Meksikolainen tomaattikeitto
Meksikolainen tomaattikeitto on tehty kaupallisessa yhteistyössä Real Snacksin kanssa.

Tomaattikeitto on helppo ja aivan tavattoman herkullinen ruoka, joka syntyy pääosin kuiva-ainekaapin aarteista. Päälle laitetaan sipsejä, tuoreita yrttejä ja avokadoa.
Rakastan juuri tällaisia ruokia: liki kaikki ainekset voivat olla kotona varastossa, jolloin raikkaan mutta täyteläisen tuoksuisen ja makuisen keiton saa pöytään nopeimmillaan alle puolessa tunnissa. Tosin sipsien tai oikeammin kaurasnaksujen kanssa täytyy olla tarkkana – niillä on taipumus hävitä varastosta hämmentävän äkkiä.

Kotimaiset Oatis-kauranaksut ovat mainioita, suomalaisesta kaurasta valmistettuja nachonkaltaisia naksuja, jotka sopivat erinomaisesti paitsi syötäviksi siltään myös ruoanlaittoon. Tomaattikeiton päälle laitoin naksusarjan uutuuksia, Välimeren yrtit -kauranaksuja. Yhtä lailla myös makumaailmaltaan texmexiin kallellaan olevat jalapeno-ranch-kauranaksun sopivat keittoon tuomaan sekä rouskuvuutta että makua.
Oatis-kauranaksut ovat täältä Pohjois-Pohjanmaalta, Pyhännältä, tulevia herkkuja. Real Snacksin perunasipseistä olen kertonutkin teille jo aiemmin (täältä löydät jumalaisen itse tehdyn dipin sipseille). Arvostan tosi tosi paljon Real Snacksin kotimaisuutta, innovatiivisuutta ja sitä, että pusseista näkyy, kuka naksun tai sipsin raaka-aineen on viljellyt.
Siitäkin tykkään, että pussit ovat kierrätettävissä pahvinkeräykseen (ja se kerrotaan pusseissa selvästi, ei salakielellä), ja pakkausten ympäristöystävällisyys on huomioitu myös painoväreissä. Tämän pussin kaurat on muuten viljellyt Kalle ja Sanna Vähäsöyrinki Tupokselta – ihan Oulun naapurissa ja samassa maakunnassa kuin sipsitehdas. Tässä villissä maailmassa se on aika ihanaa.

Meksikolainen tomaattikeitto on helppo homma: kattilaan laitetaan tomaattisäilyke (murska tai säilötyt kirsikkatomaatit), vesi, makuaineet ja hetken päästä myös maissit. Sitten keiton annetaan keittyä vähintäänkin hetki. Kun keitto on valmis, se viimeistellään lautasella Oatis-kauranaksuilla, avokadolla ja tuoreella korianterilla. Joskus laitan keiton sekaan myös mustapapuja tai päälle ranskankermaa.
Myös näiden ruokien kanssa kannattaa kokeilla kauranaksuja:
- Helppo kanakeitto
- Meksikolainen maissisalaatti
- Linssipata suklaalla
- Shakshuka artisokalla ja oliiveilla
Testaa myös valloittavia Uunisipsit-reseptiä.

Meksikolainen tomaattikeitto
Raaka-aineet
- 400 g säilöttyjä kirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa
- 4 dl vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 1 tl paprikajauhetta
- mustapippuria
- 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
- 1 rkl punaviinietikkaa
- hieman sokeria tai hunajaa
- hieman chiliä
- noin 200 g makeaa maissia (säilyke)
- suolaa tarvittaessa
- Oatis-kauranaksuja
- tuoretta korianteria
- 1-2 avokadoa
Tee näin
- Laita kattilaan tomaattisäilyke, vesi ja liemikuutio.
- Keitä ja sekoita, että liemikuutio sulaa ja sekoittuu liemeen.
- Lisää mausteet sekä maissi.
- Keitä kymmenen minuuttia.
- Maista liemen maku.
- Tarjoa keitto kauranaksujen, korianterin ja avokadon kanssa.