|

Suolakeksit juustopöytään

Ensin otat yhden. Kohta maistat toisen, kun ovat mokomat niin pieniä. Pian käsi käy kulholla tuon tuostakin. Pienet ja suolaiset syötävät ovat juuri niin koukuttavia.

Suolakeksit ovat sopivaa naposteltavaa ruokaa odotettaessa maukkaan levitteen kanssa tai perinteisesti juustopöydässä. Keksien esikuvana on Ritzit, suolakeksien klassikot. Rakenne on rapea ja murea, maku mukavan neutraali mutta maukas. Päälle ripotellut suolakiteet kuuluvat ilman muuta asiaan; hento suolaisuus maistuu suussa, vaikka keksiä ei olisi vielä puraissutkaan.

Resepti

****

Suolakeksit

taikina
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä
50 g voita
1/2 dl vettä

lisäksi
n. 2 rkl voita
suolaa

Sekoita kuivat aineet. Lisää kuutioitu voi ja öljy, työstä murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaulitse taikina ohueksi levyksi ja ota muotilla pieniä keksejä, töki haarukalla tai ohuella puikolla kekseihin reikiä ja paista 200-asteisessa uunissa kunnes keksit ovat saaneet hitusen väriä. Sivele uunituoreet keksit ohuelti voilla ja ripottele päälle hieman suolaa.

****