| | |

Sitruunajäätelö eli Lemon Pie -jäätelö

Sitruunajäätelö on kuin Key lime -piiras: raikas, sopivasti kirpeä ja riittävän makea. Amerikkalaisen herkun ja sitruunajäätelön ainekset ovatkin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin samankaltaiset. Pääosassa ovat kondensoitu maito sekä limetti. Limetin sijasta laitoin jäätelöön tosin sitruunaa, enkä säästellyt sen määrässä, ja ”keksipohjan” murustelin valmiin jäätelön päälle.

Jäätelökoneella rakenteesta tuli samettista – toistaiseksi lyhyen mutta kiihkeän kesäromanssin silkkisin ja paras rakkaudenhedelmä. Seuraavaksi aion tehdä täydellistä kookosjäätelöä, sillä mokoma paratiisissa tarjottu välipala on syypää koko koneen hankintaan.

Resepti

Sitruunajäätelö eli Lemon Pie -jäätelö

jäätelömassa
1 prk kondensoitua maitoa (huom! ei karamellisoitua maitoa)
1 dl kermaa
2 dl täysmaitoa
2 dl sitruunamehua (noin neljä sitruunaa)
yhden sitruunan kuori raastettuna

lisäksi
keksejä (esim. digestive)
(mansikoita)

Sekoita kulhossa kondensoitu maito, kerma ja maito. Pese toinen sitruuna lämpimällä vedellä ja raasta kuoren keltainen osa maitoseoksen joukkoon. Purista mehu molemmista sitruunoista ja sekoita jäätelömassa tasaiseksi.

Jäädytä massa jäätelökoneessa koneen ohjeen mukaan ja siirrä halutessasi vielä ilmatiiviissä rasiassa pakastimeen. Voit myös jäädyttää jäätelön alusta saakka pakastimessa. Rakenteesta tulee kuohkeampi ja parempi, jos maltat vatkata jäätelöä noin puolen tunnin pakastamisen jälkeen ja toistaa saman vielä kerran tai kaksi.

Tarjoile jäätelö keksimurujen ja esimerkiksi mansikoiden kanssa.

_____

Katso myös nämä reseptit:

4 Comments

  1. Kiva kuulla, kiitos!
    Meneekö se sinullakin niin, että mitä raikkaampi ja kirpeämpi, sitä enemmän sinun mieleen?

  2. Tämä jäätelö olisi niin minun mieleen, pitäisi laittaa jätskikone hurraamaan täälläkin suunnalla. Tosi kaunis ja tyylikäs kuva!

  3. Tiina! Ihana kun kommentoit!
    Kommenttisi on kuin minun suusta viimeisen muutaman vuoden ajalta 🙂 Alkukesästä hankin koneen lisäosana Kitchen Aidiin (vaikka toosa viekin pakastimesta tilaa), ja olen ollut kyllä tyytyväinen. Sitruunajätski oli tositosihyvää!

  4. Yhyyy, miksei meillä ole jäätelökonetta! 🙂 Tämä näyttää niin hyvältä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.