Uunissa umpiointi

Uunissa umpiointi on loistava tapa säilöä kauden satoa. Nämä umpiointiohjeet ovat helppoja ja varmoja.

Syksyn sienisesonki ja umpiointi kuuluvat yhteen. Umpioimalla suolasienet nimittäin saa säilöön kaikkein varmiten ja kaikkein helpoiten: umpioidut sienet säilyvät todella pitkään, eikä suolaa tarvitse käyttää kilokaupalla – välttämättä ei lainkaan. Voit myös umpioida omenalohkoja tai esimerkiksi muutoin huonosti säilyviä vähäsokerisia hilloja.

Umpioinnin voi tehdä kahdella tapaa: kattilassa tai uunissa. Aiemmin olen kirjoittanut vedessä tehtävästä umpioinnista. Nyt kerron ehkä vielä helpommasta säilöntätavasta eli uunissa umpioinnista.

Uunissa tapahtuvan umpioinnin mekanismi on sama kuin vesiumpioinnissakin: lämpö tuhoaa haitalliset bakteerit ja purkkiin jäähtyessä syntyvä alipaine muodostaa purkkiin umpion. Ja näin purkissa olevat sienet – tai vaikka omenalohkot – säilyvät erinomaisesti.

Minä käytän umpiointia ensisijaisesti suolasienien eli pääasiassa rouskujen säilömiseen. Tosin tuskin voin vastustaa kotimaisia omenoita – taidan siis umpioida myös omppulohkoja. Toinen ihana tapa säilöä omenoita on maailman helpoin ja paras kinuskinen uuniomenahillo.

Näin umpiointi onnistuu uunissa: 

Uunissa umpiointi

Umpiointi onnistuu helpoiten uunissa. Näillä ohjeilla onnistut.
Valmistusaika3 hrs

Tee näin

  • Pese lasipurkit ja kannet.
  • Jos säilöt sieniä, esikäsittele ne (ryöppäys, huuhtelu) ja purista liika vesi pois.
  • Täytä purkit aivan täyteen (lisää noin 1 tl suolaa sienien päälle keskikokoiseen purkkiin).
  • Sulje purkit.
  • Nosta suljetut purkit kylmään uuniin ja aseta lämpötila 120 asteeseen.
  • Aseta kello hälyttämään kahden tunnin päähän – purkit saavat olla uunissa koko ajan.
  • Sammuta uuni ja anna purkkien jäähtyä uunissa. Purkit umpioituvat jäähtyessään.
  • Varmista, että kansien keskiosa on painunut alas.
  • Säilyä purkit mieluiten viileässä.

Seuraa Kokit ja potit -ruokablogia myös Pinterestissä!

Similar Posts

3 Comments

  1. Käytät ilmeisesti "normaajeja"lasipurkkeja joissa kansi kierretään kiinni. Entä jos kannen ruuvaa liian tiukkaan ja ilma ei pääse purkista sen kuumentuessa.

    Eikö koskaa ole kenellekkään käynyt niin että purkki räjähtää?

  2. Suosittelen kyllä vahvasti umpiointia suolasienten säilömiseen. Lopputulos on samanlainen, mutta liottamisen vaiva jää pois, eikä homeesta ole haittaa, kunhan muistaa vaan varmistaa, että kannen keskiosa on alhaalla – se on merkki umpioitumisesta. Keskikokoiseen purkkiin noin 1 tl suolaa on aika hyvä määrä. Usein suolaus onnistuu niin, ettei liotusta tai lisäsuolaa sienisalaattiin tarvitse lainkaan.

  3. Alkoipa kiinnostaa, koska suolasieneni ovat monesti homehtuneet, vieläpä eri tavoilla tehtynä, en tiedä mikä rähmäkäpälä oikein olen. Lisäksi hiukan vähempi suola houkuttaisi. Voitko kertoa, onko lopputulos rakenteeltaan ja maultaan jotakuinkin samanlainen kuin ilman umpiointia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Recipe Rating