Nopea ruusukaalisalaatti ilmakuivatulla kinkulla ja cashewpähkinöillä

Tänä vuonna pihallamme kasvoi ensimmäistä kertaa ruusukaalia. Yhden kerran aiemmin olen kyllä istuttanut ruusukaalia, mutta silloin mokomat kaalikoit rusikoivat taimet, ennen kuin kaalit olivat edes ehtineet juurtua. Nyt kaalinkasvatus onnistui. Päätin voittaa *****leen öttiäiset ja kokeilin kaikkia luomuviljelyyn soveltuvia keinoja. Tehokkaimmaksi osoittautui toukkien ahkera nyppiminen lehtien alapinnoilta. Muilta tuholaisilta onneksi vältyimme, ja sato on ollut laadukasta ja aivan käsittämättömän maukasta.

Ruusukaalin maku on parhaimmillaan vuoden viimeisien kuukausien aikana, eli juuri nyt, ja myös kotimaisen sadon saatavuus on nyt hyvä. Pienet kaalit ovat viime vuosina saaneet uutta nostetta, eikä laitoskeittiöiden ylikypsäksi keittämällä pilatut kaunokaiset ole enää ainoa mielikuva ruusukaaleista. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi ruusukaalia itämaisin maustein tai ruusukaali-pekonipaistosta.

Omat ruusukaalit olemme syöneet siltään, paahdettuina sekä herkullisena ja helppona ruusukaalisalaattina. Salaatti on raaka-aineiltaan yksinkertainen: ruusukaalia, ilmakuivattua kinkkua ja hieman cashewpähkinöitä. Hieman sitruunamehua hapoksi sekä mausteeksi suolaa ja pippuria ja salaatti on jo valmis.

Hyvää ruusukaaliviikkoa!

Resepti

 

Nopea ruusukaalisalaatti

2 annosta tai useammalle lisäkkeeksi

400g ruusukaalia

muutama ilmakuivatun kinkun viipale (esim. 80g)

kourallinen cashewpähkinöitä

sitruunamehua

suolaa

mustapippuria

Poista ruusukaaleista kannat ja mahdolliset huonot lehdet. Hienonna veitsellä tai raasta kaali silpuksi. Paahda kuivalla pannulla ilmakuivatun kinkun viipaleet rapeiksi. Rouhi kinkkuviipaleetkin pienehköksi silpuksi. Paahda halutessasi myös cashewpähkinöitä.

Jos haluat, voit pyöräyttää ruusukaalia nopeasti pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä. Älä päästä kaalia pehmenemään liikaa, nopeus on valttia. Salaatti maistuu kyllä erinomaiselta raakanakin, joten pannulla käyttämisen voi skipata, mutta kaalin maku syvenee ja pyöristyy sen lämmetessä.

Purista kaali sekaan hieman sitruunamehua ja sekoita ruusukaalit, kinkkusilppu ja cashewpähkinät. Mausta suolalla ja mustapippurilla.