Suomalaisuutta sykkivät mustikkaiset ruisgrissinit
En leiponut kansallisrunoilijan kunniaksi hänen nimikkoleivoksiaan vaan mustikkaisia ruisgrissinejä. Tiedetään. To-del-la tylsää. Mutta voiko enemmän suomalaista juurevuutta sykkivää syötävää ollakaan kuin mustikka-pellavarouheella maustetut leipätikut. Eipä juuri (tai joo, ehkä leipäjuuri, hehheh).
Ruisgrissinitaikinaan laitettu mustikka-pellavarouhe on muuten valittu vuoden 2012 tähtituotteeksi. Raadissa oli vaikuttamassa myös Liemessä-Jenni, jonka tontille kannattaa kurkata, jos Runebergin tortun ohjehoukuttaa.
****
Ruisgrissinit mustikkarouheella
16 kpl
2 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
3 rkl mustikka-pellavarouhetta
1 dl ruisjauhoja
n. 2 1/2 dl vehnäjauhoja
Sekoita veteen hiiva, suola, öljy ja mustikka-pellavarouhe. Lisää ruisjauhot, heiluta vispilää ja lisää hiljalleen vehnäjauhoja. Työstä taikinaa koneella tai käsin. Jätä kohoamaan noin tunniksi. Vaivaa taikinaa jauhoitetulla pöydällä, tee pötkö ja leikkaa kuuteentoista osaan. Pyörittele pitkiksi tangoiksi. Anna kohota vielä liinan alla uunin kuumuessa (180-200 astetta) ja paista kunnes tikut ovat saaneet hieman väriä.
****
Ruisgrissinit syötiin erinomaisen juustoisen porokeiton kanssa. Ou jee, mikä ruoka!
Shhhhhh! Älä riko mun mielikuvaa aina vaan torttuja syövästä runomiehestä!
Rukiilla kai se on runoilijakin elänyt, tuskin on torttuja ympäri vuoden popsinut!
Tuo on hyvä sanavalinta. Joihinkin tikkuihin muuten tuli hauskasti sinisiä mustikkaviiruja, ne oli kivoja!
Totta! Mutta kun taikina on pieni (2 dl) ja grissejä tulee vain toistakymmentä ei tarttekaan lopettaa ennen kun ne loppuu (varsinkin, jos on joku jakamassa satsia) 🙂
Karunsieviä!
grissineissä on vaan se yksi haitta, niiden syömistä ei osaa lopettaa ajoissa…varsinkin kotitekoiset ovat herkkua!
Nyt muistankin teidän mämmigrissinit! Hyvää kun muistutit!
Tylsyys on onneksi sekin katsojan silmissä. Mutta jos sanoo leipovansa Runebergin päivän kunniaksi jotain hyvää, ei ehket kovin monen mielessä killu ruis-mustikkagrissinit 😉
Miten niin tylsää? Ei lainkaan!
Minä kokeilin joskus (ihan Mämmi-kirjasta löytämällä ohjeella) mämmigrissineitä ja pidin kovasti! Suosittelen teataamaan niitäkin.
Ja olivatkin! Aivan tosihyviä, vaikka runebergin tortulle monen mielestä kalpenevatkin (ei minun, minusta nämä on parempia).
Peukku inspiroitumiselle!
Samalla tavalla tylsästi minäkin olen rouhetta pääasiassa käyttänyt. Vielä mielikuvituksettomampi on toinen vakitapani: suoraan lusikalla pussista suuhun. Vähän kuivaa mutta sopii tällaiselle kuivalle tyypille.
Uuuu wau! Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi edes tämmöisiä, näyttävät ihan mielettömän hyviltä!
Kiitos Hannele taas kerran inspiraatiosta. Olen vähän koukussa tuohon mustikka-pellavarouheeseen, mutta olen aina käyttänyt sitä vain mielikuvituksettomasti jogurtissa. Minähän alankin käyttää sitä leivonnassa tämän innoittama. Tosin maltillisesti, se on kyllä aikas tyyristä.