|

Cannelonit pinaatti-ricottatäytteellä ja tomaattikastikkeella

Ricotta on uusi ihastuksemme. Vielä ricottareseptirepertuaarimme ei ole kovin laaja, yksi ainokainen resepti, mutta pinaatti-ricottatäytteisiä cannelloneja olemme tehneet jo moneen otteeseen. Lempeän ricotan, aina yhtä ihanan pinaatin ja tomaatin kolminaisuus on makuhermoja kutkuttava. Cannelloneihin jää suorastaan koukkuun.

Ricotta-juusto ei kaikkien mittapuiden mukaan ole edes juusto, sillä se on valmistettu herasta, joka erottuu maidosta juustonteossa. Herasta tehdään juustoa muuallakin kuin Ricotan kotimaassa Italiassa; perinteinen pohjalainen juhannusjuusto tai makiajuusto on myös herapohjaista herkkua.

Cannellonit eivät ole pikaruokaa, mutta eivät työläysasteeltaan kuitenkaan lasagnea kummempaa ja ehdottomasti täytteenteon, täyttämisen ja kastikkeenkeiton arvoisia. Jamie Oliverin cannellonit olivat inspiraation lähteenä hellan ääreen asettuttaessa, mutta resepti on Kokkipottilan omaa käsialaa, meidän suihimme sopivaa. Niin sopivaa, että luulen cannellonien olevan meille vuoden 2013 suklainen chili con carne, se keittiömme käytetyin resepti. Aika paljon luultu vuoden neljäntenä päivänä.

Cannelonit pinaatti-ricottatäytteellä ja tomaattikastikkeella

Annokset: 6 annosta

Raaka-aineet

tomaattikastike

  • tilkka öljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 800 g 2 prk tölkkitomaatteja tai tomaattimurskaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 1-2 rkl sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa
  • muutama tippa tabascoa
  • hieman mustapippuria

pinaatti-ricottatäyte

  • 200 g tuoretta pinaattia
  • 500 g 2 prk ricottajuustoa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • 1/2 tl suolaahyppysellinen tai pari
  • muskottipähkinää

päälle

  • 2 dl juustoraastetta esim. parmesanin ja kermajuuston sekoitusta
  • 1 dl ruokakermaa tai ranskankermaa

lisäksi

  • 16 cannelloniputkea kuinka yllättävää

Tee näin

  • Aloita tomaattikastikkeen teolla, jotta kastike saa hautua rauhassa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipulisilppuja pari minuuttia. Lisää tomaattipyre, sekoita hetki. Kaada kattilaan myös tölkkitomaatit/tomaattimurska sekä suola ja hunaja. Anna hautua hiljalleen ja lisää hetken päästä hieman viinietikkaa sekä tabasco ja rouhittua mustapippuria. Anna hautua edelleen.
  • Huuhdo ja valuta tuore pinaatti huolella. Rouhi lehdet karkeaksi hakkelukseksi ja laita pinaatit kuivalle pannulle. Sekoittele pinaattikasaa viitisen minuuttia, jotta liika neste haihtuu. Kuori ja hienonna valkosipuli. Pese sitruuna huolella ja raasta kuoren keltaista osaa pienimmällä mahdollisella raastimenterällä. Kaada ricotta kulhoon ja sekoita voimakkaasti kunnes massasta tulee tasaista. Tasaisuus on helpompi saada aikaan kulhossa kuin pannulla (been there, done that). Lisää ricotta pinaatin joukkoon. Lisää myös valkosipulisilppu, sitruunankuoriraaste sekä sitruunamehua. Mausta pienellä määrällä suolaa sekä muskottipähkinällä*. Sekoita, laita lämpö ihan pienelle ja anna makujen tasoittua viitisen minuuttia.
  • Maista tomaattikastiketta ja säädä tarvittaessa suolan, makeuden ja hapon (etikka) määrää. Maista pinaatti-ricottatäytettä ja säädä sitäkin tarvittaessa.
  • Kaada tomaattikastike laakean uunivuoan pohjalle. Täytä cannellonit pikkulusikkaa apuna käyttäen (voit halutessasi myös käyttää pursotinpussia, mutta lusikoimallakin homma sujuu aivan hyvin). Asettele täytetyt putkilot tomaattikastikkeen päälle. Sekoita päällynen ja lusikoi se putkiloiden päälle.
  • Paista cannelloneja 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Vinkit!

Huomasimme sitruunaisuuden korostuvan cannelloneissa uudelleenlämmitettäessä. Ei se huono asia ollut, mutta huomionarvoinen kuitenkin. Ota asia huomioon tarvittaessa.
* Jos mahdollista, käytä ihmeessä kokonaista muskottipähkinää, jota raastat pinaattitäytteen joukkoon. Se on kaksisataa kertaa parempaa kuin valmiiksijauhettu muskottipähkinä.

Cannelonit pinaatti-ricottatäytteellä ja tomaattikastikkeella
4-6 annosta

tomaattikastike
tilkka öljyä
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl tomaattipyrettä
800g (2 prk) tölkkitomaatteja tai tomaattimurskaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1-2 rkl sherryviinietikkaa (tai punaviinietikkaa)
muutama tippa tabascoa
hieman mustapippuria

pinaatti-ricottatäyte
200g (tuoretta) pinaattia
500g (2 prk) ricottajuustoa
1 valkosipulinkynsi
1 tl raastettua sitruunankuorta
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
hyppysellinen (tai pari) muskottipähkinää

päälle
n. 2 dl juustoraastetta (esim. parmesanin ja kermajuuston sekoitusta)
vajaa desi (ruoka)kermaa tai ranskankermaa

lisäksi
16 cannelloniputkea (kuinka yllättävää)

Aloita tomaattikastikkeen teolla, jotta kastike saa hautua rauhassa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kattilassa öljyä ja kuullota sipulisilppuja pari minuuttia. Lisää tomaattipyre, sekoita hetki. Kaada kattilaan myös tölkkitomaatit/tomaattimurska sekä suola ja hunaja. Anna hautua hiljalleen ja lisää hetken päästä hieman viinietikkaa sekä tabasco ja rouhittua mustapippuria. Anna hautua edelleen.

Huuhdo ja valuta tuore pinaatti huolella. Rouhi lehdet karkeaksi hakkelukseksi ja laita pinaatit kuivalle pannulle. Sekoittele pinaattikasaa viitisen minuuttia, jotta liika neste haihtuu. Kuori ja hienonna valkosipuli. Pese sitruuna huolella ja raasta kuoren keltaista osaa pienimmällä mahdollisella raastimenterällä. Kaada ricotta kulhoon ja sekoita voimakkaasti kunnes massasta tulee tasaista. Tasaisuus on helpompi saada aikaan kulhossa kuin pannulla (been there, done that). Lisää ricotta pinaatin joukkoon. Lisää myös valkosipulisilppu, sitruunankuoriraaste sekä sitruunamehua. Mausta pienellä määrällä suolaa sekä muskottipähkinällä*. Sekoita, laita lämpö ihan pienelle ja anna makujen tasoittua viitisen minuuttia.

Maista tomaattikastiketta ja säädä tarvittaessa suolan, makeuden ja hapon (etikka) määrää. Maista pinaatti-ricottatäytettä ja säädä sitäkin tarvittaessa.

Kaada tomaattikastike laakean uunivuoan pohjalle. Täytä cannellonit pikkulusikkaa apuna käyttäen (voit halutessasi myös käyttää pursotinpussia, mutta lusikoimallakin homma sujuu aivan hyvin). Asettele täytetyt putkilot tomaattikastikkeen päälle. Sekoita päällynen ja lusikoi se putkiloiden päälle.

Paista cannelloneja 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

****

Huomasimme sitruunaisuuden korostuvan cannelloneissa uudelleenlämmitettäessä. Ei se huono asia ollut, mutta huomionarvoinen kuitenkin. Ota asia huomioon tarvittaessa.

* Jos mahdollista, käytä ihmeessä kokonaista muskottipähkinää, jota raastat pinaattitäytteen joukkoon. Se on kaksisataa kertaa parempaa kuin valmiiksijauhettu muskottipähkinä.