Pomelosalaatti
Pomelosalaatti on yksi helpoimmista thaimaalaisen keittiön salaateista. Salaatti on nopea tehdä, kunhan sitruksen paksun kuoren on ensin saanut taltutettua.

Pomelosalaatista on monia erilaisia versioita. Joskus salaatissa on rapuja ja joskus jopa kanaa. Kaikille syömilleni salaateille yhteistä on sitruksen raikkaus yhdistettynä suolaiseen ja hieman mausteiseen kastikkeeseen.
Yksinkertainen, vain pomeloa, salottisipulia ja chiliä sisältävä pomelosalaatti on minusta monikäyttöisin ja herkullisin. Salaatti sopii lisäkkeeksi kaikille kaakkoisaasialaisille ruoille, ruokahalua herättäväksi alkupalaksi tai monenlaisia makuja sisältävän brunssipöydän osaksi.
Pomelo on jättimäinen ja hyvin paksukuorinen sitrus, jonka maku muistuttaa hieman greippiä, mutta maku on lempeämpi, ei lainkaan niin kirpeä. Pomelo kannattaa kuoria siten, että poistaa veitsellä kaiken valkoisen kuoriosan. Sen jälkeen lohkot irtoavat yleensä käsin paksuista kalvoista.
Kokeile pomelosalaattia esimerkiksi näiden ruokien lisäkkeenä:
- Pad Thai eli paistetut nuudelit
- Paistettu riisi thaimaalaisittain
- Thaimaalaiset papukakut & avokado-kookosdippi

Pomelosalaatti eli Yum Som O
Raaka-aineet
- 1 pomelo
- 1 salottisipuli
- 1 mieto chili (tai kuivattua chilirouhetta)
- korianteria tai minttuatuoretta
- 1 rkl thaimaalaista kalakastiketta
- 1 rkl kookossokeria
- 2 rkl limetin mehua
Tee näin
- Tee ensin kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Jätä tekeytymään, sokeri saa sulaa kastikkeeseen kunnolla.
- Kuori pomelosta kaikki valkoiset osatkin pois ja ota irrota hedelmälohkot. Kalvot irtoavat usein käsin, joten homma käy helposti.
- Kuori sipuli ja viipaloi se aivan ohuiksi siivuiksi.
- Sekoita sipuli ja pomelo.
- Maista kastiketta ja säädä makua tarvittaessa. Lusikoi ensin pieni määrä kastiketta salaatin joukkoon, maista ja lisää tarvittaessa.
- Silppua salaatin päälle tuoretta chiliä sekä korianteria tai minttua koristeeksi.
Vinkit!
- Kokeile salaatin päälle paahdettuja kookoslastuja (tai kookoshiutaleita).
- Voit lisätä halutessasi salaattiin myös katkarapuja tai paistettua kanaa.