| | |

Pikkelöity sitruuna

Pikkelöity sitruuna on raikas lisäke monelle ruoalle. Tarjoa herkkua vaikka kalapöydässä tai blinien seurana.

Pikkelöity sitruuna

Sitruunan paras sesonki ajoittuu vuoden pimeimpään aikaan. Se ei voi olla sattumaa.

Pikkelöity sitruuna on tavattoman helppo, yllättävän monen ruoan pariksi sopiva lisäke. Sitruunan pikkelöinti saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta suosittelen kokeilemaan. Luulen, että yllätyt positiivisesti.

Söin ensimmäistä kertaa pikkelöityä sitruunaa pari vuotta sitten Oulun torilla, kun Street pies -kojulla niitä sujautettiin herkullisesti täytetyn ohuen leivän väliin. En ole aivan varma, oliko ne pikkelöidyt sitruuna tehty juuri näin. Mutta muistelen, että torikojun kokki kertoi käyttäneensä nimen omaan 1+2+3 -pikkelöintilientä. Klassikkoliemi sopiikin tähän erinomaisesti.

Pikkelöity sitruuna

Raikas lisäke on mainio myös talviaikaan esimerkiksi blinipöydässä. Olen tarjonnut pikkelöityä sitruunaa myös ihanan blinipannarin kanssa. Pikkelöity sitruuna sopii myös kalaruokien lisäkkeeksi.

On yksi asia, joka pikkelöinnissä kannattaa huomioida: käytä luomusitruunoita. Koska sitruunat käytetään ja syödään kuorineen, se todella on tarpeellinen huomio. Muuten hommassa ei voi mennä pieleen.

Kokeile myös näitä herkullisia lisäkkeitä:

PIKKELÖITY SITRUUNA

Pikkelöity sitruuna on helppo ja hieman yllättävä lisäke vaikka blini- tai kalapöytään
Esivalmistelu10 mins
Kypsennys5 mins
Tekeytyminen2 d
Annokset: 6

Välineet

  • pieni kattila
  • lasipurkki

Raaka-aineet

  • 1–2 luomusitruunaa
  • 1/2 dl väkiviinaetikkaa
  • 1 dl hienoa sokeria
  • 1 1/2 dl vettä

Tee näin

  • Pese sitruuna ja viipaloi se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Mandoliinilla se sujuu helpoiten.
  • Poista siemenet.
  • Mittaa etikka, sokeri ja vesi kattilaan.
  • Kiehauta ja sekoittele, kunnes sokeri sulaa.
  • Laita sitruunaviipaleet säilykepurkkiin ja kaada liemi päälle.
  • Anna maustua vähintään 2 vuorokautta, mielellään pidempään.
  • Säilytä jääkaapissa.

Seuraathan Kokkipotteja jo PInterestissä!

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Recipe Rating