|

Karitsan parikyljykset yrttikuorrutteella ja mustalinssilisäke

 

Vastikään sain ravintolassa erinomaista mustalinssilisäkettä. Siitä lähtien Beluga linssipussi on suorastaan pomppinut kuivakaapista silmille harva se päivä. Ja kun keltaisilla haamupäivillä myytiin tarjouksessa (?) luomukaritsan parikyljyksiä, alkoi päivän paletti olla kasassa. Belugatkin pääsivät siis vihdoin ulos kaapista.

Kokonaisuuden luominen kannattaa aloittaa ottamalla kyljykset lämpiämään vähintään tuntia ennen h-hetkeä. Yrttikuorrutteen voi tehdä etukäteen helpottaakseen lihan ja lisäkkeen valmistuksen ajoittamista. Linssilisäke valmistuu linssien keittämisen aloittamisesta puolessa tunnissa ja kun lihojen paistamiseen menee noin 8 minuuttia, kannattaa lihat sihauttaa kuumalle pannulle suurin piirtein siinä vaiheessa kun linssit alkavat olla kypsiä.

Ruoka oli herkullista ja meidän keittiössä uusien tuttavuuksien, beluga linssien, aldentemäinen purutuntuma mukava. Belugoista saa vaikka mitä risottomaista lisäkettä, vaikka tämmöistä (nam). Jos mustaherukkahyytelöä olisi ollut, olisin lohkaissut sitä lusikallisen lautaselle.

****
Karitsan parikyljykset ja yrttikuorrute (kahdelle)

4 karitsan parikyljystä

voita ja öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuri myllystä

1 viipale (vanhaa) paahtoleipää (tai vastaavaa)
1 valkosipulinkynsi
2/3 punttia tuoretta persiljaa
1/3 punttia tuoretta timjamia
3 rkl parmesanraastetta (tai hieman suolaa)
oliiviöljyä

Ota kyljykset huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.  Laita uuni lämpiämään n. 180 asteeseen siten, että se on lämmin, kun kyljysten on aika sujahtaa uuniin.

Murentele leipä tehosekoittimeen, lisää kuorittu ja viipaloitu valkosipulinkynsi, yrtit ja parmesanraastetta. Lorauta mukaan hieman öljyä (noin 3 rkl). Surauta tahnaksi. Lisää öljyä tarvittaessa ja surauta taas.

Kuumenna paistinpannu hyvin kuumaksi, rouhi hieman suolaa ja pippuria kyljyksille ja paista ne voin ja öljyn seoksessa minuutti per puoli. Nosta kyljykset leivinpaperin päälle ja levitä yrttitahna kyljyksille. Paista uunissa 4-6 minuuttia halutusta kypsyysasteesta riippuen.

****

Mustalinssilisäke

2 dl mustia Beluga linssejä
suolaa keitinveteen
1 laakerinlehti
1-2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
hieman öljyä
yhden sitruunan mehu (halutessasi hieman raastettua kuorta)
1/3 punttia persiljaa
2 dl (ruoka)kermaa
suolaa ja pippuria

Huuhtele linssit. Keitä vesi (6-7dl) ja lisää siihen hieman suolaa (noin 1/2tl) ja yksi laakerinlehti. Keitä linssit kypsiksi (al dente), noin 20 minuuttia. Linssien kypsyessä silppua sipulit ja kuullota pienessä öljymäärässä viitisen minuuttia. Kun linssit ovat kypsiä, siivilöi ylimääräinen vesi pois ja lisää linssit sipulipannulle. Lisää pannulle myös sitruunan mehu ja (ruoka)kermaa. Mausta suolalla ja pippurilla makusi mukaan. Hauduta 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä. Silppua muhennokseen lopuksi tuoretta persiljaa.

****