Kirkaslieminen kalakeitto
Kirkaslieminen kalakeitto on ihanan helppo ruoka, joka sopii kesään ja talveen.

Kalakeitto muuntuu moneksi: laita sekaan lemppari kalaasi, esimerkiksi ahventa, kuhaa tai lohta, ja käytä kasviksina satokauden antimia. Talvella kannattaa suosia kotimaisia juureksia, kesällä keittoon voi laittaa kesäkeittomaisesti myös vaikkapa kukkakaalia ja herneitä.
Yrttiöljy aateloi keiton liki juhlavaksi ja tuon keittoon upean maun, joten sitä kannattaa keiton kanssa tehdä. Yrttiöljyä voi käyttää monen muunkin ruoan viimeistelyyn tai huiskaista vaikka salaatin päälle. Ota siis resepti haltuun!
Näitä herkullisia kalaruokia kannattaa myös testata:

Kirkaslieminen kalakeitto
Kirkaslieminen kalakeitto on helppo arkiruoka, joka muuntuu vuodenajan ja maun mukaan. Aateloi halutessasi yrttiöljyllä!
Annokset: 4
Raaka-aineet
- 1 litra kala- tai kasvislientä
- noin 400 g kalaa (esim. ahvenfileitä)
- 500 g perunoita
- 2–3 porkkanaa
- 1–2 sipulia
- muutama kokonainen mustapippuri
- tarvittaessa hieman suolaa
yrttiöljy
- 1 ruukku lehtipersiljaa
- 1 dl rypsiöljyä
- 2–3 tl valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa)
- 1 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
- hieman suolaa
Tee näin
- Keitä liemi, lisää kuutioidut perunat ja porkkanaviipaleet. Keitä liki kypsäksi.
- Paista kalafileet keittoainesten kypsentyessä. Lisää kala paloina keittoon tai tarjoa fileet keiton päällä lautaselle aseteltuina.
- Lisää sipuli, pippuria ja tarvittaessa hieman suolaa. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä.
- Maista ja säädä makua.
- Tee yrttiöljy laittamalla kaikki ainekset sauvasekoittimelle sopivaan kapeaan astiaan. Surauta tasaiseksi. Voit tehdä yrttiöljyn etukäteen vaikka edellisenä päivänä.
Vinkit!
Käytä keitossa lemppari kalaasi ja satokauden kasviksia.
Seuraatko jo Kokkipottilaa Instagramissa? Tule mukaan ruokaseikkailuihin!

