Jugurttinen päärynävispipuuro

Vaikka ajatus kylmästä kaurapuurosta puistattaisi, sinnittele sivulla vielä hetki. Jugurttinen päärynävispipuuro on nimittäin raikasta, sopivasti makeaa ja samettista, kylmää kaurapuuroa.

Perusraaka-aineet ovat samat kuin omenatuorepuurossa: desi kaurahiutaleita, noin kaksi desiä maustamatonta jugurttia ja hedelmä. Vispipuuro vaatii tuorepuuroa enemmän kärsivällisyyttä, sillä samettisen lopputuloksen edellytyksenä on kaurahiutaleiden ja päärynän hienontaminen sekä ilmavuutta tuova vatkaus. Aamuun kärsivällisyysharjoituksia ei tarvitse kuitenkaan jättää; puuron voi tehdä valmikksi jo illalla.

****

Jugurttinen päärynävispipuuro
1(-2) annosta

1 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl vettä
n. 1 1/2 dl maustamatonta jugurttia
1 reilun kokoinen, kypsä päärynä
hieman suolaa
1/2 – 1 tl inkiväärijauhetta (tai tuoreesta inkivääristä puristettua mehua)
puristus limetti tai sitruunamehua
vaniljaa myllystä (tai 1 tl vaniljasokeria)

Tee kaurahiutaleista hienoa jauhoa tehosekoittimessa. Keitä jauhosta ja vedestä puuro, mausta pienellä määrällä suolaa ja jäähdytä hieman. Kuori päärynä ja muusaa se joko aivan tasaiseksi pyreeksi tai enemmän sattumia sisältäväksi muussiksi (suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa). Lisää päärynäpyre puuron joukkoon. Mausta inkiväärillä ja limetinmehulla sekä vaniljalla.  Lisää jugurtti ja sekoita tasaiseksi. Voit laittaa puuron odottaamaan aamua jääkaappiin. Vatkaa puuro kuohkeaksi joko käsivispilällä tai koneella. Tarkista maku, lisää halutessasi raikkautta limetistä tai inkivääriä. Jos päärynä ei ole kovin makea, saattaa puuro tarvita pientä lisämakeutusta. Syö puuro viileänä ja ripottele halutessasi päälle hieman kanelia.

****

Kesä tulee, ja kesän mukana lomat, juhlat, reissut ja toivottavasti helteet. Usein myös ruokavalio muuttuu sään ja elämänrytmin mukana. Lämpimässä säässä ei aina tee mieli syödä samoja ruokia kuin talvella, kauppojen (tarjous)valikoima muuuttuu, torit ja terassit kutsuvat, grillikausi alkaa ja aikatalut menevät monella ainakin loman ajaksi uusiksi.

Monella myös liikuntatottumukset muuttuvat; osa liikkuu huomattavasti enemmän kuin normaalisti, osa raivaa kalenteristaan lähes kaiken liikunnan pois loma-ajaksi. Neljän viikon loma näkyy helposti vyötäröllä, jos juhlistaa jokaisen lomapäivän jokaista ateriaa ylimääräisillä herkuilla. Myös kesäisissä juhlissa voi vähän miettiä, että tarvitseeko kaikkia kahvipöydän antimia santstata useampaa kierrosta…

Kesän tuomista muutoksista huolimatta omissa ruokailuissa kannattaa edelleen pyrkiä säännöllisyyteen ja enimmäkseen fiksuihin valintoihin. Hyvä ruokarytmi kantaa yli juhlien ja reissujen, ja antaa virtaa nauttia vapaa-ajasta myös kesän työpäivien jälkeen. Hannelen kehittelemä jugurttinen päärynävispipuuro tuo mukavaa raikkautta ja vaihtelua rutiineihin. Se toimii loistavasti aamun pirteänä starttina ja vauhtia lisäävänä välipalana. Kuvittelepa aloittavasi päiväsi vatsaa hellivällä puurolla vaikka aurinkoisella parevekkeella, pihalla tai laiturilla istuskellen ja kiireettömästä aamusta nauttien. Tai lusikoi se nopeana, hiilihydraatti- ja proteiinipitoisena välipalana pyörälenkin jälkeen kun olet jo syöksymässä kaveriporukan rantalentis-turnaukseen. Tule kesä – minä odotan sinua jo!

-Terhi

Aamupalahaaste on osa yhteistyössä Liikuntakeskus Hukan kanssa suunniteltua ja toteutettua juttusarjaa. Personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkonen kommentoi hukkalaisille kehittämiäni reseptejä sekä kannustaa ruokabloggaajaa treeneissä. Hukka-tunnistetta klikkaamalla pääset lukemaan aiempia kirjoituksia. Muistathan seurata Kokit ja Potit -ruokablogia myös Facebookissa ja Twitterissä tai Pinterestissä ja Instagramissa.

 Liikuntakeskus Hukka tarjoaa personal trainer ja ravintovalmentaja Terhi Kukkosen kommentit 

sekä bloggaajan treeniohjelman.