Paistettu kukkakaaliriisi

Paistettu riisi on kuin pyttipannu. Se nostaa hieman nuhjaantuneetkin kasvikset uuteen eloon. Myös eiliseltä jäänyt liha tai pussin pohjalla pakastimessa olevat ravut saavat arvoisensa paikan.

Nyt vihanneslaatikossa lojui kokonainen, hieman ikääntynyt kukkakaali, joka pääsi hieman trimmattuna paistoksen pääosaan. Jääkaapissa oli myös pätkä chorizoa ja puolikas jättimäisestä sipulista. Syntyi erinomainen paistettu kukkakaaliriisi, joka hyvä esimerkki hävikistä herkuksi -ruoasta. Reseptiä tarvitaan vain ohjenuoraksi, jos lainkaan, ja kasviksia, papuja tai lihaa voi lisätä kaapista olevista tarpeista.

 

Resepti

Paistettu kukkakaaliriisi
2-4 annosta

1 keskikokoinen kukkakaali
50-100g chorizoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1 punainen paprika
1/2 – 1 tl savupaprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
hieman srirachaa tai muuta chilikastiketta
kourallinen tuoretta persiljaa
manteleita

Leikkaa kukkakaali pieniksi lohkoiksi ja aja se tekosekoittimessa pieneksi muruksi. Leikkaa chorizo kuutioiksi (poista tarvittaessa kuori). Kuori sipuli ja valkosipuli ja hienonna ne pieneksi. Esivalmistele myös paprika leikkaamalla se kuutioiksi.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja sipulisilput. Pyöräytä ja lisää chorizokuutiot. Paista keskilämmössä viitisen minuuttia. Lisää paprikasilppu ja kukkakaalimuru. Sekoita ja mausta. Voit paahtaa seosta hetken suurella lämmöllä tai jättää kukkakaaliriisiin rouskuvat purutuntuman paistamalla sitä vain sen aikaa, että ruoka on kuumaa. Lisää persilja ja mantelit. Tarjoa heti joko sellaisenaan tai lisäkkeenä.