|

Punasipulivinaigrette

Kastike tekee salaatin, ja vinaigrette on salaatinkastikkeiden ehdoton ykkönen.

Punasipulivinaigrette

Muutamasta raaka-aineesta sekoitettava vinaigrette saa ihmeitä aikaan: kasa kasviksia muuttuu salaatiksi, kokonaiseksi ateriaksi tai raikkaaksi lisäkkeeksi. Punasipulivinaigrette on klassikkokastikkeen kesäisen raikas versio, vinaigretten ohje kannattaa laittaa talteen!

Punasipulivinaigrette

Etikan ja öljyn, suolan ja sokerin yhdistelmä on helpoin tapa tehdä hyvä salaatinkastike. Usein sekaan laitetaan myös hieman sinappia, mausteeksi rouhitaan mustapippuria. Sellaisesta kastikkeesta minäkin pidän melkein eniten. 

Kastikkeen ainesosien suhteet vaihtelevat, mutta ydin pysyy. Joskus salaatti kaipaa etikkaisempaa otetta, toisinaan hyppysellinen lisää sokeria tai hunajaa tuo tarvittavaa pyöreyttä. Punasipuli tuo vinaigrette-kastikkeeseen sekä sopivasti särmää että maun täyteläisyyttä. 

Joskus kastikkeesta tulee aivan vaaleanpunaista, toisinaan ei liki lainkaan. Joskus vinaigrette emulgoituu paksuksi kastikkeeksi, kuten kuvassa, mutta ei aina. Onneksi salaatinkastike on aina yhtä hyvää väristä ja rakenteesta riippumatta. Idean punasipulivinaigretteen olen saanut Oulun keskustassa sijaitsevasta ravintola Puistolasta, jossa kastiketta on usein tarjolla lounassalaatin kanssa. Kastike on koukuttavan hyvää. 

Aivan tarkkaa vinaigrette reseptiä on tarpeetonta antaa, sillä suu kyllä kertoo, milloin suhde on sopiva. Ja kun kastikkeeseen laitetaan punasipulia, se mutkistaa ohjetta entisestään. Tai siis helppohan resepti on, mutta punasipulin ärhäkkyys tai lempeys vaikuttaa kastikkeeseen tietysti merkittävästi. Ota siis alla oleva resepti vain ohjenuoraksi, jota säädät tarpeen ja maun mukaan.

Näissä salaateissa, suosikeissani, on muuten myöskin käytetty vinaigrette-kastiketta:

Resepti

Punasipulivinaigrette

  • 1–3 kesäpunasipulia (koosta riippuen)
  • 1 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
  • 2–3 rkl omenaviinietikkaa
  • 2–3 tl sokeria tai hunajaa
  • hieman suolaa

  1. Jos sinulla on käytössäsi tehosekoitin, blenderi tai tehokas sauvasekoitin, voit laittaa kaikki ainekset koneeseen ja ajaa kastikkeen tasaiseksi. 
  2. Jos konetta ei ole käytössä, silppua sipuli(t) aivan pieneksi silpuksi. Laita kaikki ainekset purkkiin ja ravista, kunnes kastike on sekoittunut. 
  3. Maista ja säädä makua tarvittaessa.