Marinoitu silmusalaatti – vahvuutta salaattiin (+ARVONTA)

Kaupallisessa yhteistyössä Silmusalaatin kanssa

Ruokaisat salaatit ovat suosikkiruokiani. Salaattien samanaikainen keveys ja vahvuus, nopeus ja täyttävyys tekevät niistä erityisen hyviä lounasruokia. Erityisesti tykkään syödä salaatteja lounaaksi silloin, kun teen töitä kotona – eli keskimäärin kolmena päivänä viikossa. Siksi olin aivan tosi innoissani, kun yksi suosikkituotteistani, Silmusalaatti, pyysi minua mukaan tähän kaupalliseen kampanjaan.

Silmusalaatti on loistava suomalainen innovatiivinen yritys, jonka toimintaa ja tuotteita arvostan valtavasti. Kaltaiseni viherturaaja, jolla kynnenaluset on kolme neljäsosaa vuodesta muodikkaasti multaisessa kestomanikyyrissä, on tietysti kiinnostunut viljelystä. Silmusalaatin kohdalla se onkin erityisen mielenkiintoista. Pyörämatkan päässä Helsingin keskustasta, Vantaalla, sijaitsevassa kasvihuoneessa kasvatetaan silmusalaatteja tavalla, joka yhdistää nykyaikaisesti käsityön ja automatiikan. Energiatehokkaasti laadukkaista siemenistä kasvatetut silmusalaatit ovat luomua, eikä lannotteita tai säilöntä- ja makuaineita käytetä. Tarvitaan vain sopiva sekoitus siemeniä ja puhdasta vettä. Ja tietysti aimo annos ammattitaitoa, sillä lämmön, veden – ja ilman virtauksen ja monen muun kasvuun vaikuttavat tekijän optimoiminen on tarkkaa puuhaa.

Parasta silmusalaateissa on niiden raikkaus ja rapeus. Toiseksi parasta on, että niistä saa nopeasti hyvää ja täyttävää ruokaa. Lisäksi minkä tahansa arkiruoan viherpesu onnistuu helposti lisäämällä ruokaan idätettyä voimaruokaa, silmuja. Erityisesti rouskuvassa silmusalaatissa, joka on tämän salaatin ydin, on paljon proteiinia. Kaiken lisäksi silmusalaatit ovat aivan mielettömän kauniita, ne saa kaikki ruoat näyttämään upeilta.

Silmusalaatteja on neljää makua: parsakaali, alfalfa, tulinen ja rouskuva. Kaikki neljä ovat omanlainen sekoitus siemeniä, ja erilaisista siemenistä kasvaneet versot maistuvat tietysti omanlaisiltaan – ihan niin kuin erilaiset isommatkin kasvikset.

Marinoin rouskuvan silmusalaatin varsin perinteisellä sinappisella vinaigrettella, joka sopii linssien ja herneiden makuun erinomaisesti. Samalla kun silmut marinoituvat, saa salaatti kastiketta – erillistä kastiketta salaatti ei kaipaa. Marinoidun silmusalaatin ympärille voi koota minkälaisen tahansa. Tällä kertaa menin aika yksinkertaisella setillä: pohja parsakaali-silmusalaatista ja mustakaalista, lisäksi tomaatteja ja oliiveja. Eikä muuta tarvita! Marinoinnin voi tehdä pikana, mutta toisaalta rouskuvan salaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Lounassalaatin lisäksi tämä salaatti toimii erinomaisesti myös lisäkkeenä mille tahansa ruoalle. Myös buffa-pöydässä salaatti on mainio!

KILPAILU

Kerro kommenteissa, mihin sinä käyttäisit silmusalaattia. Kommentoi viimeistään 26.2.2018 ja olet mukana S-ryhmän lahjakortin arvonnassa (20 €). Kilpailun säännöt löydät täältä.

Resepti

Marinoitu silmusalaatti

2–4 annosta

1 rasiarouskuva silmusalaattia

3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

1–2 tl dijon-sinappia

2 tl sokeria

noin 1/2 tl suolaa

Mittaa kastikeainekset kannelliseen purkkiin ja ravista kastike sekaisin. Maista ja säädä makeuden, hapokkuuden ja suolaisuuden suhde omaan suuhusi sopivaksi. Sekoita kastike rouskuvaan silmusalaattiin. Anna marinoitua hetki. Voit tehdä marinoidun silmusalaatin myös edellisenä päivänä. Säilytä salaatti jääkaapissa.

Tarjoa marinoitu silmusalaatti salaattipedillä tai lisäkkeenä.

_____

Kaupallisessa yhteistyössä Silmusalaatin kanssa

Similar Posts

31 Comments

  1. Savulohen kanssa voileivässä tai salaatissa.
    zallaa_[at]hotmail.com

  2. Salaateissa tai sellaisenaan =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar[at]gmail.com

  3. Salaatteihin ja muutenkin ruokien kylkeen tulee käytettyä 😛 emja(at)live.fi

  4. Tuttu tuote jo parin vuoden ajalta ja vakiovaruste meidän jääkaapissa. 🙂 Eli käytän aterian kuin aterian lisukkeena.

    sannamaria77 at gmail.com

  5. Laittaisin voileivälle ja vietnamilaisten riisipaperirullien täytteeksi. Näillä saisi myös koristeltua näyttävästi minkä tahansa ruoan.
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

  6. Lisäisin siihen suomalaisia yrttejä ja öljyä kastikkeeksi. Muutama sitruunaviipale. Siinä se.

  7. Tekisin jonkin ihanan ja maistuvan salaatin! Täytynee ostaa pikimmiten kokeiluun 🙂
    netteri[at]gmail.com

  8. Tekisin suolaisen piirakan, ns. salaattipiirakan. Suolainen piiraspohja, päälle rucolaa, avokado-hernepestoa, katkarapuja, kirsikkatomaatteja ja silmusalaattia. 🙂 lamerinquecit[at]gmail.com

  9. Silmusalaatti on aivan ihanaa avokadolla päällystetyn leivän päällä. Ja kaunistakin vielä! h_lammas(at)hotmail.com

  10. Lounassalaattiin, munakkaisiin tai vaikkapa iltapalaksi sellaisenaan! 😀
    minna1995(at)gmail.com

  11. Viimeistelisin salaatin tai voileivän.
    humppalulla (at) gmail.com

  12. Voisin olla villi ja kokeilla sitä wokin seassa! 🙂

    minuhno[at]gmail.com

  13. Uudistaisin salaatteja, kun aina tulee tehtyä saman kaavan mukaan. Ja kävisi tämä juustojen, tofun, murekkeen ym. koristeluunkin.
    postin.tuomaa[at]gmail.com

  14. Olen kokeillut silmusalaatteja, tykkään tosi paljon! Käytän salaatin seassa 🙂
    ainosuklaa[at]gmail.com

  15. Tulista silmusasilmusa olen käyttänyt ihan ruuan lisäkkeenä, esim. tofua, tuoreita kasviksia ja silmusilmusala ?

  16. Silmusalaattia laittaisin ihan arkisten voileipien päälle tuomaan vähän extraa, sekä pizzan päälle! Aivan ehdottomasti myös aasialaisiin nuudeliruokiin ja varsinkin Pho-keittoon mitä tykkään valmistaa usein.
    niina-kaisa[at]hotmail.com

  17. Salaatti on ilmiselvä valinta mutta laittaisin myös uunijuuresten päälle esille laitossa.
    tarjaksi[at]gmail.com

  18. Kevät ja silmut, hieno idea! Marinoidut silmut sopivat mielestäni juuri salaattiin parhaiten.
    Laittaisin varmaan esim munakasrullaan, lämpimiin voileipiin ja miksei myös vegepitsan päälle. Hyvää viikkoa sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.