Munakoisosilli
Munakoisosilli on kalaton versio sillistä. Ihana marinoitu munakoiso maistuu sillin sijasta kala-allergikoille ja kasvissyöjille sekä heille, jotka eivät välitä sillistä. Tee tätä joulu- tai juhannuspöytään!

Sana munakoisosilli saattaa nostattaa hieman tunteita, koska eihän se ole silliä lainkaan. Mutta otetaan ihan iisisti, sillä ei tämä niin vakavaa ole. Kyse on vain ruoasta ja nimestä, joka kuvaa sitä kaikkein parhaiten. Kyse on sillin tapaan syötävästä ruoasta, joka maistuu jouluna ja keskikesällä – aivan kuten sillikin.
Tein viime jouluna vegesilliä eli silliä munakoisosta ensimmäistä kertaa. Lähinnä tein tämän joulupöytään sopivan kasvisruoan itselleni, sillä joulun kalapöytä ei kala-allergiselle sovi. Mutta sitten kävikin niin, että kaikki tykkäsivät ensin etikkaliemestä marinoidusta ja lopulta ranskankerman ja majoneesin sekoituksen lempeään huntuun sekoitetusta pikkuruoasta.
Kokeile myös näitä helppoja vegeherkkuja:

Munakoisosillin voi tehdä vegaanisena, jos ranskankermana käyttää kaurafraichea ja majoneesin valitsee vegaanisena. ”Mäti” on merilevästä tehtyä mätiä, jonka voi valita joko mustana tai punaisena. Merilevämäti on muuten ollut suosikkini jo ehkä parikymmentä vuotta. Se säilyy erinomaisesti jääkaapissa ja tuo ihanaa rakennetta ja makua moneen kastikkeeseen tai ripoteltuna ruoan päälle. Vinkkiä reseptiin olen löytänyt ruotsalaiselta Jävligt gott -sivustolta.
Myös nämä alla olevat munakoisoruoat kannattaa pitää mielessä. Kolme ensimmäistä sopii hyvin myös joulupöytään.
- Marinoitu munakoiso – salaisuutena säilötty sitruuna
- Savustettu munakoisotahna
- Täytetyt munakoisot – imam bayildi
- Melanzane alla parmigiana eli italialainen munakoisovuoka

Munakoisosilli
Raaka-aineet
- 1 pieni munakoiso
- vettä keittämiseen
marinointiliemi
- 1 1/2 dl vettä
- 1/2 dl väkiviinaetikkaa
- 3/4 dl sokeria
- 3/4 tl tl suolaa
- 1–2 laakerinlehteä
- 1 tähtianis (voi jättää pois)
kastike
- 1/2 dl kaurafraichea tai ranskankermaa
- 1/2 dl majoneesia
- 1/2 dl merilevämätiä
- 1/2 dl tilliä silputtuna
- ripaus suolaa tarvittaessa
- ripaus rouhittua mustapippuria
Tee näin
- Leikkaa munakoiso puolen sentin siivuiksi ja sitten sopiviksi ”sillinpaloiksi”.
- Keitä munakoisonpaloja vedessä kunnes ne ovat kypsiä. Huomaat sen siitä, että munakoisot muuttuvat hieman ”läpinäkyviksi”.
- Valuta munakoisot.
- Kiehauta marinointiliemi ja varmista, että suola ja sokeri liukenevat liemeen.
- Laita munakoisot jäähtyneeseen marinointiliemeen yön yli tai vuorokaudeksi.
- Sekoita ranskankerma, majoneesi, merilevämäri, tillisilppu sekä mausteet.
- Valuta munakoisot. Voit kevyesti painella nestettä pois. Varo kuitenkin litistämästä munakoisoja.
- Sekoita munakoisot majoneesiseokseen.
- Koristele merilevämädillä ja tillillä.