Hyvän olon joulu & ARVONTA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa


Rento ilta ystävien kanssa, helppoja herkkuja ja pieniä yllätyksiä. Se on joulunodotusta parhaimmillaan!

Hyvän olon joulu & ARVONTA

Mikään ei ole niin ihanaa kuin kokoontua ystävien kanssa yhteen, kolisuttaa kupposia yhteen, iloita yhteisestä arki-illan hetkestä ja turista ajantasalle syksyn kuulumiset. Muutaman yhteisen tunnin aikana ehditään saada niin paljon nauruterapiaa, että myöhemmin paikan päälle saapuvat ystävät osaavat suunnistaa oikeaan osoitteeseen pitkälle kaikuvan naurunremakan perässä.

Hyvän olon joulu & ARVONTA

Hyvän olon joulu & ARVONTA


Arki ennen yhteistä iltaa oli ollut melko, no ehkä tiivistetysti sanottuna, vauhdikasta, joten päätin mennä helpon kautta. Tiedän, että tärkeintä on yhdessäolo – ja sitä kautta tuleva hyvä olo. Näiden naisten kanssa ei tarvitse pönöttää.

Kävin ennen yhteistä iltaa Lifen kaupassa Oulun Ideaparkissa ja kannoin kotiin paitsi naposteltavaa, kuten pähkinöitä ja tattaripipareita, myös ihania Forsmanin jouluisia teepussukoita ja alkoholitonta inkivääripunssia. Ja luonnonkosmetiikkaa, mutta siitä lisää kohta. Minulla on postauksen lopussa muuten teillekin ihana yllätys, joka on toteutettu, kuten koko postauskin, kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa.

Kattauksessa ei kauaa nokka tuhissut: pähkinäsekoitus tarjoiluvadille ja piparit samalle tarjottimelle klementtiinien kanssa. Teekannu lämpesi hellalla ja inkivääripunssi, yksi suosikeistani muuten, viileni jääkaapissa. Eniten aikaa taisi livahtaa arvontalippujen tekemiseen, eikä siihenkään montaa minuuttia tuhraantunut. Ja sitten oveen jo kolkutettiinkin.


Hyvän olon joulu & ARVONTA

Hyvän olon joulu & ARVONTA

Illan pimentyessä laulettiin arvontalaulu, koska minusta arpajaiset ystävien kesken on ihan paras tapa jakaa pienet pikkujoululahjat. Arvontaan liittyy aina sellainen pieni sisäisen lapsen kutkutus, joka tuo hyvää mieltä. Ja parasta on, että näissä arpajaisissa voitti kaikki.

Hyvän olon joulu & ARVONTA

Arvontaliput laitettiin villapipoon ja jokainen sai olla vuorollaan onnetar. Onnekas sai valita Lifen Body & Soul -tuotesarjasta itselleen sopivan tuotteen. Bonustuotteena oli ihana raakasuklaan valmistuspaketti, josta minun piti tehdä iltaa varten jälkkäriä, mutta en sitten ehtinytkään. Lahjojen  valinnassa kaupassa minua auttoi Lifen asiantunteva myyjä, joka auttoi myös naposteltavien ja juomien valinnassa. Valikoimaa on nimittäin niin paljon, että tuotteet tuntevat myyjän apu ja tietotaito kannattaa todella ottaa vastaan.

Ystävät oli aivan innoissaan arvonnasta ja tuotteista. Ja uskon, että niin olette tekin! Alla arvontaan osallistumisen ohjeet. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Hyvän olon joulu & ARVONTA

ARVONTA

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. 

Kommentoi tätä blogipostausta viimeistään 16.12.2018 ja olet mukana 50 euron arvoisen hemmottelupaketin arvonnassa. Kerro kommentissasi, mikä sinusta joulussa on parasta. Muista myös vinkata arvonnasta kavereillesi – sharing is caring. Kokoan jouluisista vastauksistanne sitten jouluksi Instaan jouluisen stoorin. 

Hyvän olon joulu & ARVONTA

Katso myös nämä reseptit:

65 Comments

  1. joulussa on rauhallisuus ilman kiirettä ja perhe parasta Salli.moilanen35[at]gmail.com

  2. Yhdessäolo perheen kanssa, herkulliset ruuat, yllätykset, tunnelma ja koristeet ?

  3. Kaikki ihanat ruoat 🙂 ja lasten ilo!

    jonanpel[at]gmail.com

    -Jonna

  4. Parasta on yhdessäolo perheen kanssa ja se, ettei ole kiire mihinkään 🙂
    ainosuklaa[at]gmail.com

  5. Joulussa parasta on tunnelma ja ruoka.

    tuulaylinen.2[at]gmail.com

    -Tupu

  6. Kyllä joulussa parasta on se, että ei tarvitse tehdä mitään vaan voi hyvällä omalla tunnolla pelkästään makoilla ja syödä ja katsella lemppariohjelmia.

  7. Joulussa on parasta sosiaalisuus ja se ulottuu oikeastaan jo marraskuulta yli uuden vuoden. Jostain syystä nekin ihmiset, jotka tuntuvat arjessaan yleensä olevan kovin kiireisiä ovat taipuvaisempia poikkeamaan glögille tai muulle pienelle purtavalle/juotavalle pöydän ääreen ja kuulumisia vaihtamaan, mikä minulle on ihan juhlaa, joka rakastan kutsua ihmisiä kylään ja tehdä jotain pientä.
    [email protected]

  8. *Kirsikka*

    Parasta on yhdessäolo suvun kanssa. ja RUOKA!

    k_ahonen[at]hotmail.com

  9. Parasta joulussa on ruoka, jouluruoka on vaan niin hyvää ja siinä on se ihanuus että sitä syödään vain kerran vuodessa joten siihen ei kyllästy. Myös se erityinen tunnelma jouluaattona on kutkuttavaa. meeril_1[at]outlook.com

  10. Joulussa parasta on perheen kanssa vietetty aika sekä perinteet kuten sauna ja ruoka

    sievki (at) utu.fi

  11. Lomailu ja hyvä ruoka, lähisukulaisten tapaaminen. kissankarva85(at)gmail.com

  12. Ihanan rauhallinen ja lämpöinen tunnelma, yhdessäolo perheen kesken, kiirettömyys ja tietenkin jouluruoka 🙂

    jenna.posio(at)gmail.com

  13. Aika läheisten kanssa sekä rauhoittuminen sekä omaisten haudoilla käynti.
    anneli.kaikkonen[at]hotmail.com

  14. Parasta on rauhoittuminen ja yhdessäolo läheisten kanssa.
    eeva22[at]hotmail.com

  15. Parasta on herkuttelu yhdessä perheen kanssa! 🙂

    minuhno[at]gmail.com

  16. Joulussa parasta on rauhallinen tunnelma ja kiireettömyys yhdessä perheen kanssa

    Riikka.s.turunen[at]gmail.con

  17. jouluna perheen yhdessäolo korostuu ja yhteinen riemi ja tekeminen on parasta kaimaen1 at luukku.com

  18. Joulussa parasta on lasten riemu ja aitous, se tekee siitä täydellisen.

    Kirsi

    queenofsnow10[at]hotmail.com

  19. Tunnelma ja perheen kanssa joulun viettäminen 🙂
    minna1995(at)gmail.com

  20. Aattoaamun aikainen herätys, kun kauppahallista lähdetään hakemaan viime silaukset jouluateriaa varten.
    h_lammas(a)hotmail.com

  21. Ehdottomasti parasta on läheiset ja jouluruasta nauttiminen! 🙂
    iida.huttu[at]gmail.com

  22. Tunnelma, yhdessäolo, lapsen ilo ja riemu ja ruoka! 🙂 hannak85[at]hotmail.com

  23. Parasta on joululoma, nykytyössä kun sen saa. Voi vain olla tai tehdä mitä tahtoo pukeutuneena kuten tahtoo. Hoitaa kissoja ja miestä. mirja_karhu at hotmail.com

  24. Rauhoittuminen, kiireettömyys, kynttilät, joulumusiikki, ihanat tuoksut ja maut.

  25. Tunnelma, kynttilät ja sininen hetki. Joulun tuoksut ja maut: kaneli, inkivääri
    kardemumma, pomeranssi, glögi ja juustot. Tämä listaus vain jatkuu ja jatkuu…

    Nina
    [email protected]

  26. Ihaninta joulussa on yhdessäolo läheisten kesken, kiireettömyys, perinteet, jouluherkut ja jännitys.

    kukkaisunelmia @ gmail.com

  27. Joulussa parasta on ehdottomasti kiireettömyys ja yhdessäolo. Mikään ei ole parempaa, kuin viettää muutama päivä hyvässä seurassa mökillä metsän keskellä. Plussaa toki hyvästä ruuasta!

    sadepisarainen (a) hotmail.com

  28. Parasta on yhteinen kiireetön aika sukulaisten kanssa ja tietenkin hyvä ruoka, jonka äärellä aika kuluu.
    chica820(a)gmail.con

  29. Joulussa parasta on yhdessäolo läheisten kanssa ja herkuttelu.

    P.S Nuo Forsmanin jouluteet näyttävät niin herkulliselle, että pitää varmaan hommata itsellekin 🙂

  30. Joulussa on parasta lapset, tunnelma ..täysi masu ja saunan lämpö! Ei kiire minnekkään ja kaapit täynnä herkkuja ? tulikin aika monta parasta joulu juttua ⭐️❤️

  31. Joulussa parasta on uusien kokkailujen testailu ja niistä nauttiminen yhdessä perheen kanssa! Sposti ophiisa[at]gmail.com

  32. Joulussa parasta on odotus. Se että joulufiilis syntyy vähitellen pienistä asioista ja tunnelmista. Arvonnassa mukana.
    humppalulla (at) gmail.com

  33. Joulussa parasta on herkkuhetken oloasussa, kun voi syödä kaapista just sitä mitä mieli tekee, just silloin milloin haluaa. Se vähän niinkuin kuuluu jouluna asiaan.

  34. Joulussa parasta on satumainen ja leppoisa tunnelma. Mukana arvonnassa ��

  35. Joulussa parasta on ruoka ja rauhoittuminen läheisten kanssa.
    miakinnun75[at]gmail.com

  36. Muistot aiemmista jouluista, odotus ja joulun "tunne". En osaa selittää sen tarkemmin 😀

  37. Joulussa parasta on perhe, rakkaus ja tunnelma. Hyvä ruoka myös aika iso osa 🙂
    susannaposti88[at]gmail.com

  38. Parasta joulussa on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa ja tietysti joulupöydän antimet!

  39. Läheisten kanssa yhdessäolo ja ruoka, totta kai!
    nailswonderland2011(at)gmail.com

  40. Joulussa on parasta syöminen!

    Mukana kivassa arvonnassa!
    rakkauttajamaanantimia[at]gmail.com

  41. Joulussa on parasta jääkaapille hiippailu ja herkkujen öinen salasyönti. Mukaan kivaan arvontaan 🙂
    nelliina(@)yahoo.com

  42. Rauhoittuminen, kiireettömät päivät, joulusauna, ulkoilu, oman maun mukaiset jouluherkut (ei välttämättä niitä perinteisimpiä 😀 ) -Joliel- jolielaide00(at)gmail.com

  43. Suku yhdessä joulun vietossa hyvän ruoan merkeissä.
    karhuoja[at]gmail.com

  44. Parasta joulussa on ehdottomasti tunnelma ja läheiset ihmiset ympärillä. 🙂

  45. Parasta joulussa on sen ainutlaatuinen tunnelma, mikä on perinteiden hiomaa. Kokoonnutaan yhteen, nautitaan samoista herkuista joka joulu 🙂
    postin.tuomaa[at]gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.