Paistettu kukkakaaliriisi

Paistettu riision kuin pyttipannu. Se nostaa hieman nuhjaantuneetkin kasvikset uuteen eloon. Myös eiliseltä jäänyt liha tai pussin pohjalla pakastimessa olevat ravut saavat arvoisensa paikan.

Nyt vihanneslaatikossa lojui kokonainen, hieman ikääntynyt kukkakaali, joka pääsi hieman trimmattuna paistoksen pääosaan. Jääkaapissa oli myös pätkä chorizoa ja puolikas jättimäisestä sipulista. Syntyi erinomainen paistettu kukkakaaliriisi, joka hyvä esimerkki Hävikistä herkuksi -ruoasta. Reseptiä tarvitaan vain ohjenuoraksi, jos lainkaan, ja kasviksia, papuja tai lihaa voi lisätä kaapista olevista tarpeista.

Huomenna alkava Hävikkiviikko on kampanja ruokahävikin vähentämisen puolesta. Kuluttajaliitolla on talkoissa mukana yli sata yhteistyökumppania,jotka ovat sitoutuneen osaltaan kampanjoimaan sekä tuotannossa että kuluttajatasolla poisheitettävän ruoan määrän pienentämiseksi.

Työtä riittää, sillä jokainen suomalainen heittää roskiin 126 euroa vuodessa. Neljän hengen perhe tuhlaa hävikkinä biojätteeseen – tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikalla – viisi satalappusta. Se on aika paljon sekä rahana että ruokana.

Jokainen meistä voi kurkata peiliin ja miettiä mitä omassa arjessa voisi muuttaa. Jos yhdessäkin asiassa muuttaa toimintaansa, on se hyvä alku. Minä voisin hillitä ajoittain ruokakaupassa havaittavaa yli-innokkuutta. Se on meillä suurin yksittäinen hävikin aiheuttaja, kun kaikkea aiottua ei ehdikään kokata. Ehkä se kauppalappu olisi ihan hyvä idea arkenakin.

Resepti

Paistettu kukkakaaliriisi
2-4 annosta

1 keskikokoinen kukkakaali
50-100g chorizoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1 punainen paprika
1/2 – 1 tl savupaprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
hieman srirachaa tai muuta chilikastiketta
kourallinen tuoretta persiljaa
manteleita

Leikkaa kukkakaali pieniksi lohkoiksi ja aja se tekosekoittimessa pieneksi muruksi. Leikkaa chorizo kuutioiksi (poista tarvittaessa kuori). Kuori sipuli ja valkosipuli ja hienonna ne pieneksi. Esivalmistele myös paprika leikkaamalla se kuutioiksi.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja sipulisilput. Pyöräytä ja lisää chorizokuutiot. Paista keskilämmössä viitisen minuuttia. Lisää paprikasilppu ja kukkakaalimuru. Sekoita ja mausta. Voit paahtaa seosta hetken suurella lämmöllä tai jättää kukkakaaliriisiin rouskuvat purutuntuman paistamalla sitä vain sen aikaa, että ruoka on kuumaa. Lisää persilja ja mantelit. Tarjoa heti joko sellaisenaan tai lisäkkeenä.

_____

Lisää ideoita hävikkiruokaan löydät Hävikistä herkuksi -tunnisteen alta. Suosikkejani ovat: