Itse tehty mantelimassa
Itse tehty mantelimassa syntyy kolmesta raaka-aineesta. Se on helppo, nopea ja herkullinen. Laita pullan väliin kermavaahdon kanssa – hillolla tai ilman.

Laskiaisen aikaan käydään aina sama kädenvääntö: hillolla vai mantelimassalla. Molemmilla vaihtoehdoilla on oma vankka kannattajakuntansa, eikä toiselle puolelle aitaa juuri kurkita.
Minä olen hillotyyppi. Pitkin sormia valuva hillovana ja nenänpäähän asettuva kermavaahtotäppä ovat osa laskiaispullanautintoa. Mantelimassa pääsee kolmanneksi pyöräksi kun sen tekee itse sillä silloin mantelimassasta saa ihanan kosteaa ja suussa sulavaa – kiinteä kaupan mantelimassa ei minua houkuttele.
Perinteisesti mantelimassaan laitetaan saman verran mantelia ja sokeria (1:1) ja massa notkistetaan tilkalla nestettä. Minä vähensin hieman mantelimassan makeutta. Nesteenä olen käyttänyt kasvimaitoa, kermaa ja joskun jotain mantelilikööriä. Karvasmantelia voi lisätä maltillisesti, jos sen makumaailma houkuttaa.
Itse tehty mantelimassa on ihanaa myös siten, että sekaan laittaa hieman rouhittua mantelia tuomaan tasaiseen massaan vähän elämää.
Laskiaisen aikaan maistuvat myös nämä reseptit:
- Hernekeitto – helppo ja maukas arkiruoka
- Rapeat vohvelit hapanjuurella
- Muista myös tämä loistava vinkki: Vohveliraudan puhdistusvohveli

Itse tehty mantelimassa
Raaka-aineet
- 60 g mantelijauhoa
- 40 g erikoishienoa sokeria
- muutama pyöräytys vaniljamyllystä (voi jättää pois)
- 1–2 rkl maitoa tai kermaa
Tee näin
- Sekoita mantelijauho ja sokeri kulhossa.
- Lisää halutessasi vanilja ja tilkka kerrallaan nestettä. Nesteen määrään vaikuttaa jonkin verran mantelijauhon kosteus.
- Työstä tasaiseksi massaksi.
- Muotoile massa pötköksi, pyöräytä kelmun sisään ja laita jääkaappiin tekeytymään hetkeksi, jotta sokeri sulaa mantelijauhon joukkoon.