| |

Tomaattitontut vuohenjuustoparralla

Rikoin maailmankaikkeuden sääntöjä ja leikin ruoalla. Eläköön aikuisuus!
Tomaattitontut ovat tavattoman helppoja tehdä: tomsku halki, vuohenjuustoa väliin ja lakki päähän. Huomaatteko, että tontuilla on aivan selvästi erilaiset ilmeet ja luonteet. Yllä olevassa kuvassa etualalle rynninyt pujoparta on selvästi rokkari. Aurinkolasit ja kaikki.

****

Tomaattitontut vuohenjuustoparralla

kirsikkatomaatteja tai miniluumutomaatteja
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chavroux)
tilkka kermaa/maitoa
mustapippuria
tuoreita yrttejä
(pestoa)

Sekoita vuohenjuustoon tilkka kermaa tai maitoa, jotta saat juustosta hieman notkeampaa. Mausta rouhimalla seokseen mustapippuria. Halkaise tomaatit siten, että yläosa on jää hieman pienemmäksi. Sipaise halutessasi hieman pestoa tomaatin halkaisupinnalle. Lusikoi juustomassa pursotinpussiin ja pursota tontulle naama ja parta. Laita lakki eli tomaatin yläosa päälle ja viimeistele tarvittaessa pursotusta. Tee yrteistä silmät, korvalaput, aurinkolasit tai mitäikinä.

****

Alunperin julkaisin tomaattitontut Satakieliohjelman uudessa Satakielen kielisato -blogissa, jota kirjoitan työkavereideni kanssa muun työnhuiskeen ohella. Blogia kannattaa pitää silmällä, sillä hauskojen tonttuiluiden lisäksi palstalla kirjoitetaan myös muista elämän tärkeimmistä asioista kuten lasten leikeistä, parisuhteista ja kasvamisesta.

Tomaattitontut vuohenjuustoparralla sopivat hyvin esimerkiksi osaksi glögi-iltapöytää.

Similar Posts

24 Comments

  1. Uskon kyllä, että pienillä syöjillä riemua tontuista riittää, kun aikuistenkin ilmeet on riemukkaita!

  2. Siis tää menee niin kopiointiin meillä jossain välissä. Hyvinhän noi meidän poitsut syövät muutenkin, mutta tällä varmaan saisi riemua pöytään 🙂

  3. Tuommosia täällä viilettelee pitkin hankia. Kurkkiivat ikkuinoistakin!

  4. Mansikoista! Naaaaam! Niistä tulee mieleen kesäiset juustokakku mansikassa luomukset! Ollapa mansikkasesonki (paitsi sitten ei olis joulunaika eikä Marin joulukalenteri, joten ihan hyvä näin).

  5. Kiitos! Voit kuvitella, että hekottelin keittiössä näitä tehdessä:)

  6. 😀 Hauskoja ja helppoja varioidakin erilaisilla yrteillä tai juustoilla.

  7. Tässä ei paljon näppäryyttä tarvita, silkkaa pöljäilyä vaan:)

  8. Tuolla yhdellä on massiiviset univelat, kun sen silmäluomet ei pysy millään auki 😉
    Näistä tulee niin hyvälle tuulelle.

  9. En kestä! 😀 Tosin just näin jossain ulkomaalaisessa blogissa vastaavia, jotka oli tehty mansikoista ja ehkä mascarbonesta?

  10. Oot sää niin näppärä käsistäs!!! Ja kyllä ruualla saa leikkiä, kun on näin hauska tarkoitus!!! Tuolla yhellä on selvästi aurinkolasit päässä 🙂

  11. Hihii, miten veikeä tonttujoukkio! Tuo rokkaritomaatti jaksaa takuulla hymyilyttää vielä pitkään. 😀 Ruoalla leikkiminen on ihan parasta, näin aikuisenakin!

  12. Kiitos, Melody, kun piipahdit ja kommentoit! Tomaattitontut ovat saaneet minut hymyilemään miljoonasti 🙂

  13. Nyt on kyllä pakko sanoa, että nämä ovat hauskoja!:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.