Suupaloja – rapeaa polentaa, sieniä & gorgonzolaa

Kuva: Johanna Myllymäki


Kesällä kerroin, että ruokakirjahaaveista tulee totta. Nyt kirjalla on jo kansi ja nimi, fontit on valittu, valtaosa kuvista otettu ja reseptejä hiotaan hurjaa vauhtia. Huikeaa!

Kirjan nimi, Suupaloja, kertoo liki koko totuuden. Kirja kokoaa yhteen maailman mielenkiintoisimpien ruokakulttuurien pikkusyötävät. Olen valinnut mukaan kymmenen maata tai aluetta, joiden makumaailmaa suupalareseptit, makeat ja suolaiset, mukailevat. Mukana on hyviksi todettuja klassikoita, tuttuja makuja raikkaalla otteella sekä uusia oivalluksia. Kirjaan tulee myös nippu drinkkejä – kuka sitä nyt kuivin suin suupaloja söisi.

Kuva: Johanna Myllymäki

Koska muistivihko ja -kortti on ideoita pullollaan, eikä yhteen kirjaan kaikkea saa millään mahtumaan, päätimme julkaista reseptejä blogissa kerran kuussa jo ennen kirjan julkaisua. Joka kuukauden kolmas lauantai julkaisemme kirjaan suunnitellun ja kuvatun reseptin. Alla ensimmäinen, olkaa hyvä! Reseptit ovat suoraviivaisia ja helppoja mutta taatusti maukkaita. Kaikki suupalat on syöty kuvauksien jälkeen viimeistä murua myöten.

Resepti

Rapeaa polentaa, sieniä & gorgonzolaa

12-15 suupalaa 

Polentakiekot 

1/2 dl polentaa

2 1/4 dl kasvislientä

2 rkl tuoretta yrttisilppua (persilja, oregano, ruouhosipuli tai meirami)

(suolaa) 

Täyte

tilkka öljyä

1 shalottisipuli

200g metsäsieniä, siitakesieniä tai herkkusieniä
1-2 tl punaviinietikkaa

suolaa

ripaus mustapippuria

(1 rkl ranskankermaa) 


Päälle

gorgonzolaa tai muuta sinihomejuustoa 

tuoreita yrttejä

Tee ensin polenta. Voit tehdä polentan jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Sekoita polenta kasvisliemen joukkoon ja keitä hiljalleen 5-7 minuuttia (katso pakkauksesta tarkka aika). Lisää pieneksi hienonnetut yrtit sekä tarvittaessa suolaa. Anna seoksen jäähtyä hetki, jolloin polentaa hieman jähmettyy. Lusikoi polenta reilunkokoisen tuorekelmupalan päälle ja kääri kelmu polentan ympärille samalla muotoille sitä noin 3 cm paksuksi tangoksi. Laita jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi tekeytymään.

Kuori shalottisipuli ja hienonna se sekä sienet pieneksi silpuksi. Kuumenna pieni määrä öljyä pannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää pannulle sienet ja paista kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Mausta etikalla, suolalla ja pippurilla. Sido sienitäyte halutessasi lusikallisella ranskankermaa.

Leikkaa polentatanko 12-15 kiekoksi ja paista öljyssä keskilämmöllä pannulla molemmin puolin. Lusikoi sienitäytettä päälle ja murustele gorgonzolaa päälle. Koristele tuoreilla yrteillä.

_____

Jos testaat tätä tai tulevia Suupaloja-reseptejä, ota tekemästäsi ruoasta kuva ja julkaise se Instagramissa tai Twitterissä käyttäen aihetunnisteita #suupaloja ja #rentoapikkuruokaa tai laita se kirjan Facebook-sivulle. Kaikkien reseptejä testanneiden kesken arvotaan kolme (!!!) kirjaa heti sen ilmestyttyä. Ehdit siis testata ainakin viisi reseptiä – ja saada siten viisi arpalippua – ennen arvontaa. 

ps. Muistathan, että löydämme Instagramista vain julkisilla profiileilla julkaistut kuvat.

_____