Mätipizza
Mätipizza on herkullinen valkoinen pizza, jonka päälle ladataan herkkuja paistamisen jälkeen. Täydellinen joulun jämäpizza! Pizza onnistuu helposti myös kasvipohjaisena.

Tässä reseptissä pizza pääsee toteuttamaan sille ominaisinta hommaansa: täytteeksi tulee sitä mitä kaapissa on. Ole siis täytteiden kanssa luova. Pizzaan sopii moni graavattu tai savustettu kala, mäti, merilevämäti ja pieninä sattumina esimerkiksi pikkelöidyt kasvikset.
Ranskankermasta tai vegefraichesta voi tehdä pizzan päälle yrttisen tahnan. Tilli on tahnassa omiaan, jos pizzan täytteenä on kalaa tai mätiä, mutta muitakin yrttejä voi tietysti käyttää. Tahnana voi käyttää myös näitä herkkuja:
Täytteissä on paljon aineksia, jotka kuuluvat monen perheen jouluun. Mätipizza onkin loistava joulun ajan pizza – kalojen, mätien, sipulin ja fraichen loput sujahtavat pizzaan helposti.

Mätipizza
Raaka-aineet
- 2 dl vettä
- 2 tl kuivahiivaa
- 3/4 tl suolaa
- noin 5 dl vehnäjauhoja
- vegejuustoa ja kaurakermaa tai ranskankermaa ja juustoraastetta
- 2 sipulia
- 2 rkl oliiviöljyä
- ripaus suolaa
- ranskankermaa tai vegefraichea
- tilliä
- sitruunamehua
- sitruunan kuorta raasteena keltainen osa
- suolaa
- mustapippuria
- merilevämätiä tai kalan mätiä
- graavikalaa tai savukalaa
Tee näin
- Sekoita veteen suola ja kuivahiiva.
- Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla vaivaten. Vaivaa taikinaa, kunnes se on suht kimmoisaa.
- Kuumenna uuni 250 asteeseen.
- Painele taikinasta yksi iso tai useampi pieni pohja.
- Laita pohjan päälle vegejuuston ja kaurakerman seosta tai ranskankermaa ja juustoraastetta.
- Paista pohjat kypsiksi – aika riippuu pohjan paksuudesta ja uunista. Tarkkaile tilannetta.
- Siivuta sipulit ja paista ne öljyssä matalalla lämmöllä raukeiksi. Mausta pienellä määrällä suolaa.
- Tee tahna sekoittamalla fraicheen tilliä, sitruunamehua sekä mausteita. Säädä maku suuhun sopivaksi.
- Laita pizzapohjan päälle uunin jälkeen mätiä, tilliä, paistettua sipulia, raikastavaa tahnaa ja/tai kalaa.