Paras joulusinappi
Itse tehty sinappi kruunaa joulupöydän – tällä reseptillä tulee paras joulusinappi. Sinappi sopii hyvin myös lahjaksi. Tällä helpolla ohjeella onnistut varmasti!

Itse tehty sinappi kuuluu meidän joulupöydän tähtikaartiin. Sinappi on helppo tehdä – ainekset vain kiehautetaan kattilassa – ja se sopii jouluruokien kanssa loistavasti. Eikä hätää, vaikka sinappia jäisikin. Paras joulusinappi on ihanaa myös juhannusmakkaran kanssa.
Tein äidin joulusinappia ensimmäistä kertaa itse, kun ujutin omasta mielestäni maailman parhaan sinapin salaa suureen sinappitestiin. Jännitin ihan hulluna. Entä jos muut kulinaristit pitäisivätkin itse tehtyä sinappia kamalana. Aivan turhaan jännitin. Kyllä erinomainen oli erinomainen muidenkin mielestä.
Tulisen makea sinappi on parhaimmillaan juuri joulupöydässä makeiden ja tuhtien ruokien parina ja se kruunaa ehdottomasti kinkkuvoileivän. Parhaimmillaan se leimahtaa nenäonteloihin, mutta makeus taittaa tulisuuden nopeasti. Koska resepti helppo ja nopea, on sinappi on purkissa vartissa.
Joulun aikaa ajatellen kannattaa vilkaista myös nämä suositut reseptini. Kolme ensimmmäistä linkkiä toimivat myös ruokalahjoina.
- saaristolaisleipä
- gluteeniton saaristolaisleipä
- yrttiset suolakeksit
- suolaiset joulutortut
- lakkajäädyke & suolakaramellikastike
- suklaajäädykekakku

Paras joulusinappi
Raaka-aineet
- 1 prk (113 g) sinappijauhetta (Colman's)
- 3–4 dl sokeria
- 4 tl perunajauhoa
- 1 tl tl suolaa
- 3 dl kuohukermaa
- 3 rkl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
- 1 kananmuna
- 1 rkl rypsiöljyä
Tee näin
- Mittaa kuivat aineet kattilaan. Sekoita.
- Lisää kattilaan kerma ja etikka.
- Riko kananmunan rakenne kulhossa ja lisää se seokseen.
- Sekoita sinappi vispilällä tasaiseksi ja kuumenna keskilämmöllä kunnes sinappi pulpahtaa kerran tai pari.
- Ota kattila pois liedeltä, lisää öljy ja sekoita vispilällä voimakkaasti kunnes sinappi on tasaista.
- Kaada kuuma sinappi puhtaisiin purkkeihin ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
- Säilytä jääkaapissa, tarjoa mielellään huoneenlämpöisenä.
Paras joulusinappi äidin reseptillä
annoksesta tulee sinappia 6 dl
- 1 prk (113 g) sinappijauhetta (Colman’s)
- 3 – 4 dl sokeria
- 4 tl perunajauhoa
- 1 tl suolaa
- 3 dl kuohukermaa
- 3 rkl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
- 1 kananmuna
- 1 rkl mietoa öljyä