vuosi sitten laktoosittoman kondensoidun maidon (jos googlaa tuolla, löytyy), mutta vähän epäilen, että se on liian lirua fudgeen – tai ainakin keittoaikaa täytyisi kasvattaa.

  13. Kiva kuulla! Täältä tämä resepti löytyy, jos menee hukkaan 🙂

  14. Kiitos, Tiina!
    Mustaherukka raikastaa kyllä ihanasti muuten överimakean fudgen.

  15. Luit mun ajatukset: juuri eilen tuumasin, että jouluksi pitää tehdä läheisille fudgea – tämä on yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto!

  16. Kunpa tuolle kondensoidulle maidolle keksisi jonkun korvaajaan. Vaikka onhan sitä valkosuklaassakin laktoosia. Yhdistelmässä kondensoitumaito-valkosuklaa laktoosia taitaa olla yksinkertaisesti liikaa.

  17. Onpa ihania! Tällaiset juhlapöydässä häviäisi alta aikayksikön. Kauniit kuvat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.