Brunssi – teemana rullaruoat

  
Viime kevään tapaan me oululaiset ruokabloggaajat kokoonnuimme keväiselle brunssille skoolaamaan keväälle. En enää muista, mistä se idea lähti rullaamaan, mutta brunssin teemaksi valittiin rullaruoat. Ja totta puhuen, vaikka muistaisinkin, on tarina luultavasti niin pöljä tai vähintään puolivilli, etten julkaisisi sitä kuitenkaan. Sittemmin sähköpostitse ja lähikaupan hyllyjen välissä on käyty kiivaita keskusteluita siitä, mikä lasketaan rullaksi. Ja ennen kaikkea: miten skumppa saadaan rullalle? Että ei me mitenkään tosissaan näitä teemoja oteta, ihan kirjaimellisesti leikkimielisesti vaan.

Luulen, että toistan itseäni, kun kerron ruoan olleen jumalaisen hyvää ja seuran, jos mahdollista, vieläkin parempaa. Mutta semmoinen tämä hullu sakki* on.

Tarjolla oli ainakin aamiaisburritoja, sushia, vietnamilaisia kesärullia, munakoiso- ja silakkarullia, munakasrullaa, nutella- ja maitosuklaapatonkia, paputahnaa sekä salaattia, jossa oli prosciuttoon käärittyä melonia. Jälkiruoaksi söimme mangovaahtoa (joku oli unohtanut rullateeman ja me muut oltiin aivan turpa rullalla) sekä amerikkalaisia appelsiini-kanelikierteitä. Nestemäiset brunssiherkut, kuten mangolassi, gini-ruusudrinkki ja kuohari, juotiin teemaan sopivasti pillillä – eräänlainen rulla sekin.

Oikeasti, hyvää seuraa ja hyvää ruokaa – mitä muuta ihminen tarvitsee?  

Kiitos ihanasta iltapäivästä Pastanjauhantaa, Muista syödä välillä, Makuja kotoa, Aina nälkä ja Peruspöperöä. Erityiskiitos emännöinnistä Kokkeillaan-tiimille.

*oululaiset ruokabloggaajat, kuten kaikki muutkin tapaamani ruokaan hurahtaneet ihmiset, ovat ystävällistä ja mukavaa porukkaa. Niin mukavaa, että joukkoon uskaltaa kyllä tulla mukaan – kaikki meistä on joskus ollut ihmettelemässä ensimmäistä kertaa. Eli jos haluat mukaan epäsäännöllisiin kemuiluihimme, laita vaikka sähköpostia kenelle tahansa tähän postaukseen linkitetylle bloggaajalle.