Tomaatin kasvatus – siemenestä sadoksi

Tomaattien kasvatus on kivaa ja helppoa. Näillä selkeillä ohjeilla onnistut tomaatin kasvatuksessa.

Tomaatin kasvatus – siemenestä sadoksi

Itse kasvatettu tomaatti on makea ja täynnä tunnetta. Olen kirjoittanut yli kymmenen vuoden tomaattiharrastukseni kokemuksista tomaatin kasvatus -juttusarjan. Juttusarjan kaikki artikkelit löydät nyt kätevästi tästä postauksesta.

Ja jos tomaattien kasvattamisen sijaan – tai rinnalla – haluat kasvattaa yrttejä tai muita vihanneksia kannattaa lukea nämä täynnä vinkkejä olevat artikkelit:

Tomaatin kasvatus – siemenestä sadoksi

Hyvä aika kylvää tomaatinsiemenet on maalis-huhtikuussa hieman tomaatin kasvatusolosuhteista riippuen. Jos sinulla on kasvihuone, voit ainakin eteläisessä Suomessa huoletta aloittaa hommat maaliskuussa. Pohjoisessa maaliskuun loppupuoli tai huhtikuun alku riittää.

Alussa tarvitset vain lempeää kylvömultaa ja haluamasi tomaatin siemeniä. Ja siitä se sitten alkaa, matka siemenestä syötäväksi. Vaikeaa tomaatin kasvattaminen siemenestä ei ole, vaikka matkan varrelle mahtuukin monenlaista vaihetta. Ja muista, että voit hyvin myös ostaa tomaatintaimet puutarhalta, jolloin voit hypätä suoraan kohtaan tomaatin istutus, tukeminen ja lannoitus.

Kun taimet on kasvatettu (ja tarvittaessa karaistu) tai ostettu, on kaikkein tärkeintä valita tomaatintaimille pihan lämpimin, tuulensuojainen paikka. Tomaatti on herkkäsielu, joka rakastaa lempeää lämpöä. Lasitetulla parvekkeella ja kasvihuoneessa täytyy muistaa huolehtia lämmön lisäksi myös tuulettamisesta, koska liian kuumaa ja paahteista ei saa olla ja täysin tuuleton tila altistaa tuholaisille ja kasvitauneille. Sopiva lannoitus ja riittävä kastelu ovat myös tomaatille tärkeitä toimenpiteitä.

Alle olen koonnut tomaatin tarinan siemenestä sadoksi. Linkkien takaa löydät jokaisen vaiheen tärkeimmät vinkit.

Joko seuraat Kokkipottilan seikkailuja Instagramissa?