|

Raparperikukko

Oikeastaan leipomisvimmasta saa syyttää ja kiittää Jenniä, joka oli leiponut eiliselle olohuoneblogipiknikille taivaallista raparperipiirasta. Paljon raparperia, vähän taikinaa = mii laik.

Toimeen tarttumista edesauttoi myös vanhempani, jotka piipahtivat mökkireissullaan ilostuttamassa sunnuntaitamme ja tuomassa hirmuisen määrän korvasieniä – kiitos! Korvasienien korvikkeeksi tarjosimme reissulaisille raparperikukon eturuokana chili con carnella päällystettyjä leipiä.

Päällysen tein venhäjauhon sijaan mustikkakukkomaisesti ruistaikinasta, sillä raparperi ja ruis ovat aivan hämmästyttävän hyvä pari – suosittelen.

Resepti

Raparperikukko

6–8 annosta

n. 1 1/2 litraa raparperipaloja
2 dl fariinisokeria

2 dl ruisjauhoja
1 dl sokeria
100g voita

(vaniljajäätelöä tarjoiluun)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Huuhdo raparperinvarret, kuori ohuelti tarvittaessa (paksut, vanhat varret kannattaa kuoria). Pätki raparperit noin senttisiksi paloiksi. Sekoita sokeri ja raparperipalat. Laita seos uunivuokaan ja paista 10-15 minuuttia. Tee sillä välin päällinen nyppimällä sekaisin ruisjauhot, voin ja sokerin. Levitä taikina muruina raparperin päälle ja jatka paistamista noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut selvästi väriä.

_____