Sloppy Joe linsseistä
Olemme molemmat olleet aina sekasyöjiä – kohtuudella kaikkea on ruokamottomme. Kasvisruoka on meillä kuitenkin arkeen vahvasti kuuluva palanen, yksi ruokavaliomme peruspilareista. Viime syksynä vietin Lihatonta lokakuuta lähinnä tarkkaillakseni sekä itseäni että ympäristöämme. Hämmennyin. Kotona kaikki sujui hyvin, ja söimme samanlaista, tavallista kotiruokaa kuin ennenkin. Vain muutaman kerran kaipasin heikkoa kohtaani, rapeksi paistettua ilmakuivattua kinkkua. Kodin ulkopuolella vasten kasvojani iski karu totuus: kasviksia pidetään lisäkkeenä, ei pääruokana. En ollut ajatellut asiaa aiemmin, sillä syön aina sitä mitä on tarjolla. Työmutkilla maakunnissa valinnanvara rajoittuukin usein kahteen vaihtoehtoon: syön, mitä tarjotaan tai en syö lainkaan. Lihattoman kuukauden aikana huomasin, että kasvisruokailijan vaihtoehdot olivat hyvin vähäiset, vegaani olisi saanut pärjätä monessa paikassa keitetyillä perunoilla. Elämme lihayhteiskunnassa.
Vierastan ajatusta, joka elää edelleen vahvana: on ruokaa ja on kasvisruokaa. Ajatus elää vahvasti sekä ravintoloiden että kuluttajien mielessä. Koulujen kasvisruokapäivästäkin puhutaan erityisenä, arkeen kuulumattomana osasena, joka täytyy erikseen ilmoittaa ja perustella, vaikka yhtä hyvin kouluissa kasvisruoka voisi kuulua luonnolliseksi osaksi tarjottavia ruokia.
Hyvä paikka tutustua monipuoliseen kasviruokakulttuuriin on Chocochili-blogi, jonka hurmaavaElina Innanen on vastikään julkaissut toisen keittokirjansa (Readme, 2014). Vegaanin keittiössä – Parempaa arkiruokaa kasviksista -kirjassa on satakunta reseptiä, jotka kaikki sisältävät vain kasvikunnan tuotteita.
Kirjan reseptit ovat houkuttelevia arkiruokia, eikä raaka-aineita varten tarvitse koluta erityiskauppoja. Kuvat ovat kivoja; ruoat saavat olla hienosti pääroolissa. Yksittäiset kirjan sivut, kuten reseptiluettelo, on hieman vaikeasti luettavia, sillä kontrasti tekstin ja taustan välillä on heikko. Takana olevasta hakemistosta reseptit löytää onneksi helposti raaka-aineittain. Ensimmäisenä kirjasta testattu Sloppy Joe linsseistä oli loistavaa. Noudatin ohjetta harvinaisen tarkasti, lisäsin vain hyppysellisen ohjetta enemmän makeutta ja happoa. Söimme linssipataa sekä ohjeen mukaan sämpylöiden välissä että riisin kanssa. Tuore korianteri sopi lisäkkeeksi erinomaisesti. Seuraavaksi meillä kokataan kirjasta kikhernelettuja ja seitania.
Resepti
kastike
2 rkl öljyä
2 tl punaviinietikkaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
2 sellerinvartta
2 tl fariinisokeria
1 rkl sinappijauhetta (meillä Colman’s)
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl chilirouhetta
1 kasvisliemikuutio (tai vastaava määrä jauhetta)
500g tomaattimurskaa
2 dl ruskeita pikalinssejä (GoGreen)
1 – 1 1/2 dl vettä
lisäksi
sämpylöitä
tuoretta korianteria (oma lisäys)
Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna sipulit pieneksi silpuksi. Voit esivalmistalla myös sellerinvarret ja paprikan: huuhdo kasvikset, poista paprikan kanta ja siemenet siemenkiinnikkeineen. Silppua sekä selleri että paprika.
Lorauta öljy korkeareunaiselle pannulle tai kattilaan. Laita joukkoonsipulisilput ja punaviinietikka. Kuullottele keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää paprika sekä varsiselleri ja kuullota edelleen muutama minuutti. Lisää mausteet, kasvisliemikuutio sekä tomaattimurska. Kiehauta, vähennä lämpöä ja anna hautua kymmenisen minuuttia. Mittaa kastikkeen joukkoon linssit ja noin puolet vesimäärästä. Jatka kastikkeet keittämistä toiset kymmenen minuuttia. Pikalinssit kypsyvät hyvin siinä ajassa, mutta eivät menetä rakennettaan. Lisää tarvittaessa vettä linssien kypsyessä. Sammuta liesi ja anna kastikkeen hautua vielä hetki. Tarjoa sämpylöiden välissä tai päällä. Tuore korianteri sopii linssikastikkeen kanssa erinomaisesti. Linssipadan kanssa tarjottavaksi sopii hyvin myös keitetty riisi.
____
Vegaanin keittiössä, parempaa arkiruokaa kasviksista -kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiitos!
Jonkinmoinen on aika lempeä ilmaisu 🙂 Ei Oulu mikään ihan takapajula ole, mutta 30 km mihin tahansa suuntaan ja liha on se joka jyllää. Paitsi poikkeus vahvistaa säännön: eilen söin pikkupaikan aakkoshuoltamolla varsin maukasta punajuurilasagnea.
Tilanne on muuttunut muutamassa vuodessa huikeasti. Itsekin sekasyöjänä olen yllättänyt itseni tilaamalla ravintolassa kasvisruokaa vain siksi että se on ollut listan houkuttelevin valinta. Luulen, että ero etelän ja pohjoisen välillä on tässä jonkinmoinen.
Tuo kotimaanmatkailun monttu sinun on korjattava pikimiten!
Monessa mielessä suomalainen ruokakulttuuri on mennyt eteenpäin, tässäkin suhteessa varmasti aivan huikean paljon, pohjoisemmassakin 😉
Minä ole kotikasvatukseltani siinä(kin) mielessä onnekas, että linssit ja pavut ovat kuuluneet meidän äidin keittiöön tositosi pitkään, joten ne ovat luonteva osa omaakin ruokakulttuuria.
Totta, intialaiset kasvisruoat ovat huikeita!
Tuo on varmasti ihan totta, että kasvikset ovat vain lisuke monen mielestä. 🙁 Tai sitten kasvisvaihtoehto kuitataan salaatilla – tylsää syötävää päivästä toiseen. Myönnän, että liharuokarepertuaarini on huomattavasti laajempi kuin kasvisruoat, mutta hiljalleen eteenpäin. 🙂 Intialaisista kasvisruoista pääsin itse hyvään vauhtiin.
Joo, viimeistään alkuvuodesta on uusi painos kaupoissa! 🙂
Tunnustan nolona, että en ole ikinä käynyt Pohjois-Suomessa (vaikka muuten olen reissannut ympäri maailmaa…), mutta Etelä-Suomea kolunneena ja 15 vuotta vegaanina olleena voin sanoa, että tilanne on parantunut todella paljon näiden vuosien aikana. Kun aloittelin vegaanina olemista, ravintoloissa kukaan ei edes tiennyt mitä koko vegaani tarkoittaa, saati sitten osannut tehdä mitään syötäväksi kelpaavaa ruokaa. Nykyään saa kyllä ihan asiallista sapuskaa lähes joka paikasta (ainakin jos ilmoittaa tulostaan etukäteen) ja moni ravintola uskaltaa jo olla niinkin hurja, että painaa ruokalistoihin taikasanan vegaaninen.
Ehkä jo parinkymmenen vuoden päästä Suomessakin saa vegaanista ruokaa joka paikasta? 😉
Kiva saada terveisiä Lapistakin! Kiitos, anonyymi!
Kuivaa pottua ilman mitään kastiketta kuulostaa suorastaa legendaariselta 🙂
Minusta sinun kommenttisi kuvaa hyvin maantieteellisesti katsottuna ison osan Suomea ruokakulttuuria. Ehkä Helsinkiin jo mukavasti rantautunut, monipuolisempi ruokakulttuuri hiipii vähitellen pohjoisemmaksikin.
Totta! Ravintolakuluttajaa on tietysti niin monenmoista kuin on ihmistäkin ja voisi kuvitella, että kysyntä erilaisia ruokavalioita kohtaan kasvaa ravintoloissakin koko ajan.
Pitää todellakin paikkaansa olen Lapista ja olen ollut vegaani jo useamman vuoden täällä vegaaninen ruoka on yleensä pelkkää salaattia tai kuivaa pottua ilman mitään kastiketta. Kouluissa ei saa vegaanista margariinia, keittoihin on lisätty aina kermaa, kasvispihveissä on kananmunaa jos kasvisvaihtoehtoa on ylipäätään.Tuntuu että jotkut ihmiset suhtautuvat kasvisruokaan negatiivisesti ja että liha on sitä kunnon ruokaa. ( liha aiheuttaa suolisto syöpää ja siinä on runstaasti kolesterolia )
Hyvä aihe! Tuli mieleen, että kuinka moni sekasyöjä menee ravintolaan ja voisi kuvitella tilaavansa kasvis vaihtoehdon. Ulkona syöminen mielletään aina siihen pihviin, kalaan tai kanaan. Ja juurikin näin, että kasvikset ovat lisukkeita. Kyllä kasvikset saisivat useamminkin loistaa pääosassa.
Kiitos kommentistasi, Anonyymi! Se on juuri noin!
Osin kyseessä on tietysti kysynnän ja tarjonnan laki. Niitä tuotteita, joilla on todella pieni menekki, on hankala pitää listalla. Toisaalta asiakkaan, esimerkiksi kaltaiseni sekasyöjän, on mahdoton valita kasvisruokaa, jos sitä ei ole (tai se on muuhun tarjontaan nähden aivan luokattoman huonoa).
Toivoinkin, että joku ottaa esille Helsingin tarjonnan – jätin sen tarkoituksella pois jutusta, että saadaan aikaan keskustelua. Tässä suhteessa, vähän karrikoiden, Helsinki ei kuulu Suomeen 🙂 Tietysti isoilla paikkakunnilla tarjonta on parempaa, ja
jos söisin lounasta aina Oulun keskustassa, voisin monessa paikassa valita halutessani ihan ok kasvisruoan. Mutta maakunnissa on piiiikkusen toinen juttu.
Kirjasta on taatusti iloa pitkään!
Ja toinen painoshan on ihan kohtsilleen tekeillä 😉 Eli sävyt saadaan paremmiksi pian!
Helsinki on tässä asiassa muuhun maahan nähden omaa luokkaansa, siellä hyvä kasvisruoka (lakto-ovo) onkin itsestäänselvyys. Itse asun Hämeenlinnassa, ja täällä tilanne on selvästi toinen. Joko kasvisruokaa ei ole, tai se on listalle pakollisena pahana kehitetty fetasalaatti tai juustogratinoitu kesäkurpitsa.
Jännä huomio tuosta lounastarjonnasta, se taitaa olla aika paikkakuntakohatista. Minä olen Helsingissä töissä, ja käyn säännöllisesti n. kymmenessä paikassa lounaalla. Jokaisessa niissä, siis ihan jokaisessa, on mahdollista syödä joka päivä hyvä kasvisateria, siis sellainen joka on kokonainen, täysipainoinen ateria vailla edes ajatusta siitä että söisi lisukkeita. Oikeasti, aika mielenkiintoista.
Kiitos kirja-arviosta ja kauniista sanoista! 🙂 Toivottavasti kirjasta on pitkään iloa ja löytyy inspiraatiota kokeneemmallekin kotikokille!
Ja olen muuten samaa mieltä tuosta reseptihakemistosta! Tausta jäi painossa liian tummaksi, mutta se korjataan seuraavaan painokseen.