|

Kannellinen lihapiirakka

Kun huutelin keittiöstä, mitä tehtäisiin jauhetusta naudan paistista, sain vastauksen salamana: kannellinen lihapiirakka. Tuossa tuokiossa kaksi kotikokkia hääri keittiössä. Työnjako oli tuttu. Minä upotin käteni taikinaan ja Herra Kokki keitti riisiä sekä paistoi ja maustoi jauhelihaa. Jossain vaiheessa myös kananmunat päätyivät keittymään kattilaan. Monesti munat on rikottu raakoina jauheliha-riisitäytteen sekaan sitomaan ja kostuttamaan. Molemmat tavat ovat omalla tavallaan hyviä.

Minusta voitaikina on rakenteeltaan vähän ällöä, joten pohjaksi ja kanneksi tein rakenteeltaan rapeamman (ja meidän mielestä paremman) taikinan. Mikään kevyemmän linjan valinta tämä ei todellakaan ollut, sillä raastoin pohjaan juustoa melkoisen voikasan nyppimisen lisäksi. Juustoraaste tuo pohjaan makua ja kivaa rakennetta.

Pohjaan laitetut ruisjauhot ovat keittiömme helmiä. Jauhopussissa on Herra Kokin ihanaisen työkaverin itsetekemiä jauhoja. Huippua! Ruis on peräisin Pulkkilasta, vajaa sata kilometriä Oulusta etelään. Näitä jauhoja käytetään harkiten ja ajatuksella.

Piirakan täytteen maustemäärät ovat saunanlauteilla koottuja jälkikäteisarvioita, sillä liikkeet olivat siinä määrin rivakoita, ettei määrät pysyneet millään mielessä. Maistele, sovella ja säädä. Sitähän ruoanlaitto on parhaimmillaan!

****

Kannellinen lihapiirakka

Pohja

1½ dl ruisjauhoja

1½ dl vehnäjauhoja

125g voita

1dl juustoraastetta (meillä gruyere)

(½tl suolaa)

2-3 rkl kylmää vettä

Täyte

400g (paisti)jauhelihaa

1 dl riisiä (kuivamitta)

1 suuri sipuli

2-3 valkosipulinkynttä

n.3 rkl sweet chili -kastiketta

n.3 rkl HP-kastiketta (original)

muutama tippa Tabascoa

pippuri myllystä

yrttisuolaa

öljyä kuullottamiseen

1-2 kananmunaa

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Halutessasi voit lisätä keitinveteen hieman suolaa. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita kuumalla pannulla pienessä määrässä öljyä, lisää jauheliha ja ”hakkaa” pieniksi muruiksi. Kun jauheliha on (liki) kypsää, lisää mausteita. Yhdistä riisi ja jauheliha. Maista ja mausta lisää tarvittaessa.

Jos haluat laittaa keitetyn kananmunan viipaleita piirakan täytteeksi, keitä kaksi kananmunaa. Jos taas haluat laittaa kananmunan sitomaan täytettä, anna riisi-jauhelihaseoksen hieman jäähtyä ja riko yksi kananmuna sekaan. Sekoita.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Tee taikina. Mittaa kulhoon jauhot ja voi. Nypi murumaiseksi. Lisää juusto raaste ja mahdollisesti hieman suolaa. Sekoita. Laita pieni määrä vettä taikinaan ja muokkaa palloksi. Ole tarkka veden kanssa, se kannattaa oikeasti mitata, sillä sitä todella tarvitaan vain 2-3 ruokalusikallista.

Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse (ruis)jauhojen avulla kahdeksi ohueksi levyksi. Tämä taikinamäärä riittää vajaaseen puoleen pellilliseen (kansi&pohja). Täytteestä tulee hyvin runsas (ks. kuva). Jos haluat, voit tuplata taikinan ja levittää täytteen ohuemmalti.

Kaada täyte toiselle taikinalevylle (siivuta päälle kananmunat) ja asettele toinen levy kanneksi. Helpoimmalla pääset, kun kaulitset levyt suoran leivinpaperille ja käännät kannen papereineen päivineen täytteen päälle ja otat päällimmäisen leivinpaperin varovasti pois.

Nipistele reunat kiinni, voitele halutessasi ja tee haarukalla kanteen ilma-aukkoja. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

****