| |

Kinkkupiirakka

Kinkkupiirakka on klassikko – eikä klassikot tyhjästä synny. Herkullinen yhdistelmä suolaisen kermaista täytettä ja rapeaa pohjaa on kerrassaan upea!

Kinkkupiirakka, josta ollaan ottamassa palaa.

Suolaisen piirakan tekemisessä on yksi kikka, joka tekee kaikista piirakoista parempia: esipaista pohja. Näin saat piirakkaan rapean pohjan, jonka ihanuuden ymmärtää vasta syödessään. Ymmärrän hyvin, että tämä vaihe tekee mieli skipata, koska muutenkin tulee ihan hyvää. Mutta kun pienellä vaivalla tulee täydellistä, kannattaa vaiva nähdä.

Kinkkupiirakka on minusta parasta, kun täytteessä käyttää laadukasta savukinkkua (tai joulukinkun jämiä) ja suolaiseen kinkkuun yhdistää makeaksi haudutettua sipulia. Purjosipuli sopii piirakoihin erinomaisesti, mutta salottisipuli tai tavallinen keltasipulikin sopivat hyvin.

Paljon muuta ei sitten tarvitakaan. Täytteen viimeistelee kerman tai kerma-maidon, kananmunan ja juustoraasteen pehmeä liitto. Minun linjani on, että kun leivon tämänkaltaisia piirakoita varsin harvoin, käytän leipoessani täytteessä kermaa, mutta tiedän monien käyttävän kerman ja maidon yhdistelmää – lopputulos on joka tapauksessa taatusti maukas.

Jos kinkkupiirakka ei ole sinun lempparisi, ehkä tykkäät enemmän näistä piirakoista:

Kinkkupiirakka ylhäältä päin kuvattuna. Piirakasta ollaan ottamassa palaa.

Kinkkupiirakka

Kinkkupiirakka on klassikko, joka maistuu yhtä lailla juhlien buffetpöydässä, kevyenä lounaana kuin iltapalallakin.
Esivalmistelu30 minutes
Kypsennys25 minutes
taikinan tekeytyminen1 hour
Valmistusaika1 hour 55 minutes
Annokset: 6

Raaka-aineet

  • 100 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 tl suolaa
  • 3 rkl kylmää vettä (voit korvata myös rahkalla tai maustamattomalla jogurtilla)
  • 15 cm purjoa tai 1–2 sipulia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 200 g kinkkua
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • kourallinen juustoraastetta
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria

Tee näin

  • Nypi voi, vehnäjauhot ja suola murumaiseksi seokseksi.
  • Lisää vesi tai maitotuote ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
  • Laita taikina jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi. Voit tehdä taikinan myös edellisenä päivänä.
  • Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi tai purjo ohuiksi renkaiksi.
  • Kuumenna pannulla öljy ja kuullottele rauhassa matalahkolla lämmöllä sipulisilppua, kunnes se on pehmeää.
  • Kuutioi kinkku.
  • Sekoita kerma ja kananmunat. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  • Sekoita kerma-munaseokseen juustoraaste. Voit myös ripotella juustoraasteen kinkun päälle suoraan.
  • Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  • Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi (jos rypistät paperia, se on helpompi muotoilla piirakan muotoon). Pistele pohjaan haarukalla reikiä.
  • Laita leivinpaperin päälle ”baking beansit” tai kuivia herneitä. Paista noin 7 minuuttia, ota herneet ja leivinpaperi pois ja paista vielä toiset 7 minuuttia.
  • Lisää sipuli, kinkku (ja juustoraaste) sekä kerma-munaseos.
  • Paista noin 25 minuuttia eli kunnes täyte on hyytynyt ja piirakka on saanut kauniin värin.
  • Tarjoa haaleana.

Muista seurata Kokkipotteja myös Instagramissa ja Pinterestissä!