Talvivalkosipulit maahan mars!

Kynsittyjä Aleksandra-talvivalkosipuleita

Aamulla mittari näytti viittä pakkasastetta ja maa tuntui jalkojen alla uhkaavan kovalta. Kääk! Talvivalkosipulinkynnet olivat vielä somasti sisätilojen lämmössä, kun olin odotellut kelien kylmenevän riittävästi. Hyötykasviyhdistykseltä saamassani ohjeessa kun lukee, että istuttamisen kanssa ei kannata hötkyillä, jottei sipulit innostu liialliseen kasvuun jo syksyllä. Ja viisaampien ohjeita täytyy tietysti noudattaa. Uhkaava maan jäätyminen pisti töpinää kontioihin, sillä kasvimaalla piti puuhastella tovi ränsistyneiden hernekasvustojen ja rikkaruohojen parissa, ennen kuin talvivalkosipulinkynnet saattoi sujauttaa maan uumeniin.

Talvivalkosipulina varma lajike on Siperiasta kotoisin oleva Aleksandra. Viime syksynä, kuten parina edellisenäkin vuonna, tilasin Hyötykasviyhdistykseltä Aleksandraa, mutta huonosta valkosipulikesästä johtuen he joutuivat lähettämään virolaista talvivalkosipulikantaa. Keväällä tarhurin ilme oli synkkä, kun ilmeni ettei eteläinen kanta kestänyt vyöhykkeen viisi vaatimuksia. Sitäkin suuremmalla ilolla tervehdin alkusyksystä Oulun kauppahallissa myytävinä olleita Pudasjärvellä kasvatettuja muhkeita valkosipuleita, jotka tarkemman syynin jälkeen paljastuivat Aleksandraksi. Jihuu, lähikantaa! Myyjän ihmetykseksi ostin säkillisen isokyntisiä ihanaisia. Osa sipuleista on jo syöty, mutta onneksi säkistä riitti maahan saakkakin.

Kun kasvimaa oli siivottu ja käännetty, oli sipuleiden kynsimisen vuoro (kuva ylhäällä). Minä teen homman käsin, ettei veitsi vahingoita omia eikä valkosipulin kynsiä. Mitä isompia kynsiä maahan laittaa, sitä suurempia valkosipuleita on ensi elokuussa luvassa, joten pienet kynnet voi huoleti silputa ruokaan. Kynnet tökätään maahan kymmenen sentin välein noin kymmenen sentin syvyyteen kantapuoli alaspäin. Riviväliksi suositellaan 30-50 cm:ä, mutta minä en moisia hukkatiloja raatsinut jättää – parinkymmenen sentin riviväli riittäköön.

Nyt tehdään juurtumistaiat ja sato nostetaan elokuussa. Suosittelen!