| | | |

Jogurttileivät

Jogurttileivät valmistuvat kahdesta raaka-aineesta ja ripauksesta suolaa. Tee, täytä ja nauti – täydellistä.

Jogurttileivät ovat ohuita leipiä, jotka valmistuvat kahdesta raaka-aineesta. päällimmäinen leipä on taitettu kahtia.

Erilaiset ohuet leivät kuuluvat moneen ruokakulttuuriin. Yhtäällä ovat tortillat, toisaalla rotit, injerat ja naanleivät. Koti-Suomessa ohuita leipiä kutsutaan yleensä rieskaksi.

Tyypillistä ohutleiville on, että taikinassa ei ole käytetty kohotusainetta, ja leivät paistetaan nopeasti kuumalla levyllä, pannulla, parilalla, kivellä tai uunin arinalla.

Jogurttileivät, joihin todella tarvitaan vain jogurttia ja jauhoja (+ hieman suolaa), voi paistaa kuivalla paistinpannulla – samalla tavalla paistamalla tulee myös parhaat itse tehdyt naanleivät. Tietysti leivät voi paistaa myös grillissä tai muurikalla. Pääasia on, että ohuet leivät paistetaan kuumassa ja riittävän nopeasti. Näin leivän sisus jää meheväksi, mikä takaa myös ohutleivän taipuisuuden.

Jogurttileivät ovat pinossa. Kuva on lähikuva. Päälimmäinen leipä on taitettu.

Jogurttileivät voi täyttää melkein millä tahansa ruoalla. Usein laitan tarjolle jotain paahdettuja kasviksia, jogurttikastiketta tai kasviksista tehtyä tahnaa, salaattia kuten tabboulehia, lihaa, katkarapuja tai paistettua tofua, ehkä vähän fetaa. Täytettävät jogurttileivät sopivat mainiosti myös jämäruokien piilopaikaksi.

Kokeile helppojen leipien kanssa vaikkapa näitä reseptejä:

Jogurttileivät

Helpot jogurttileivät

Kahden raaka-aineen jogurttileivät maistuvat voilla siveltynä tai täytettyinä.
Esivalmistelu15 mins
Kypsennys15 mins
Annokset: 6 kpl

Raaka-aineet

  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • noin 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • noin 1/2 tl suolaa

Tee näin

  • Sekoita maustamattoman jogurtin sekaan jauhot ja suola.
  • Lisää jauhoja tarvittaessa. Jauhojen määrä riippuu jogurtin paksuudesta.
  • Taikina saa jäädä hieman tahmeaksi, mutta löysästä taikinasta on haastava tehdä leipäsiä.
  • Taputtele hyvin jauhotetulla alustalla leivät (noin 6 kpl) ohuiksi, noin puolen sentin paksuisiksi leiviksi.
  • Kuumenna pannu.
  • Paista kuumalla ja kuivalla pannulla leivät molemmin puolin kunnes leipä on saanut väriä ja taikinamaisuus on poistunut.

Seuraathan jo Kokkipottilaa Instagramissa?

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Recipe Rating