Mangoa, kookosta & chiansiemeniä

Chiansiemenet ovat muutaman vuoden ajan kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan. Minttukasvien sukuun kuuluva chia (Salvia hispanica) kasvaa Etelä-Amerikassa luonnonvaraisena, ja kasvin siemenet ovat kuuluneet alkuperäiskansojen ruokavalioon jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Eräiden lähteiden mukaan sana chia on tarkoittanut mayaintiaanien kielellä ”vahvaksi tekevää”. Siementen loistavista terveysvaikutteista kiinnostuneiden kannattaa hakea tietoa verkosta; sitä löytyy helposti sekä suomeksi että englanniksi.

Parhaimmillaan chiansiemenet mielestäni ovat puuromaisena aamu- tai välipalana, joka on niin herkullinen, että se käy myös jälkiruoasta. Koska chiansiemenet sitovat runsaasti nestettä, muodostavat ne sopivaan nestemäärään sekoitettuna geelimäisen tai vanukasmaisen koostumuksen (unohdetaan se, että koostumuksesta tulee väistämättä mieleen myös sammakonkutu). Tasaisempaa elämää tarvitseva voi surauttaa valmiin puuron tasaiseksi tehosekoittimella.

Chiansiemenet eivät itsessään maistu juuri miltään, joten niiden ympärille on helppo kasata mieleisiä makumaailmoja. Yksi suosikeistamme on mangon ja kookosmaidon yhdistelmä, jota raikastetaan tilkalla limetinmehua.

Resepti

Mangoa, kookosta ja chiansiemeniä

2-3 annosta

2 dl kookosmaitoa (tai esimerkiksi kauramaitoa)

2 rkl chiansiemeniä

1 tuore mango

tilkka limetinmehua

(hieman hunajaa)

Sekoita kookosmaitoon chiansiemenet. Sekoita vielä uudelleen, ettei siemenet muodosta paukkuja. Mausta pienellä määrällä limentinmehua ja tarvittaessa tilkalla hunajaa (esim. 1/2 tl). Kuori mango ja pilko se tai surauta tasaiseksi soseeksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Voit sekoittaa mangon kookos-chiaseokseen tai tarjota sen erikseen. Anna chiansiemenseoksen tekeytyä vähintään vartti, mieluiten yön yli.