Pinaatti-artisokkadippi

Pinaatti-artisokkadippi on amerikkalainen klassikko, jonka reseptivariaatioita on kuin italiassa täydellisiä tomaattikastikereseptejä. Yhteistä kaikille dippiohjeille on kermaisuus ja täyteläisyys, jotka saadaan aikaan erilaisilla juustolaaduilla sekä joissain ohjeissa myös kermalla, voilla ja majoneesilla. Omassa reseptissäni halusin jättää tilaa myös ihastuttavien (pää)raaka-aineiden vienoille mauille, ovathan pinaatti ja artisokka hurmaavan herkullisia, ja käytin dippiin vain kahta juustoa. Vannon, että vyötäröni mielestä täyteläisyyttä oli silti riittävästi.

Parhaimmillaan dippi on, kun sen jakaa rakkaiden kanssa upoten vapaaillan viettelykseen. Mutta en keksi mitään moitittavaa myöskään tavasta, jolla itse dippiä söin: maanantaina, yksin, keittiössä ja seisten, koska olin liian nälkäinen istuakseni. Kolme kukkuralusikallisen jälkeen hengitin syvään, painoin pyllyn penkkiin ja avasin siiderin. Samalla vaihdoin ruislastut suolaisiin tortillalastuihin. Se oli hyvä maanantai-ilta.

****

Pinaatti-artisokkadippi
(2-4 annosta)

tilkka öljyä
n. 150g tuoretta pinaattia
1 tlk (390/240g) artisokansydämiä
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
200g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
1 1/2 – 2 dl parmesaaniraastetta
suolaa
pippuria
hieman sitruunamehua
muutama tippa tabascoa

tomaattia
tuoretta basilikaa
tortillalastuja, ruissipsejä, porkkanoita tms. dipattavaa

Laita uuni lämpiämään 180/200 asteeseen. Valuta artisokansydämet ja hienonna ne karkeaksi silpuksi. Huuhtele pinaatti, kuivaa suurin osa vedestä pois ja rouhi veitsellä pienemmäksi. Kuori ja silppua myös sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta juusto valmiiksi.

Kuumenna paistinpannulle tilkka öljyä. Kaada pinaattisilppu pannulle ja pyörittele parisen minuuttia, jotta pinaatti kutistuu ja neste haihtuu. Lisää artisokka sekä sipulit, jatka pyörittelyä hetki. Lisää tuorejuusto, sekoittele ja anna juuston sulaa. Sekoita joukkoon noin puolet parmesaanista sekä pippuria ja suolaa. Huom! Käytä suolaa ajatellen myös dipattavina olevia aineksia: jos sinulla on suolaisia tortillalastuja, tarvitsee dippi suolaa vähän vähemmän kuin suolattomia ruislastuja käytettäessä. Sekoita kastikkeeseen myös muutama tippa Tabascoa.

Kaada kastike uuninkestävään vuokaan. Ripottele loppu parmesaani päälle ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes pinta hieman kupruilee ja saa aavistuksen väriä. Tomaatit ja tuore basilika raikastavat dippiä mukavasti etenkin, jos dipattavana on suolaisia lastuja.

****