|

Kahden päivän mittainen ciabatta

Elokuvaillan mukaetanoiden kaverina oli tarkoitus syödä tuoretta ja lämmintä ciabattaa. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun hokasin herkkuleivän tekoon kuluvan pari päivää. Nopeampiakin reseptejä on ja vuosia sitten olen moista kokeillutkin ja pettynyt. Pitkäkestoinen leipominen ja useampi vaivauskerta kiehtoivat – uskoin niiden tuovan leipään samaa ihanaista sitkoa (vai sitkeyttä?), joka hyvässä leipätiskin ciabatassa on.

Ciabatta oli sisältä pehmeää, pinnaltaan sopivan rapeaa. Leipään ei kuitenkaan tullut suuria sisäisiä onkaloita tai sitkeyttä, joita toivoin. Maku muistuttikin enemmän patonkia kuin ciabattaa. Tuore patonki on toki hyvää, mutta ei se ciabattaa ole. Jos tavoiteleipänä olisikin ollut patonki, olisin ollut saavutukseen varsin tyytyväinen (joskin olen tehnyt hyvää patonkia nopeammallakin aikataululla). Nyt lopputulos oli hienoinen pettymys.

Tein leivät pikaisen selailun päätteeksi Kotilieden ohjeella. Määrät olivat samat, mutta yleiskoneen puuttuessa työstin taikinaa käsin. Leipoessa kummastutti taikinan todellisen koostumuksen ja ohjeessa kuvaillun rakenteen välinen ero: ohjeessa puhuttiin löysästä taikinasta ja ohjeen jauhomäärillä toteutettuna taikina oli pöydällä työstettävää, pehmeää mutta ei löysää. Jossain muistan nähneeni kuvasarjan ciabatan leipomisesta, jossa taikina todella oli liki valuvaa. Ehkä tässä piilee patongin ja ciabatan ero.