Papupanzanella
Panzanella on toscanalainen salaatti, joka koostuu yksinkertaisimmillaan tomaatista, kuivahtaneesta leivästä ja kastikkeesta. Kun tomaatin, leivän ja kastikkeen joukkoon sekoittaa suuria valkoisia papuja, kapriksia ja oliiveja muuttuu salaatti nälkääpitäväksi lounaaksi tai lisukkeeksi. Tuore basilika ylevöittää salaatin vaikka juhlapöytään sopivaksi.
Jos kesällä haluaa napsia tuoretta basilikaa panzanellaansa omasta purkista, on nyt hyvät hetket laittaa siemenet multaan. Hyvin ehtii vielä, vaikka hätäisimmillä (minäkö? emmämitäänmyönnä) basilikat ovat kasvaneet vartta jo hyvän tovin. Tälle kesälle olen tilannut paljon aurinkoa ja lämpöä, joten basilikan sadosta on odotettavissa valtava. Viime vuonna basilika kiukutteli kilpaa minun kanssa kylmyyden vuoksi.
****
Papupanzanella
2-4 annosta
n. 400g (kirsikka)tomaatteja
pari viipaletta kuivahtanutta vaaleaa leipää
n. 2 dl keitettyjä (isoja) valkopapuja
kapriksia
kalamata oliiveja
1 rkl sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
tarvittaessa hieman sokeria
tuoretta basilikaa
Puolita huuhdotut kirsikkatomaatit ja kuutioi leivpäviipaleet. Valuta pavut tarvittaessa. Laita kulhoon tomaatit, leipäkuutiot ja pavut sekä kapriksia ja oliiveja sopivaksi katsomasi määrä. Sekoita viinietikka ja öljy, kaada salaatin joukkoon. Mausta suolalla ja maistele. Lisää tarvittaessa hieman sokeria, etenkin jos tomaatit eivät ole makeita. Laita salaatin joukkoon runsaasti tuoretta basilikaa.
Tarjoile sellaisenaan, lisukkeena esimerkiksi lihalle tai osana buffetpöytää. Ota huomioon, että leipäkuutiot vettyvät seistessään liikaa. Jos salaatti odottaa syöjiä pitkään, voit tarjoilla leipäkuutiot erikseenkin. Parhaita kuutiot kuitenkin ovat, kun ne ovaat imaisseet itseensä hieman kastiketta mutta ovat vielä kiinteitä.
****
Papupanzanella on nopea tehdä, joten se sopii myös pikaista vatsantäytettä kaipaaville. Pikaruokia ovat myös:
- Ruusukaali-pekonipaistos (ruusukaalikaudella sitten taas)
- Kikhernesalaatti
- Mustapapu-avokadosalaatti