Riisipuuro – 30 minuutissa valmista
Riisipuuro, joka ei pala pohjaan ja valmistuu puolessa tunnissa! Tämä on täydellistä.

Riisipuuro kuuluu ruokarakkauksiini. Valuvaa ja täydellisen pehmeää puuroa voisilmällä on vaikea vastustaa. Kaneli ja sokeri ovat myös sallittuja. Tällä helpolla – ja nopealla – reseptillä onnistut varmasti. Pohjaanpalamisen vaara on merkittävästi pienempi kuin perinteisemmällä tavalla keitetyssä riisipuurossa.

Riisipuuro, joka on valmista 30 minuutissa, keitetään ensin veteen. Kun riisit ovat juuri ja juuri kypsiä, lisätään kerma tai kerman ja maidon seos. Ja sitten puuroa keitellään kotvanen jätetään hetkeksi hautumaan.
Kun riisipuuro keitetään veteen, ei maitoon keitetyn puuron kaltaista jatkuvaan kauha-kahdeksikkoa tarvitse tehdä. Sekoitus silloin tällöin riittää. Kerma-maidon voi lisätä joko kuumana, jolloin puuron kypsyminen ei keskeydy, tai kylmänä. Olen käyttänyt molempia tapoja, ja lopputulos on yhtä hyvä. Kylmää nestettä käytettäessä homma hidastuu muutaman minuutin verran.
Muista myös nämä jouluklassikot:
- Paras joulusinappi
- Itse tehty luumuhillo joulutorttuihin
- Paistettu camembert – hurmaavan juustotarjottimen kuuma sydän
- Saaristolaisleipä ja Gluteeniton saaristolaisleipä

RIISIPUURO – 30 MINUUTISSA VALMISTA
Raaka-aineet
- 5 dl vettä
- 1 1/2 dl puuroriisiä
- 2 dl kermaa
- 2 dl maitoa
- 1–1 1/2 tl suolaa
Tee näin
- Keitä kattilassa vesi.
- Lisää riisit ja keitä pienellä lämmöllä kunnes riisit ovat juuri ja juuri kypsiä. Sekoittele välillä.
- Sekoita kerma ja maito keskenään.
- Voit lämmittää seoksen toisessa kattilassa, näin riisipuuro valmistuu nopeammin.
- Sekoita kerma-maito kypsän riisin joukkoon.
- Keitä pienellä lämmöllä vielä noin 10 min samalla sekoittaen. Ota kattila liedeltä ja hauduta kannen alla hetki.
- Tarjoa heti.