Hua Hinin ravintolat

Pieni paratiisisaari, Koh Talu, sijaitsee noin 200 km Hua Hinista etelään.

Palataan vielä hetkeksi joulukuun leppoisiin lomatunnelmiin Keski-Thaimaan auringon alle ja markkinahumusta kirjoittaessani lupaamiini Hua Hinin ravintolasuosituksiin, sillä kuten mainitsin, oli Huan Hin mielenkiintoinen paikka myös ruokaturistille.

Hua Hinin keskustan eteläpuolella sijaitsevalla apinavuorella (Khao Takiab) oli satoja apinoita ja pieni temppeli.

Hua Hinin ravintolatarjonta on yhtä moninainen kuin kaupunki itse. Se on rouhea tai siloiteltu, levoton tai rauhaisa, ällöttävä tai herkullinen. Tarjontaa on niin paljon, että kokonaisuutta on, ainakin aluksi, mahdoton hahmottaa.

Usein uudessa paikassa kartallepääsyä helpottaa Tripadvisorin suositukset, mutta tällä kertaa listauksesta ei ollut apua. Kärkisijoilla keikkui eurooppalaisia makuja tarjoavia ravintoloita, eikä ”feels like in Spain”, ”just like at home” tai ”what a pizza” -palautteet varsinaisesti tehneet meihin vaikutusta. Lomalaisia hämäsi myös monesta muusta kohteesta tuttu ilmiö: Huan Hinissa ravintolan sijainnilla tai ulkoisella prameudella oli usein käänteinen vaikutus ruoan laatuun ja herkullisuuteen. Jos siis haluat syödä Huan Hinissa todellan herkullisesti, saatat joutua luopumaan viehättävimmästä paratiisimiljööstä ja pääset ehkä istumaan keskelle elämää – junaradan viereen tai mopojen pärinään.

Jos hotellialueella kirjaimellisesti törmää orkideaan, tietää olevansa lähellä paratiisia.

Isona kokonaisuutena ajateltuna ruoka kohteessa oli hyvää, suorastaan erinomaista. Kahdessa viikossa kuuden aikuisen ja yhden nuoren kompanjamme sai kahdesti kehnoa ruokaa, joskin itse vältin onnekkaasti molemmat paikat. Viiden ravintolan kärki erottui joukosta kuitenkin helposti:

  • Mini Farm. Jos minun pitäisi valita Hua Hinista yksi suositeltava ravintola, se olisi ehdottomasti Mini Farm. Ravintola kasvattaa käyttämänsä luomukasvikset itse ja sen yhteydessä onkin pieni vihanneskauppa. Ruoka oli sekä lounaalla että illallisella ensiluokkaista ja oivaltavaa, aivan tyrmäävän hyvää. Mini Farm löytyy, kun ajaa keskustasta tietä 88 (soi 88) ja kääntyy heti radan ylityksen jälkeen oikealle. Ravintola jää vasemmalle kädelle.
  • Restaurant 94. Mini Farmin kanssa samalla puolella junarataa (soi 94) sijaitseva Restaurant 94 tarjosi erinomaista mutta konstailematonta thairuokaa ja voitti reissun papaijasalaattikilpailun. Myös hapanimeläkastike oli hyvää. Huomaa, että Restaurant 94 on keskustasta radan yli tullessa vasemmalla. Joulukuussa 2013 oikealle kädelle jäänyttä, sinänsä viehättävän näköistä ravintolaa emme suosittele; ravintola oli siellä käyneille suuri pettymys.
  • Sakura. Jos tykkäät sushista ja haluat syödä sitä Hua Hinissa, valitse Sakura. Upeita annoksia, upeita makuelämyksiä. Sakura on Restaurant 94:n naapurissa ja taustalla vaikuttavat samat omistajat.
  • Kim’s Kitchen. Rodfai Road on tie, joka myötäilee junarataa. Soi 88:n ja rautatieaseman välisellä osuudella on paljon ravintoloita, myös Kim’s Kitchen. Ruoka on edullista mutta erinomaista. Annoskoot olivat pienehkö, joten erilaisia annoksia oli hyvä maistella ja jakaa seurueen kesken.
  • ”Music and restaurant” oli iltamyöhään tehdyn mopoajelun spontaani pysähdyspaikka Rodafai Roadilla, noin sata metriä rautatieasemasta etelään. Ravintolalla oli oikeakin nimi, mutta emme ymmärtäneet sitä. Keskinkertainen paikallinen bändi viihdytti meitä ja muita paikallisia länsimaisilla covereilla ja kokki teki järisyttävän hyviä rapukakkuja. Paikalliset näyttivät nauttivan myös vettä miksattuna väkevämpään. Ihan hassu paikka.
Hin Lek Fai -näköalapaikka oli inspiroinut myös rakkaudenlähettiläitä.

Kaikki yllämainitut ravintolat sijaitsivat siis Huan Hinin kaupunkialueella, radan varrella ja hieman syrjässä turisteille useimmiten suositeltujen ravintolakatujen vilskeestä. Radan varren ravintoloissa palvelu oli thaimaalaisen vilpitöntä ja hyvää, kun taas keskustan ravintoloissa törmäsi liian usein kehnoon, jopa töykeään, palveluun – se lienee niitä vanhan ja valtavan turistikohteen kääntöpuolia. Onneksi hymyllä sai hymyjä keskustassakin.