| | |

Granaattiomena Fizz

Sanoiko joku drinkki? Kyllä kiitos.

Granaattiomena Fizz

Granaattiomena on kausiherkku, jonka rubiininpunaisia siemeniä en voi vastustaa. Paras sesonkikausi ajoittuu onneksi adventin ja joulun aikaan, ja vielä hieman uuden vuodenkin puolelle. Onneksi, sillä mikä sopisi paremmin jouluun kuin syvänpunainen ja sekä väriltään että maultaan hehkuva hedelmä.

Granaattiomena Fizz

Drinkkejä olen tehnyt granaattiomenasta ennenkin. Pari vuotta sitten joulukalenterissa ollut granaattiomena mojito on edelleen yksi suosikeistani. Tämänvuotinen drinkki – cocktail tai mocktail – syntyy mojitonkin pohjana olevasta granaattiomenasiirapista, mausteet vain ovat erilaiset.

Siirappiin voi uuttaa häivähdyksen yrttistä makua. Timjamin lisäksi kannattaa kokeilla ainakin rosmariinia ja salviaa. Kaikissa kolmessa yrtissä on varsin voimakas maku, joten uuttamisajan kanssa kannattaa olla maltillinen. Tai sitten yrtit voi lisätä vasta valmiiseen juomaan koristeeksi. Ja jos samaisesta siirapista on tarkoitus tehdä myös mojitoa, kannattaa granaattiomenasiirapista jättää yrtit pois, joulun mausteet sen sijaan sopivat myös fizziä maustamaan.

Granaattiomena Fizz

Resepti

    

Granaattiomena Fizz

noin neljälle

granaattiomenasiirappi

  • 1 dl granaattiomenan siemeniä
  • 1 dl vettä
  • 1 dl sokeria
  • (timjamin- tai rosmariininoksa tai 2 salvianlehteä)

lisäksi jokaiseen lasiin

  • 2–4 cl giniä (voi jättää pois) 
  • jäitä
  • kivennäisvettä
  • granaattiomenansiemeniä
  • timjamin- tai rosmariininoksa tai salvianlehti koristeeksi

  1. Laita tehosekoittimen kulhoon granaattiomenan siemenet ja alla koneen pyöriä hetki. 
  2. Siivilöi mehu kattilaan. 
  3. Mittaa kattilaan myös vesi ja sokeri sekä halutessasi yrtinoksa. 
  4. Keitä pienellä lämmöllä noin 5 minuuttia. Ota yrtit pois ja jäähdytä. 
  5. Laita laseihin jäitä. Kaada jokaiseen lasiin granaattiomenasiirappia sekä giniä (juoma toimii myös ilman giniä). 
  6. Täytä lasi kivennäisvedellä. Juoman makeutta voi säädellä siirapilla. 
  7. Koristele granaattiomenan siemenillä sekä halutessasi yrteillä.

_____

Kurkkaa myös nämä granaattiomenareseptini: