|

Mansikka-halloumisalaatti

Mansikka-halloumisalaatti on kuin aurinkoinen kesäpäivä lautasella. Suolaisen ja makean herkullinen liitto täydentyy yrttisellä kastikkeella.

Mansikka-halloumisalaatti on sini-valkoisella, soikealla lautasella. Salaatin päällä on minttua, basilikaa sekä syötäviä kukkia. Kastike on pienessä kulhossa kuvan ylälaidassa.

Mansikoiden ja halloumijuuston yhdistelmä on klassikko. Yhdistelmästä syntyy kesäsalaatti, joka hurmaa joka kerta. Yksinkertaisimmillaan rapean salaatin päälle pilkotaan mansikat ja pannulla paistettu, siivutettu halloumi päälle huiskitaan balsamico-kastiketta. Lisäsin salaattiin muutaman raaka-aineen ja salaatista tuli vieläkin ihanampaa.

Kurkkaa myös nämä kesäiset ruoat:

Mansikka-halloumisalaatin päällä on minttua, basilikaa sekä syötäviä kukkia.

Tuoreista yrteistä basilika ja minttu sopivat mainiosti tähän kesäiseen salaattiin. Silppusin hieman yrttejä salaattipohjaan ja jätin muutaman lehden koristeeksi. Basilikasta suristelin salaatille myös kastikkeen. Lisäksi laitoin kesäruokaan siivutettuja retiisejä sekä syötäviä kukkia – syötävistä kukista kerron teille lisää myöhemmin. Myös kourallinen tuoreita herneitä sopisi halloumisalaattiin erinomaisesti.

Mansikka-halloumisalaatti viihtyy siltään, mutta on mainio lisäke esimerkiksi savukalan tai grilliherkkujen kanssa.

Mansikka-halloumisalaatti on sini-valkoisella, soikealla lautasella. Salaatin päällä on minttua, basilikaa sekä syötäviä kukkia. Kastike on pienessä kulhossa kuvan ylälaidassa.

Mansikka-halloumisalaatti

Mansikka-halloumisalaatti on täydellinen yhdistelmää suolaista ja makeaa. Lisää taikkautta salaatti saa basilikasta surautetusta kastikkeesta.
Esivalmistelu10 minutes
Kypsennys10 minutes
Valmistusaika20 minutes
Annokset: 4

Raaka-aineet

  • 1 ruukku rapeaa salaattia (tai noin 100 g baby-pinaattia)
  • muutama mintunlehti silppuna
  • muutama basilikanlehti silppuna
  • 1/2 litraa mansikoita
  • 150 g halloumijuustoa
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • muutama retiisi (ja/tai kourallinen herneitä)
  • basilikaa ja minttua koristeeksi
  • syötäviä kukkia koristeeksi

kastike

  • 1 ruukku basilikaa
  • noin 1 dl rypsi- tai oliiviöljyä
  • noin 2 tl omenaviinietikkaa
  • hieman suolaa
  • hieman hunajaa

Tee näin

  • Leikkaa halloumi kuutioiksi ja kuivaa talouspaperilla.
  • Paista halloumikuutiot paistinpannulla tilkassa öljyä keskilämmöllä sopivan rapeiksi.
  • Revi salaatti tarjoiluastiaan.
  • Laita päälle hieman yrttisilppuja.
  • Poista mansikoista kannata ja pilko mansikat salaattiin.
  • Pilko salaatin päälle myös retiisit (ja/tai laita herneet).
  • Laita myös halloumikuutiot salaatin päälle.
  • Koristele yrteillä ja syötävillä kukilla.
  • Tee kastike suristelemalla kaikki ainekset sekaisin sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Maista ja säädä tarvittaessa makua lisäämällä suolaa, hunajaa tai etikkaa.
  • PIrskottele kastike salaatin päälle tai tarjoa erikseen.

Joko seuraat Kokit ja potit -ruokablogia Instagramissa ja Pinterestissä?