Punajuuri-fetamunakas

Syyskuun lopussa ilmestyi yksi eniten odottamistani syksyn ruokakirjoista, Kira Åkerström-Kekkosen Max30min-kirja. Kiran reseptiikka on kolahtanut minuun aina. Reseptit ovat raikkaita ja juonikkaita ilman turhaa hienostelua tai kikkailua, niin nytkin.

Siinä missä Kiran ensimmäisen kirjan (Auringon maku) resepteistä osa oli selvästi suunnattu enemmän ruokaa laittaville kotikokeille, on Max30min-kirjan ruoat nopeudessaan jokaiseen keittiöön sopivia. Kaikki kirjan ruoat valmistuvat noin puolessa tunnissa, joten kirja sopii mainiosti arjen avuksi. Kirjan alkuun on koottu resepteissä toistuvasti tarvittavia kuivakaappituotteita ja viimeisiltä sivuilta löytyvät kauppalistat jokaiselle reseptille. Tunnelmalliset kuvat ovat Kiran omaa käsialaa.

Ensimmäisenä kokkasin punajuuri-fetamunakasta kasvimaan viimeisistä juurikkaista. Pian täytyi ostaa pussillinen punajuuria ja tehdä munakasta toistamiseen. Olemme syöneet punaista munakasta aamupalaksi, lounaaksi ja välipalaksi. Toisinaan lautasella on ollut Kiran suosituksen mukaan vihersalaattia, mutta myös leivän päällä ja siltään munakas on erinomaista. Seuraavana aion kokata meksikolaista linssimuhennosta avokadokastikkeella ja nuudelisalaattia maapähkinäkastikkeella.

Resepti

Punajuuri-fetamunakas

kahdelle

200 g punajuuria

1/2 pieni sipuli

1 rkl oliiviöljyä

6 kananmunaa

100 g fetajuustoa

1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

3 rkl tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna

4 rkl turkkilaista jugurttia (tai ranskankermaa)

suolaa

mustapippuria 

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja siivuta sipuli. Lämmitä uuninkestävässä pannussa öljy ja uullota punajuurta ja sipulia keskilämmöllä noin 10 minuuttia eli kunnes punajuuret ja sipulit ovat kypsiä. 

Riko kananmunat kulhoon, murustele sekaan fetajuusto sekä hienonnetut yrtit ja jugurtti. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ja kaada punajuuri-sipuliseoksen päälle, sekoita hieman halutessasi. Laita pannu uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Tarjoa munakkaan kanssa salaattia. Munakas on erinomaista myös siltään sekä leivän päällä.

_____

Max30min-kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena – kiitos!