Raparperihillo uunissa
Raparperihillo on kuin Suomen kesä: raikas ja ihana, vähän kirpeä ja sopivan makea.

Uunissa tehtävät hillot ovat maailman helpoin tapa laittaa kesä purkkiin. Näin helppoa se on: laitetaan ainekset uunivuokaan, vuoka uuniin ja hillo tekeytyy valmiiksi aivan itsestään. Ah, juuri tällaista vaivattomasti valloittavaa -kokkausta rakastan.
Aiemmin olen tehnyt omenahilloa uunissa. Uuniomenahillo on sadon kypsymisen mittari. Kun uunissa tehtävä hillo alkaa kivuta suosituimpien reseptien joukkoon, ovat eteläisessä Suomessa omenat kypsyneet ja valmiita poimittaviksi. Raparperihillo toimi uunissa aivan yhtä hyvin, nyt loppu se keittely!
Myös mausteinen tomaattihilloke onnistuu uunissa helposti, samoin olen tehnyt uunissa mansikkahilloa. Uunissa voi siis tehdä mitä tahansa hilloa! Jos et ole vielä kokeillut uunihilloja, tee se tänä kesänä, saatat tosin jäädä koukkuun. Paahtaminen tuo hillon makuun syvyyttä ja leveyttä, se tuo hilloon myös hienokseltaan karamellisuutta, erityisesti jos osa sokerista on tummaa sokeria.
Tämän kesän listalla on myös klassinen mansikka-raparperihillo, jonka aion myös tehdä uunissa. Paras raparperihillo minusta syntyy, kun sokerina on sekä valkoista sokeria että täysruokosokeria eli intiaanisokeria. Valkoinen sokeri voi olla hillosokeria, jos ajatuksena on säilöä hilloa pitkälle talveen.
Raparperihilloke kyllä säilyy hyvin ilman hillosokerin tuomaa säilöntäainetta, kun sen pakkaa pieniin purkkeihin, jotka saa laitettua aivan täyteen.
Jos hillopurkit eivät umpioidu itsestään, voi ne umpioida uunissa tai kattilassa. Ohjeet uunissa umpiointiin löydät täältä. Vedessä umpioimisesta voit lukea lisää täältä. Umpiointiohjeet kannattaa muistaa tarvittaessa esimerkiksi myös omenahilloa ja lakkahilloa tehdessä.
Raparperifanien kannattaa kurkata myös nämä raparperireseptini:
- Raparperi-seljankukkahillo
- Raparperikukko
- Raparperi-seljankukkamimosa
- Raparperijäätee
- Raparperi-float
- BBQ-kastike raparperista ja mansikoista

Raparperihillo uunissa
Välineet
- puhtaita lasipurkkeja
Raaka-aineet
- 500 g raparperia
- 100 g intiaanisokeria
- 100 –150 g sokeria
- kanelitanko
- tähtianis
Tee näin
- Kuumenna uuni 170 asteeseen.
- Pilko raparperit uunivuokaan. Jos kuoret ovat puisevia, voit kuoria raparpereja tarpeen mukaan.
- Lisää sokerit ja sekoita.
- Lisää halutessasi mausteet. Kanelin ja tähtianiksen sijasta voit käyttää esimerkiksi vaniljatankoa.
- Anna hillon olla uunissa vähintään tunti, mielellään puolisentoista tuntia. Voit vähentää lämpöä loppuvaiheessa 150 asteeseen.
- Purkita kuuma hillo puhtaisiin purkkeihin. Voit halutessasi soseuttaa hillon ennen purkittamista.