|

Oliverin uppomunasalaatti

Jos ainesosaluettelossa lukee salaattiaineiden lisäksi parmankinkku, chiabatta ja parmesanjuusto, on reseptiin tartuttava. Kokkailussa oli myös haastetta, sillä koskaan aiemmin ei meidän keittiössä ole tehty uppomunia. Ensimmäisen kerran Herra Kokki yllätti minut tällä salaatilla lempiohjelmani uuden kauden avautuessa aiemmin syksyllä. Se oli makoisa sunnuntai-ilta(pala). Jamien sanoin: siistin hyvää!

Uppomunien keittämisen vaiva kannattaa nähdä, eikä ensimmäisen kerran sähläystä kannata (kuulema)säikähtää. Toisella kerralla upokkaiden munan malliin saattaminen on jo helpompaa. Reikäkauhan uupuessa haarukka ajaa saman asian, joskin käsiliikeiden täytyy silloin olla sulavia ja nopeahkoja koottaessa valkuaisia keltuaisen ympärille. Ensisijaisen tärkeää on, että upotettavat munat ovat tuoreita. Mitä tuoreempia kananmunat ovat, sitä helpommin ne onnistuvat. Alastoman kokin onnen päivät -kirjan kuvan (s.108) perusteella Oliverin pojalla kanat taitavat tallustaa pihalla.

****

Uppomunasalaatti (neljälle)

1 chiabatta tai ranskanleipä
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria
8 viipaletta parmankinkkua tai 12 viipaletta pekonia

1 sitruunan mehu
6-8 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

4 tuoretta kananmunaa
3 kourallista rucolaa
tammenlehväsalaattipuska
pala parmesania (noin 100g)

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Halkaise leipä pitkittäin ja irroittele käsin leivän pehmeä sisus. Levitä leivän sisusmurut leivinpaperille ja huiskauta päälle vähän oliiviöljyä. Mausta leipä kuoritulla ja viipaloidulla tai rouhitulla valkosipulinkynnellä sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita. Paahda leivänmuruja uunissa kymmenen minuuttia tai kunnes leipä on rapeaa. Levitä kinkkuviipaleet leipien päälle ja paista vielä 5-8 minuuttia. Lihatkin saavat olla rapeita. Voit musertaa kinkku- ja leipäpaloja hieman pienemmiksi. Se onnistuu hyvin käsin.

Tee seuraavaksi salaatille kastike. Sekoita 6-8 rkl oliiviöljyä, sitruunan mehu sekä ripsaus suolaa ja pippuria. Tarvittaessa sitruunamehun voi korvata esimerkiksi omenaviinietikalla (n. 3 rkl).

Uppomunia varten laita suureen kattilaan vettä kiehumaan. Älä lisää suolaa. Kun vesi kiehuu, riko veteen neljä kananmunaa. Kokoa hyytyvät valkuaiset reikäkauhallla keltuaisten ympärille. Keitä munia neljä minuuttia, jos pidät löysistä munista. Pari kolme minuuttia lisää hyydyttää keltuiasen puolikovaksi. Muista: mitä tuoreemmat munat, sitä helpommin ne pysyvät kasassa.

Revi salaatinlehdet ja sekoita ne leipä-kinkkuseoksen ja kastikkeen kanssa. Jaa seos lautasille, nosta uppomuna keon päälle ja vuole päälle parmesanlastuja tai -raastetta.

****