|

Puolukka-kinuskileivokset

Puolukka-kinuskileivokset ovat syksyinen, jopa jouluinen, versio keväällä tekemistäni vadelma-kinustkileivoksista. Puolukan kirpeys ja makean kinuskin liitto on suussasulava ja klassinen makupari. Ja kun keksimäisen rapea pohja on vain hennosti makea, on yhdellä haukkauksella tuleva makumaailma juuri suuhunsopiva.

Leivoskuppien pohjalle keitin kinuskin nyt kermasta ja sokereista. Keväällä käytin kondesoidusta maidosta keitettyä kinuskia ja itse asiassa kondensoitu maito oli mielessä nytkin, mutta auki olleiden pikkukauppojen valikoimissa oli vain ”pahvipurkeissa olevaa maitoa”, kuten yksi myyjä asian ilmaisi. 

****

Vadelma-kinuskileivokset

12 leivosta

pohjat

135g vehnäjauhoja

25g hienoa ruokosokeria (tai tomusokeria)

50g kylmää voita

1 kananmuna

täyte

2 dl kuohu- tai vispikermaa

1 dl valkoista sokeria

1 dl ruokosokeria 

nökäre voita

1 dl kuohu- tai vispikermaa

puolukoita

Sekoita kuivat aineet ja nypi voi joukkoon kunnes seos on murumaista. Riko kupissa/kulhossa kananmunan rakenne ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa kelmuun käärittynä.

Paloittele taikina 12 osaan. Pyöritä osaset palloiksi ja kaulitse ohuiksi ympyröiksi. Painele taikinalevyt voideltuihin muffinssipellin kolosiin. Paista noin 175-asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Keitä kinuski. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kerma ja sokerit. Anna poreilla hiljalleen vähän väliä sekoittaen puolisen tuntia eli kunnes kinuski alkaa olla hieman sakeaa. Ota kattila pois levyltä ja lisää voi. Sekoita.

Laita lusikallinen kinuskia jokaiseen pohjaan ja laita jääkaappiin jäähtymään/jähmettymään (voivat olla jääkaapissa yönkin yli hyvin peitettyinä). HUOM! Kun kinuski on rasvaista, saattaa se imaista voimakkaita tuoksuja jääkaapista. Peitä leivospohjat huolella tai deletoi hajuhaitat.

Annostele leivoskippoihin (jäisiä tai tuoreita) puolukoita. Yksi kerros puolukoita kinuskin päälle on sopiva määrä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta halutessasi pienellä määrällä sokeria. Lusikoi kermaa puolukoiden päälle ja koristele vielä marjoilla.

****